Jumala on suurempi

April 15th, 2007 by tuulikki

Suuri osa osallistujista ei edes tiennyt, että kysymyksessä oli historiallinen piispanvihkimys toisena pääsiäisajan sunnuntaina Uppsalan tuomiokirkossa, kun Antje Jackelén vihittiin Lundin hiippakunnan piispaksi. Ruotsissahan on totuttu naispiispoihin jo vuodesta 1997 jolloin Christina Odenberg vihittiin virkaansa samaan Lundin hiippakuntaan. Asukasmäärältään suurimmassa hiippakunnassa, Tukholmassa, on piispana toiminut Caroline Krook vuodesta 1998. Neljästätoista piispasta on nytkin kaksi naispuolista. Vihkimysjumalanpalveluksen historiallisuus johtui siitä, että nyt – seitsemän vuotta kirkon ja valtion eron jälkeen kun kirkko nimittää piispat itse - oli ensimmäinen kerta jolloin on valittu nainen tehtävään. Oli myös ensimmäinen kerta kun vaali ratkaistiin jo ensimmäisellä kierroksella ja suurella enemmistöllä. Vuoden 2000 jälkeen on toimitettu kymmenen piispanvaalia, kaikissa niistä on ollut ehdokkaina päteviä naisia. Kahdessa vaalissa on naispuolinen kandidaatti selvinnyt loppukierrokselle. Lundin hiippakunta on aikaisemminkin osoittautunut edelläkävijäksi …vihittiin siellä minutkin papiksi 1971.

Piispa Antje on syntyään Saksasta, äiti, vaimo, pappina ja kirkkoherrana toiminut monipuolinen paimen. Viimeiset kuusi vuotta hän on työskennellyt teologian professorina Chicagossa, USA:ssa. Hänen erikoisalansa on luonnontieteiden ja teologian välinen dialogi, eräs ajan polttavimmista kysymyksistä. Hänen tunnuslauseekseen tuli ”Gud är större” ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä (3:18-20).

Ruotsissa vihitään kaikki piispat Uppsalan tuomiokirkon juhlallisessa jumalanpalveluksessa. Nelisenkymmentä avustajaa otti osaa kulkueeseen, kaikki Ruotsin piispat ja edustajia sisarkirkoista ja Ruotsin muista kirkoista. Ruotsin Lähetyskirkon, joka solmi erityisen sopimuksen kirkkomme kanssa viime adventtina, edustaja oli mukana kätten päällepanossa. Pisimmän matkan olivat tehneet ystävyyshiippakunnan edustaja Sudanista ja virkatoveri Amerikasta. Piispa Sofie Petersen Grönlannista kertoi minulle että hänen kotoa lähtiessään oli siellä vielä 15 astetta pakkasta. Uppsalassa oli lämmin kevät parhaimmillaan. Helsingin piispa Eero Huovisen kaunis ohut silkkinen kaapu herätti kateutta villatamineisiin pukeutuneissa virkaveljissä. Ruotsin kuningaspari oli läsnä ja suostui mielellään valokuvattavaksi koko kulkueen kanssa tuomiokirkon eteläportilla.

Omakehu tietenkin haisee, mutta taaskin näytti tuomiokirkon henkilökunta pätevyytensä, oli sitten kysymys organisaatiosta, pukemisesta, urunsoitosta tai kuorolaulusta.

Arkkipiispan vasta kunnostetussa talossa pidetyllä vastaanotolla kiteytti norjalainen piispa Laila Riksaasen Dahl (jonka puolison suomalaisen äidin nimi on muuten Tuulikki) iloitessaan fantastisista juhlista tunnelmat kiitollisuuteen kaikkien hyvien lahjojen antajaa Jumalaa kohtaan. Jumala on suurempi.

Posted in Uncategorized | | 2 Comments