VEROKARHU UHKAA VAPAAEHTOISTYÖTÄ

May 30th, 2008 by admin

Verohallinto on tehnyt kolmen viime vuoden aikana tarkastuksia yleishyödyllisiin yhdistyksiin tarkoituksena löytää sieltä toimintoja, joita voitaisiin verottaa elinkeinotoimintana. Konkreettisia toimenpiteitä on jo luvassa. Tarkastusten seurauksena mm. Nilsiän Aholansaaressa tapahtuva vapaaehtoinen talkootyö on joutumassa veronkannon kohteeksi. Aholansaari-säätiö on saamassa tuhdin laskun.

Verokarhu yritti takavuosina samaa. Se tutki seurakuntien myyjäistoimintaa ja yritti panna myyjäiset verolle. Onneksi järki voitti ja myyjäiset sekä muu seurakuntien vapaaehtoistoiminta jäi arvonlisäveron ulkopuolelle.

Nyt verokarhu on herännyt talviunilta ja yrittää uudestaan. Uutinen on erittäin huolestuttava koko kolmannen sektorin vapaaehtoistoiminnan kannalta. Verottaja näyttää pitävän talkootyötä arvonlisäveron alaisena tulona. Kun talkoolainen lyö naulan Aholansaareen rakennettavaan kiinteistöön, se on verottajan käsityksen mukaan elinkeinotoimintaa. Tulkinta tuntuu koomiselta. Onko todella niin, että kun joku haluaa tukea rahalahjoituksin yleishyödyllistä toimintaa, se on verosta vapaata, mutta kun joku haluaa antaa työpanoksensa talkoon muodossa, se on veronalaista tuloa?

Viime aikoina on kohistu poliitikkojen vaalirahoituksesta. Paljon puhuttu taulukauppa ei liene veronalaista vaikka siellä liikkuvat suuret summat. Eivät myöskään poliitikkojen vaaliseminaaritulot eivätkä suoranaiset rahalahjoitukset. Onko poliittisten puolueiden vapaaehtoistyö verotonta?

Verottajan tulkinta Aholansaarisäätiön tapauksessa tuntuu ylilyönniltä. Jos tällainen tulkinta jatkuu, koko kolmannen sektorin vapaaehtoistyö joutuu uhanalaiseksi. Onko todella niin, että kun talkoolaiselle tarjotaan ruokaa ja yösijaa, siitä on maksettava arvonlisäveroa. Jos näin on, vaaravyöhykkeeseen joutuu mm. seurakuntien isoistoiminta.

Verokarhun into tuntuu kovasti liioitellulta. Aikana, jolloin kolmannen sektorin toimintaa halutaan vahvistaa,  verottajan tulkinta on paha isku näille pyrkimyksille. Vapaaehtoiset tekevät huomattavia palveluksia valtiovallalle ja koko maalle. Tämän toiminnan vaarantaminen tulee lopulta kalliiksi yhteiskunnalle.

Posted in Heikan kirjoituksia | | 8 Comments

RYPÄLEAMMUKSET ON KIELLETTÄVÄ

May 13th, 2008 by admin

Maailman uskonnolliset johtajat ovat vastikään saattaneet julkisuuteen vetoomuksen, jonka mukaan valtioiden olisi hyväksyttävä rypäleammusten täyskielto. Vetoomuksen ensimmäinen allekirjoittaja on arkkipiispa Desmond Tutu. Mukana on kirkonjohtajia katolisesta ja ortodoksisesta kirkosta. Myös hindut ja muslimit ovat johtajiensa kautta mukana vetoomuksessa.

Rypäleammukset ovat ilma-aluksesta pudotettavia säiliöitä, jotka on ladattu tytärpommeilla. Nämä tytärammukset voivat levitä jopa neliökilometrin alueelle. Rypäleammusten ongelma on, että niitä jää maastoon runsain määrin räjähtämättöminä. Kun sotanäyttämö on ohi, räjähtämättömistä ammuksista koituu suuri vaara siviileille.

Tytärpommien aiheuttama tuho muistuttaa maamiinojen aiheuttamaa uhkaa siviileille. Molemmat vaarantavat  siviiliväestön elämää jopa vuosikymmenien ajan. Tästä syystä monet hallitukset ja kansalaisjärjestöt ovat perustaneet the Cluster Munition Coalition-nimisen järjestön, joka ajaa rypälepommien täyskieltoa. Tähtäimessä on Ottawan sopimuksen tapainen järjestely.

Kieltoa vastustavat Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat, jotka ovat rypälepommien suurvalmistajia. Nämä supervallat ovat jättäytyneet myös ilmastonmuutosta vastustavien sopimusten ulkopuolelle. Raha ja kansalliset edut näyttävät olevan ihmisarvoa tärkeämpiä.

Suomi pyrkii korvaamaan maamiinat rypälepommeilla. Puolustusvoimien ilmoituksen mukaan se pyrkii etsimään ja kehittämään maastoon räjähtämättä jääviä pommeja. Myös pääministeri Vanhanen on vakuuttanut, että Suomi korvaa maamiinat ammuksilla, joista ei ole siviileille vaaraa. Hyvä Suomi! Toivottavasti tälläinen järjestelmä syntyy.

Globaalisti tilanne kuitenkin on synkkä. Supervaltiot kylvävät edelleen maastoon siviileille vaarallisia ammuksia. Viimeksi Britannia ampui rypäleammuksia Irakissa. Räjähtämättömyysprosentti oli jopa 5%.

Niin kauan kuin rypäleammukset tuhoavat naisia ja lapsia, ne tulisi kieltää.

 

 

Posted in Heikan kirjoituksia | | 8 Comments