HYVÄ JYRKI KATAINEN! OTA USKONNOLLISTEN YHTEISÖJEN VALTIONAPU LUUPIN ALLE!
August 29th, 2007 by admin
Jokin aika sitten Espoon piispalan puutarhassa istui uusi suomalainen, jonka uskonto on islam. Hän kysyi Suomen valtion suhdetta muiden kuin kansankirkkojen avustamiseen. Kerroin hänelle ylpeänä, kuinka opetusministeriö on esittänyt vuoden 2008 valtion budjettiin rekisteröityneille uskonnollisille yhdyskunnille 250 000 euroa. Se merkitsisi viiden euron tukea jäsentä kohti. Tätä saisivat esimerkiksi vapaat kristityt ja ei-kristilliset yhdyskunnat. Näin myös juutalaiset ja muslimit pääsisivät valtionavun piiriin. Vieraani ilahtui ja ylisti Suomen edistyksellistä uskontopolitiikkaa.
Iloni oli kuitenkin ennenenaikainen. Valtionvarainministeriön virkamiehet ovat taas kerran pyyhkineet avustuksen budjetista. Näin on käynyt vuodesta 2005 lähtien, jolloin opetusministeriö esitti sitä ensimmäisen kerran.
Piispojen välisessä työnjaossa minun rooteliini kuuluvat mm. neuvottelut vapaakirkkojen kanssa. Kokoonnumme seuraavan kerran Espoon kapitulissa ensi maanantaina. On varmaa, että asia nousee agendalle. Vapaakirkkojen harmistuminen on ymmärrettävästi suuri. Taas vedettiin vesiperä. Luterilaisen kirkon kanta on ollut jo pitkään selvä. Vapaat suunnat ja rekisteröidyt ei-kristilliset uskonnot kuuluvat valtioavun piiriin.
Asialla on periaatteellisesti tärkeä. Valtioavun ulkopuolelle jäävät uskonnolliset yhteisöt voivat perustellusti syyttää valtiota syrjinnästä. Valtioavulla on tärkeä merkitys myös maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta. Budjettituki kertoo konkreettisella tavalla, että Suomen valtio toivottaa uudet suomalaiset tervetulleiksi!
Opetusministeriön esittämä summa on vähäinen. Budjetin miljardien joukossa summa on häviävän pieni. Tuleekin kysyneeksi, onko tässä kysymys vain virkamiesten vallankäytöstä? Mahtavatko budjettiriihen ministerit tietää, mitä virkamiehet puuhailevat?
Asialla on myös laajempia yhteyksiä. Eurooppa-neuvoston kesäkuinen kokous otti pitkän harppauksen kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen arvostamisen nostamiseksi. Artikla I-52 korostaa valtiovallan ja uskonnollisten yhteisöjen vuoropuhelun tärkeyttä. Taustalla on syvä huoli uusien eurooppalaisten kotoutumisesta. Valtion tuki olisi pieni mutta konkreettinen kädenojennus vapaille kristityille ja maahanmuuttajien yhteisöille, jotka tekevät arvokasta työtä mainline-kirkkojen ulkopuolella.
Hyvä Jyrki Katainen. Otapa tämä asia luupin alle!
Posted in Heikan kirjoituksia | | 26 Comments
VIINAN HINTA KORKEALLE. NIIN MYÖS KAUPAN RIPA!
August 23rd, 2007 by admin
Terveisiä kesälaitumilta! Loma meni ruumiillisen työn merkeissä. Mökin rakentaminen työllisti koko loman, käsissä on rakkoja ja lihakset naukuvat. Olen kuitenkin iloinen siitä, että fysiikka kesti. Kunto on kokonaan toinen kuin keväällä piispan töiden päättyessä.
Heti alkuun käyn ajankohtaisen asian kimppuun. Nimittäin alkoholin hintaan ja saatavuuteen!
Kuulun kosteaan sukupolveen. Viinan ja seksin vapautuminen kuuluvat suurten ikäluokkien ns. “saavutuksiin”. Viinan osalta kuvittelimme, että vapaus on paras kasvualusta sivistyneelle alkoholinkäytölle. Siksi ajoimme keskiolutta maitokauppaan ja siksi ikäluokkani on ajanut myös viinejä maitokauppaan.
Unelmamme oli ranskalaistaa Suomi. Kaavailimme, että suomalaisekin oppisivat käyttämään vapautta vastuullisesti. Uskoimme siihen, että kasvatuksella meistä tulee hienostunut viinimaa, jossa yksi laatuviinilasillinen riittää juhla-aterialla.
Unohdimme kuitenkin sen, että Ranskassakin maksat poksahtelevat viinipullojen korkkien tahtiin. Hienostunut alkoholikulttuuri olikin vain haalea unelma.
Kun nyt alkoholia on saatavana kaikkialla ja hinta on alhaalla, kansanterveydelliset haitat nousevat vuosi vuodelta. Myös kodeissa voidaan huonosti vanhempien juopottelun takia. Valtio saa toki sievoiset lisätulot, mutta kaikki menee haittojen paikkaamiseen eikä riitäkään.
Nuoruudessani join lasillisen portviiniä takkatulen ääressä Hofnar-sikaarin kera. Viisikymmentävuotispäivästä lähtien olen ollut täysraitis. Siitä on siis kolmetoista vuotta. Pikkusikaritkin jäivät samaan hengenvetoon. Päätökseni oli periaatteellinen. Olin katsonyt ympärilleni ja nähnyt ikäpolveni ongelmat.
Olen nyt valmis liittymään kansanterveysjärjestöjen kampanjaan viinan hinnan nostamiseksi ja saatavuuden vaikeuttamiseksi. Meistä ei ollut hienostuneeksi viinimaaksi. Ei sen puoleen Ranskastakaan!
Posted in Heikan kirjoituksia | | 7 Comments
-
Viimeisimmät kirjoitukset
-
Arkisto
-
Kävijöitä
