KEHITYSVAMMAINEN ON JUMALAN KUVA

September 28th, 2007 by admin

Pidin vastikään piispantarkastuksen Mäntsälän seurakunnassa. Ohjelmassa oli myös vierailu Uudenmaan erityispalveluiden ylläpitämässä kehitysvammaisten keskuksessa. Tutustuin yhdessä työtovereideni kanssa kehitysvammaisten arkeen sekä heitä tukevaan hoitoon.

Vierailun aikana sain vetoomuksen eettiseen kannanottoon kehitysvammaisten puolesta. Lähtökohtana olivat traagiset tapahtumat Ylöjärvellä, Lehtimäessä ja Vaalijalassa. Monet kehitysvammaiset olivat kokeneet nämä tapahtumat uhkaavina ja kyselivät ihmisarvonsa perään.

 Kirkko on ollut kehitysvammaisten hoidon uranuurtaja maassamme. Kun monet arvovaltaiset tutkijat ja päättäjät tarkastelivat kehitysvammaisia rotihygieniseltä kannalta, kirkko astui rohkeasti puolustamaan kehitysvammaisten ihmisarvoa. Otto Aarnisalo ja Vaalijala olivat kehitysvammaisten ihmisarvon tinkimättömiä puolustajia. Kun nyt kunnat ovat ottaneet vastuun heidän tukemisestaan, kirkon hengellinen työ jatkuu hyvässä yhteistyössä kuntien kanssa.

Kirkko on viime aikoina käyttänyt puheenvuoroja vanhusten ja pakolaisten ihmisarvosta. Valtiovalta, jolle näissä asioissa kuuluu vastuu, käyttää helposti kylmiä ja kovia otteita. Ihmiset taantuvat liian usein pelkiksi numeroiksi hoitojärjestelmissä. Nyt on eettisen puheenvuoro aika kehitysvammaisten ihmisarvon puolesta.

Jokainen ihminen on Jumalan kuva. Kehitysvammaiset ovat myös täysiä Jumalan kuvia. He eivät ole millään tavalla poikkeavia tai vähäarvoisia Jumalan kuvia. Näemme heissä Jumalan kasvot vähintääkin yhtä paljon kuin ns. normaaleissa ihmisissä.Tästä syystä kehitysvammaisten - niinkuin muidenkin helposti syrjään jäävien - ihmisoikeudet ovat kirkolle arvokkaita.

Uudellamaalla on valittu kehitysvammaisten tukemisessa ns. hajautettu malli. Tämä tarkoittaa sitä, että suurten laitosten aika on ohi. Kehitysvammaiset kuuluvat keskellemme. Toivotetaan nämä Jumalan kuvat tervetulleiksi arkeemme!

Posted in Heikan kirjoituksia | | 2 Comments

MISSÄ VIIPYY VOIMAISTAMISEN TEOLOGIA?

September 21st, 2007 by admin

Monien asennetutkimusten mukaan ihmiset arvostavat korkealle terveyttä ja elämän eheytymistä. Tämä näkyy myös mediassa. Television ohjelma Elämä pelissä kertoo tästä trendistä. Suurin päivälehtemme aloitti viime talvena kampanjan terveiden elämäntapojen puolesta. Kesän tupakkakeskustelu kertoo sekin omaa kieltään. Kirkko ei voi jäädä tamän keskustelun ulkopuolelle.

Kirkko on takavuosina ollut merkittävä terveellisten elämäntapojen edistäjä. Seurakuntien suojissa on harrastettu urheilua ja ohjattu nuoria raittiuteen. Lentopallo rantautui Suomeen Helsingin seurakuntien Mustasaaren leirikeskuksen kautta. Johanneksen Poikien joukkue oli takavuosina Suomen johtavia lentopallojoukkueita. Koripallo puolestaan on tullut Namikan kautta Suomeen. Edelleenkin monet johtavat korisjoukkueet kantavat Namikan tunnuksia.

Tässä ei pitäisi olla mitään kummallista. Jeesus oli suuri parantaja. Parantaminen ei tietenkään ollut hänelle itsetarkoitus. Se oli lähestyvän Jumalan valtakunnan merkki. Hän paransi ja muutti ihmiselämää. Jeesuksen kohtaamat ihmiset saivat voiman ja rohkeuden.

 Parantaminen (healing) on kirkoissa jätetty karismaattisille liikkeille. Parantaminen ja elämän eheyttäminen eivät kuitenkaan tapahdu vain parantamiskokouksessa. Prosessi on huomattavasti monimutkaisempi ja arkipäiväisempi. Elämän eheytyminen ja parantavien prosessien ymmärtämiseen tarvitsemme kirkossa voimaistamisen (empowering) teologiaa.  Juuri siitä on nyt kirkoissa suuri puute.

Ihmiset haluavat voimaantua. Me kirkossa puolestaan emme arvosta tätä. Puhumme monista muista mielestämme arvokkaista asioita, jotka eivät kuitenkaan kosketa ihmisiä. Onko siis oma vikamme, jos ihmisten etsintä ei suuntaudu kirkkoon?

Ekumeenisessa keskustelussa empowering on keskeisiä ilmaisuja. Kirkot tahtovat voimaistaa erityisesti kehittyvien maiden ihmisiä. Tämä tarkoittaa elämän kaikinpuolista eheytymistä ja parantumista. Onko tämä ekumeenisen liikkeen trendi jäänyt lentokoneeseen paluumatkalla kotisuomeen? 

Tarvitsemme voimaistamisen teologiaa. Siitä rakentuu se silta, jota tarvitsemme saadaksemme yhteyden tämän päivän ihmiseen.

Posted in Heikan kirjoituksia | | 3 Comments

AVOIN EHTOOLLISPÖYTÄ

September 14th, 2007 by admin

Porvoon hiippakunta teki vuosi sitten piispainkokoukselle aloitteen, jonka mukaan tulisi tutkia, voidaanko Suomen luterilaisen kirkon saarnatuoli avata myös muiden kristillisten kirkkojen papeille. Samassa yhteydessä pyydettiin myös tutkimaan, voitaisiinko ehtoollispöytä avata kaikille kristityille.

Karjaalla pidetty piispainkokous teki asiasta päätöksen. Tämän mukaan kirkkomme ehtoollispöytä on avoin vain niiden kirkkojen jäsenille, joiden kanssa meillä on yhteinen käsitys ehtoollisesta. Näin ehtoolliselle voivat tulla vain niiden kirkkojen jäsenet, joiden kanssa meillä on asiasta sopimus. Tällainen sopimus meillä on esimerkiksi anglikaanien kanssa.

Tämä on kirkkomme ekumeeninen linja. Toisenlainen linja on esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan kirkoilla. Ruotsin kirkon ehtoollispöytä on avoin kaikille kastetuille ja Tanskassa ehtoollista jaetaan kaikille halukkaille.

Olin mukana asian käsittelyssä sekä valmistusvaliokunnassa että piispainkokouksessa. Käsittely huipentui kysymykseen kirkkomme ekumeenisesta linjasta. Päätöksen mukaan ehtoollispöytä voidaan avata vasta kun ekumeeninen linja on perattu pohjia myöten. Siinä riittää työtä.

Porvoon aloitteen käsittelyn aikana totesin, että paineet avoimen ehtoollispöydän käytäntöön kasvavat vuosi vuodelta. Valmistusvaliokunnassa asessorit toivat kentän terveiset. Niiden mukaan kirkon kentällä on yhä suurempia vaikeuksia ymmärtää kirkkomme ekumeenista linjaa. Samat terveiset asessorit toivat piispainkokoukseen.

Näyttää vahvasti siltä, että keskustelu kirkon ekumeenisesta linjasta ja avoimesta ehtoollispöydästä on jo käynnissä kentällä. Me piispat askartelemme ylätason linjakysymysten parissa kun kentällä elämä kulkee omaan suuntaansa.

Tälle kehitykselle on omat vahvat syynsä. Maailma kutistuu ja Suomeen saapuu yhä enemmän muiden kristillisten kirkkojen edustajia. Seka-avioliittoja on yhä useammassa perheessä. Tarve avoimeen ehtoollispöytään kasvaa päivä päivältä.

Kardinaali Walter Kasper totesi Romanian Sibiussa pidetyssä 3. ekumeenisessa yleiskokouksessa, ettei kirkkojen yhteyteen ole oikotietä. Hän on oikeassa. Edessä ovat pitkät ja vaivalloiset neuvottelut. Yhteinen käsitys sakramenttiopista ja kirkon virasta ei edes häämötä. On siis vain tehtävä työtä ja rukoiltava.

Taitaa kuitenkin käydä niin, että kristityt äänestävät jaloillaan. Elämän lähdettä ei voi sulkea vuosikymmenestä toiseen. Tämäkin Berliinin muuri kaatuu kun aika on sille kypsä.

Ruotsin ja Tanskan kirkoissa asia on ratkaistu niin, että annetaan oppikeskusteluille niiden vaatima aika ja painoarvo. Toisaalta ehtoollinen, elämän lähde, on irroitettu oppikeskustelujen vankeudesta.

Porvoon hiippakunnan aloite on antanut minulle vakavan itsetutkistelun aiheen. Onko meillä varaa jättää kuulematta kentän vahvaa ääntä?

Posted in Heikan kirjoituksia | | 9 Comments

KARISMAATTISUUS ON SIUNAUS JA TEHTÄVÄ

September 5th, 2007 by admin

Piispat julkaisivat viime helluntaina kirjeen, jossa otettiin kantaa karismaattisuuteen kirkon olemukseen kuuluvana asiana. Olin mukana laatimassa sitä ja pidin tärkeänä, että asia otettiin esille. Ajattelin, että kirkkomme tarvitsee opastusta karismaattisuuden luonteesta.

Kirkko on aina karismaattinen. Jumala antaa Pyhän Henkensä kautta kristityille armolahjoja, jotka pitävät kirkon elävänä. Raamattu kuvaa varsin laajasti ja yksityiskohtaisesti armolahjoja. Ne ovat luonteeltaan hyvin arkipäiväisiä. Rakkaus, ilo ja rauha ovat armolahjojen top tenin kärjessä. Muita arvostettuja karismoja ovat seurakunnan elämässä tuiki tärkeät johtamisen, opettamisen, profeetallisuuden ja palvelun lahjat. Armolahjojen luettelossa on myös erityisiä lahjoja mutta niille ei anneta erityistä merkitystä. Paavali korostaa Korinttilaiskirjeessä dramaattisella tavalla armolahjojen arkisuutta. Suurin on rakkaus. Sen rinnalla kaikki muut lahjat ovat kevyttä tavaraa.

Vaikka karismaattisuus on kirkon perusta, tarvitaan jatkuvasti elvyttäviä liikkeitä, ettei kirkko kuivetu ja kuole. Siksi karismaattiset liikkeet ovat siunaus kirkolle. Tämä on saattanut jäädä vaille huomiota, kun kirkko on käyttänyt opetusvirkaa karismaattisuuden kanavoimiseksi oikeille teille. Jokainen kirkon paimen rukoilee Pyhän Hengen uudistavaa työtä, että kirkko säilyisi elävänä.

Armolahjat ovat yksilöllisiä ja vaikeasti hallittavia. Siksi ne tarvitsevat tuekseen ulkoisia rakenteita. Karismaattisten liikkeiden paras henkivakuutus on tukeutuminen kirkon virkaan, sanaan ja sakramentteihin. Ilman niitä karismaattiset liikkeet kuolevat varsin nopeasti. Sen on historia osoittanut moneen kertaan.

Nokian liike on kotiutumassa pääkaupunkiseudulle. Toivon, että se elvyttää täällä kirkon elämää. Hiippakuntani alueella Hyvinkäällä pidettiin vastikaan Nokian liikkeen kokous. Hyvinkääläinen pastori Esa Kokko käytti heti opetusvirkaansa korostaessaan saarnassaan ulkoisten merkkien arvoa. Hän viittasi itse Lutheriin, joka näki karismaattisuuteen kätkeytyvät riskit. Luther korosti, että ilman ulkoisia merkkejä karismaattisuudesta tulee hurmahenkisyyttä, joka rikkoo kirkon ykseyden.

Hienoa Esa Kokko! Toivon, että karismaattisuuden elävä voima ja kirkon opetusvirka elävät vastaisuudessakin hyvässä vuorovaikutuksessa niin Hyvinkäällä kuin koko kirkossamme! Karismaattisuus on siunaus ja tehtävä. Jumala antaa lahjansa ja meidän tehtävänä on käyttää niitä kirkon ja lähimmäisten rakentumiseksi.

Posted in Heikan kirjoituksia | | 5 Comments