KIRKON LÄHETYSTYÖ MUUTOSTEN EDESSÄ

June 12th, 2007 by admin

Terveisiä Hyvinkään lähetysjuhlilta. Olipa hienot juhlat! Kiitos Hyvinkään seurakunnalle ja mittavalle talkoolaisten joukolle. Olin ylpeä Hyvinkään puolesta! Oli myös liikuttavaa siunata matkaan uskoa ja luottamusta uhkuvat nuoret lähetit. Ympyrä sulkeutuu. Siunattavina oli nuoruuden aikaisten opiskelutovereiden lapsia.

Jos joku ajattelee, että lähetysväki on harmaata ja hidasta porukkaa, hän on totta tosiaan väärässä. Meno juhlilla oli riemullista. Taisimmepä lähetysjohtaja Seppo Rissasen kanssa ottaa muutaman tanssiaskeleen alttarilla kun Jakaranda-kuoro pani parastaan. Samaa menoa harrasti suurlähettiläs Ilari Rantakari puolisoineen teltan takasosassa tavallisesta juhlaväestä puhumattakaan. Suomen Lähetysseuran ulkomaanosaston johtaja Tuula Sääksi luonnehti lähetystyötä “iloiseksi kansanliiikkeeksi”. Sellaista se oli ainakin Hyvinkäällä.

Muutoin käytäväkeskusteluissa puhuttiin vakavasti lähetystyön kotimaisesta käymisvaiheesta. Pääkaupunkiseudun isot yhtymät ovat ottaneet lähetysjärjestöt luupin alle. Valtuustojen puhujapöntöissä on kysytty, mihin oikeastaan seurakuntien isot avustukset uppoavat. Käytetäänkö ne todella lähetystyöhön vai rahoitetaanko niillä järjestöjen kotimaan työtä, on kyselty.

Toinen iso kysymys liittyy piispainkokouksen naispappeuspäätökseen. Kun kirkko on tehnyt periaatteellisen linjauksen, että kaikkien on tehtävä yhteistyötä naispappien kanssa, monet lähetysjärjestöt toteuttavat toisia käytäntöjä lähetyskentillä sekä opetuksessa että jumalanpalveluksissa. Pääkaupunkiseudun päättäjät ovatkin kysyneet, siirretäänkö seurakuntien rahoilla iso ongelma lähetyskentille, josta ne tulevat meitä vastaan ennemmin tai myöhemmin.

Suuri kysymys on myös, kuka oikeastaan tekee kirkon lähetystyötä ja millä ehdoilla. Tätä on pohdittu kokonaiskirkon työryhmissä moneen otteeseen vailla tulosta. Näyttää siltä, että tilanne alkaa liikkua johonkin suuntaan seurakuntien päätöksillä. Resurssipäätökset alkavat ohjata lähetystyön suuntaa, sillä seurakunnat haluavat resurssoida vain sellaista työtä, joka koetaan kirkon omaksi työksi.

Tällaista suuntaa jotkut voivat pitää valitettavana, mutta se on kuitenkin tosiasia. Kun isot yhtymät lähtevät liikkeelle, pian pienetkin ovat mukana. Huolen aihe on oikea. Kuka tekee kirkon lähetystyötä,  millaisen teologian ohjaamana, ja kuinka sitoutuneena kirkkoon ja sen päätöksiin?

Posted in Heikan kirjoituksia | | 6 Comments

MAAILMA ON JÄLLEEN PANNUKAKKU

June 2nd, 2007 by admin

Kirkolla oli suuria vaikeuksia sopeutua siihen tosiasiaan, että maailma on pyöreä. Kristoffer Kolumbuksen matka Amerikkaan ja löytöretkeläisten matkat maailman ympäri viimeistään saivat kirkonmiehet muuttamaan mielipiteensä. Maailma ei siis ollutkaan pannukakku eikä maailmankaikkeus kerroksinen, niinkuin ensimmäisinä vuosisatoina ajateltiin uusplatonilaista maailmankuvaa seuraten. Toinen järkytys kirkonmiehille oli maakeskeisen maailmankuvan murtuminen ja siihen liittyvä kopernikaaninen vallankumous.

Nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että maailma on uudelleen litistymässä pannukakuksi. Yhdysvaltalaisen Thomas L. Friedmanin pari vuotta sitten julkaisema teos The World is Flat kuvaa pannukakkumaailman syntyä ja tulevaisuuutta. Vietin tänään lauantaina muutaman aurinkoisen tunnin Friedmanin seurassa. Teoksella on kaikki amerikkalaisen bestsellerin heikkoudet ja kuolemansynnit. Se on tiiliskivimäisyydestään huolimatta äkkiä luettu. Mutta Friedmanin löydöt ovat pohtimisen arvoisia.

Maailman kutistuminen litteäksi on metafora, joka kuvaa tietotekniikan, internetin ja mobiilien tekniikoiden vaikutusta ihmisten maailmankuvaan ja heidän uudenlaisia mahdollisuuksiaan verkottua. Tietotekniikka luo uudenlaiset yhteisöt, jossa ihmiset maailman eri puolilta kommunikoivat kuin olisivat viereisissä kylissä.  Kukaan ei ole enää “maailman toisella puolella”, vaan kaikki ovat samalla tasolla.

Litteän maailman suurin merkitys kätkeytyy kuitenkin sen luomaan maailmankuvaan. Pannukakkumaailmassa ei ole enää hierarkioita eikä komentosuhteita. Ihmiset verkottuvat vaakasuoraan toistensa kanssa. Litteän maailman ihmiset ovat yksilöitä, jotka rakentavat yhteisöjä omilla ehdoillaan. He haluavat tulla kuulluiksi ja nähdyiksi omistä lähtökohdistaan käsin. Tulevaisuuden kovia sanoja eivät enää ole pystysuorat hierarkiat, vaan vaakasuorat yhteisöt, sellaiset kuin blogiyhteisöt ja iPodit.

Litteä maailma on iso haaste vanhoille dinosauruksille, joihin kirkkokin kuuluu. Rakas kirkkomme on rakentunut hierarkisesti ja sillä on voimakas keskushallinto. Kirkko ajattelee tietävänsä, mitä ihmisille kuuluu. Tällainen maailmankuva on kuitenkin menneisyyttä. Se kuuluu aikaan, jolloin maailma oli vielä pyöreä.

Kolumbuksen avaamaa maailmaa ei enää ole. Tämän ajan Kolumbus on Tim Berners-Lee, world wide webin luoja. Tässä maailmassa eivät enää päde pyöreän maailman lait. Litteässä maailmassa jokainen on oman elämänsä paavi. On siinä opettelemista meille piispoille.

Kirkko rakentaa juuri nyt tulevan vuosikymmmenen strategiaa ja seurakuntarakennetta. Teemmeko suunnitelmia pyöreää maailmaa varten?

Posted in Heikan kirjoituksia | | 7 Comments