Jouluvaellukset ovat kirkon uusi brändi
December 21st, 2006 by heikka
1990-luvulla olin rakentamassa Helsingin ydinkeskustaan Via crucis- pääsiäisvaellusta. Ensimmäinen pidettiin Liisanpuistossa, jonne kerääntyi muutama tuhat vaeltajaa. Seuraavana vuonna uskaltauduimme jo Senaatintorille, jonne saapui yllättäen kymmeniä tuhansia ihmisiä, pääosin nuoria ja nuoria aikuisia. Oli syntynyt uusi brändi.
Pääsiäisvaellus tarjosi mahdollisuuden kokea kirkkovuoden keskeiset kertomukset kaikilla aisteilla. Sanakeskeinen jumalanpalvelus oli saanut kylkeensä uuden tavan kokea evankeliumin vapauttava sanoma.
Riemuvuonna kokeilimme myös jouluvaellusta Senaatintorilla. Sitä ei kuitenkaan jatkettu. Loppuivat rahat ja muskelit. Idea oli kuitenkin syntynyt ja jäi elämään.
Ilmaa siipien alle sai kuitenkin toinen idea. Riemuvuonna rakensimme seimiä Helsingin keskustan tavaratalojen näyteikkunoihin. Helsingin seurakuntayhtymä otti idean jatkojalostukseen ja tänä päivänä seimet kuuluvat Helsingin jouluiseen katukuvaan.
Jouluvaellus on nyt uudestisyntynyt Lohjan Vivamossa, jossa se on toteutettu tavalla, joka ihastuttaa ja innostaa. Vivamon vaellus on uusi brändi, jolle on helppo ennustaa pitkää ikää. On arvattavissa, että muutamassa vuodessa jouluvaellukset leviävät kaikkialle Suomeen.
Kirkkovuoden vaellusten salaisuus on siinä, että ne tarjoavat mahdollisuuden Raamatun kertomusten kokonaisvaltaiseen kokemiseen. Sana tulee lihaksi ja jää asumaan meihin.
Siunattua vaellusta joulun salaisuuksiin! Tapaamme joulun jälkeen!
Posted in Heikan kirjoituksia | | 0 Comments
Optiot syövät sosiaalista pääomaa
December 16th, 2006 by heikka
Kuluneen syksyn aikana on keskusteltu vilkkaasti yritysjohtajien optioista. Tavallinen suomalainen käy päivä päivältä happamemmaksi optioita kohtaan. Erityisesti on epäilty niiden kannustavuutta. Samoin on hämmästelty kohtuuttomalta tuntuvia rahasummia, jotka siirtyvät jo ennestään tursuaviin kukkaroihin.
Kommentaattorit ovat todenneet, etteivät runsaat optiot ole kuitenkaan synnyttäneen kapinamieltä. Ihmiset ovat tyytyneet osaansa, koska rippusia on riittänyt myös muille. On kuitenkin odotettavissa jotakin, joka on kapinaa pahempaa. Optiot syövät sosiaalista pääomaa. Sitä tarvitaan juuri nyt, kun hyvinvointiyhteiskunnalle kaavaillaan uutta tulevaisuutta kansalaisten epäitsekkään vastuun avulla.
Sitra on vastikään julkaissut Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen raportin Yksilön ääni. Siinä kuvataan tarkasti hyvinvointivaltion kriisiä ja etsitään uutta tietä hyvinvointiyhteiskunnan uudistamiseksi. Tässä uudistustyössä tarvitaan kirjoittajien mielestä kaikkien kansalaisten omaehtoista aktiivisuutta ja vastuunottoa. Valtion rakenteilla ei enää turvata entiseen tapaan hyvinvointipalveluja. Yksilön vastuu pelastaa hyvinvointipalvelut.
Suomalaisten on tulevaisuudessa otettava vastuu itsestään ja lähimmäisestä. Tämä vastuunkanto on mahdollista, kun aktiiviset kansalaiset ryhtyvät innovoimaan hyvinvointiyhteiskunnan kehittämistä vaatimatta korvausta vaivannäöstään. On vastuun aika, jota ei motivoida euroilla, vaan lähimmäisyydellä
Tällaisten näkymien edessä on kohtalokasta, jos maan talouselämän vaikuttajat omalla esimerkillään ovat luomassa ulosmittaamisen kulttuuria. Mitä isot tekevät edellä, sitä pienet toistavat perässä. Optioiden vanavedessä syntyy itsekkyyden kulttuuri, jossa jokainen pyrkii turvaamaan saatavansa. Tällaisilla eväillä saamme sanoa hyvästit pohjoiselle onnelallemme.
Posted in Heikan kirjoituksia | | 1 Comments
Muslimit ja juutalaiset vieraiksi valtiollisiin jumalanpalveluksiin
December 7th, 2006 by admin
Olen lähes parin vuosikymmenen ajan seurannut virkani puolesta Helsingin tuomiokirkon valtiollisia jumalanpalveluksia, joita pidetään itsenäisyyspäivänä sekä valtiopäivien avajaisten ja päättäjäisten yhteydessä. Samaan ryhmään kuuluvat myös akateemiset jumalanpalvelukset kuten yliopiston avajaiset ja promootiojumalanpalvelukset.
Hyvin pitkään nämä jumalanpalvelukset olivat luterilaisen kirkon etuoikeus. Tämä oli ymmärrettävää, olivathan suomalaiset valtaosin luterilaisia. 1990-luvun alussa paineet muuttaa tilannetta kasvoivat. Myös ortodoksit, katoliset ja vapaat kristityt halusivat olla mukana, olivathan hekin suomalaisia. Niinpä valtiollisia jumalanpalveluksia uudistettiin niin, että kaikki kristilliset kirkkokunnat saivat osallistua jumalanpalvelusten suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tämä tapahtui kirkon ja valtiovallan hyvässä yhteisymmärryksessä. Nyt ekumeenisuus toteutuu hyvin ja tuntuu maailman luonnollisimmalta asialta.
Elämme jälleen uutta vaihetta. Maassamme on yli satatuhatta maahanmuuttajaa. Valtiovalta pyrkii saamaan maahamme toiset satatuhatta torjuakseen uhkaavan työvoimapulan. Maahan saapuu muuttajia, joiden uskonto on toinen. Mikä on heidän roolinsa valtiollisissa jumalanpalveluksissa?
Valtiolliset jumalanpalvelukset ovat siinä suhteessa erityisasemassa, että niiden järjestäjinä ovat paikallisen seurakunnan ohella valtioneuvosto ja eduskunta. Tästä syystä periaatteena on ollut, että jumalanpalveluksissa näkyy kansamme koko kirjo. Siksi muslimien ja juutalaisten osallistuminen on tullut ajankohtaiseksi.
Pidän tärkeänä, että muslimit ja juutalaiset kutsuttaisiin virallisiksi vieraiksi valtiollisiin jumalanpalveluksiin. Kyse ei ole synkretismistä, uskontojen sekoittumisesta, vaan vieraanvaraisuudesta. Näin maahanmuuttajille annettaisiin merkki siitä, että he ovat myös uskontonsa osalta tervetulleita Suomeen.
Posted in Heikan kirjoituksia | | 6 Comments
-
Viimeisimmät kirjoitukset
-
Arkisto
-
Kävijöitä
