SKEPSIKSEN HYBRIS
January 8th, 2008 by admin
Viime päivinä on kohistu kansanedustaja Erkki Tuomiojan puheesta, jonka hän piti Skepsis-yhdistyksen juhlassa itsenäisyyspäivän seuduilla. Kohu on mielestäni saanut kohtuuttomat mittasuhteet. Puheessa ei ollut mitään sellaista, joka antaisi aihetta erityiseen mielenmyllerrykseen.
Tuomioja tunnusti puheessaan olevansa ateisti. Sillä lienee yhtä vähän uutisarvoa kuin piispan uskomisella. Suomessa vallitsee uskonnonvapaus ja ateismi on maassamme arvokas perinne. Siksi Tuomiojan puheessa ei mielestäni ollut erityistä aihetta mielipahaan.
Myöskään siinä Tuomiojan puheen kohdassa, jossa hän vaati teologisen tiedekunnan poistamista yliopistosta, ei juuri ollut mitään huomionarvoista. Puhe oli yksinkertaisesti lapsus, joita sattuu joskus myös fiksulle ihmiselle. Teologisilla tiedekunnilla ei ole mitään hävettävää, sillä ne käyttävät samoja testattuja tutkimusmenetelmiä kuin muutkin tiedekunnat. Helsingin yliopistossa tutkitaan Kalevalaa vaikkei kukaan ole tiettävästi nähnyt Väinämöistä. Miksei saisi tutkia Jeesusta, jonka historiallisuus on tiedeyhteisössä arvioitu hyvin todennäköiseksi. On myös hyvä muistaa, että teologinen tiede on arvostettua maailman huippuyliopistoissa Cambridgeä ja Harvardia myöten.
Sen sijaan olen huolestunut Skepsis-yhdistyksen toiminnasta. Se suomii oikeuteutusti erilaisia uskomuksenvaraisia ilmiöitä, jotka selvästi eivät kestä tieteellistä testaamista. Valitettavasti Skepsis on ottanut maalitaulukseen myös ihmiskunnan suuret uskonnolliset perinteet, joiden totuusarvon punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin. Olenkin joutunut viime aikoina miettimään, onko skeptikkojen jalo perinne muuttunut Suomessa hybrikseksi, jossa ei ole sijaa aidon skepsiksen nöyryydelle ja itsetutkistelulle.
Toivoisin, että Skepsis ottaisi jatkossa punnittavakseen ihmiskunnan olemassaolon kannalta todella fataalit uskomukset, jotka uhkaavat elämäämme. Tällainen on muun muassa usko jatkuvaan kasvuun. Se on pelkkä uskomus, jonka totuusarvo voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Jatkuvan kasvun ideologia on kuljettamassa ihmiskuntaa koko elonkehän tuhoon. Siksi sen arvostelu on välttämätöntä ja tärkeää.
Hyvät Skepsis! Epäily on jalo asenne! Arvostan epäilyä! Se on kaiken ajattelun perusta. Kunnon skeptikko epäilee myös itseään. Siksi skepsis on huiman vaativa elämänasenne!
Posted in Heikan kirjoituksia | |
85 Responses to ' SKEPSIKSEN HYBRIS '
Leave a reply
-
Viimeisimmät kirjoitukset
-
Arkisto
- December 2008
- October 2008
- September 2008
- June 2008
- May 2008
- April 2008
- March 2008
- February 2008
- January 2008
- December 2007
- November 2007
- October 2007
- September 2007
- August 2007
- July 2007
- June 2007
- May 2007
- April 2007
- March 2007
- February 2007
- January 2007
- December 2006
-
Kävijöitä
on January 9th, 2008 at 1:12 am
Piispa Heikka,
esitit toivomuksen, että Skepsis ottaisi jatkossa punnittavakseen elämää uhkaavat olennaiset uskomukset. Sellaisia ovat monen Skepsis ry:n jäsenen mielestä mm. sellaiset kristilliset väitteet, joissa Jumala ja Jeesus otetaan todesta: jonain Kalevalan Väinämöistä konkreettisempana ja todellisempana. Esimerkiksi Skepsis ry:n jäsenen, professori Valtaojan mukaan “kaikista vaarallisimpia maailman kehitykselle” ovat uusimman Skeptikko-lehden mukaan esimerkiksi Nokia Mission edustamat ajatukset.
Tieteellisiä tutkimuksia ei toki Skepsiksen piirissä tavata esittää uskontojen vaarallisuudesta. Asiantilaa pidetään itsestään selvänä. Tuomiojakin näki lasten uskonnollisen kasvatuksen johtavan usein siihen, että tulee vaikeuksia “hahmottaa maailmaa oikealla tavalla”. (”Oikea tapa” lienee Tuomiojalle jokin sen maailmankatsomuksen tyyppinen, mitä hän itse edustaa.)
Maailmalla useat merkittävät “skeptikot” ovat puhuneet jo jonkin aikaa siitä, että alaikäisten lasten uskonnollinen kasvatus tulisi kieltää. Ainakin osa näistä ilmoittautuu uskonnonvapauden kannattajiksi, mutta he tarkoittavat aika lailla eri asiaa, kuin esim. piispa Heikka sillä ilmauksella kai ymmärtää. He tarkoittavat tällä nimittäin usein vapautta valita jokin uskonto. Ajatukseen kuuluu se, että lapselle ei saa opettaa mitään uskontoa alunperin, koska tällöin hänelle ei uskonnonvapautta (eli kykyä valita sitten, kun on iältään ja ajattelultaan valmis ratkaisemaan, mitä haluaa uskoa) ole.
Tuomioja vaikuttaisi ehkä seuraavan tätä perinnettä. Skeptikko-lehdessä häntä siteerattiin mm. näin:”Heitä, joilla ei vielä ole olemassa edellytyksiä tehdä omia ratkaisujaan, pitäisi varjella uskontojen tai uskomusten pakkosyötöltä.”
Häntä referoitiin lehdessä myös näin:”Ennen kaikkea meidän tulisi Tuomiojan mukaan pyrkiä suojelemaan alaikäisiä lapsia siltä, ettei heitä ennalta määrätä jonkin uskonnon kannattajiksi; ettei heidän mieltään myrkytetä. Tällainen johtaa usein monenlaisiin ongelmiin sekä vaikeuksiin hahmottaa maailmaa oikealla tavalla.”Voi olla, että tulkitsen Tuomiojaa väärin sijoittaessani hänet tähän perinteeseen, ja olettaessani näiden sitaattien (ja sen, kenen ajattelua Tuomioja mainitsi seuraavansa) pohjalta, että hän saattaisi edustaa edellä mainitun tyyppistä ajattelua. Edusti Tuomioja tätä ajattelua tai ei, edellä mainittua ajattelua kuitenkin nykyisin esiintyy ja sen tyyppinen ajattelu leviää jatkuvasti, Suomessakin. Jos sellainen ajattelutapa yhä enenevästi leviää jatkossakin, voi olla, että lähitulevaisuudessa esitetään jotain lainsäädännöllisiäkin ehdotuksia tällaisen ajattelun pohjalta.
Kirkko on kertonut kannattavansa ja harjoittavansa monenlaista vuoropuhelua viime aikoina. Yksi jo vuosisatoja jatkuneista vuoropuheluista on ollut luonnontieteiden ja teologian välinen.
Piispa Heikka ilmoitti olevansa huolestunut siitä, että jokin yhdistys on ottanut kritiikkinsä maalitauluksi “uskonnolliset perinteet”. Uskonnollisten perinteiden kritisoimisessa ei kai ole mitään uutta: kristikunnalla on siitä varmaan jo parin tuhannen vuoden kokemus, ja perinteisiä toimintamalleja on kyseenalaistettu myös tässä blogissa piispan itsensä toimesta.
Jos jokin yhdistys ottaa kritiikinsä kohteeksi uskonnolliset perinteet, miksi se huolestuttaa sinua, piispa Heikka?
Ps. Vaikka vitsailitkin piispan uskojen itsestäänselvyydellä, kaikki eivät pidä sitä niin itsestäänselvänä. Eräissä piireissä ollaan sitä mieltä, että sillä, jos piispa uskoo kaikki kolme uskontunnustustamme kokonaan tosiksi, olisi aika paljonkin uutisarvoa…
on January 9th, 2008 at 8:00 am
Mikko hyvä,
Ehkä piispan pitää lohkaista juuri noin. Mutta kyllä se vähän hassulta kuulostaa, että piispa paimentaa jotain yksittäistä yhdistystä siitä mitä heidän olisi Hyvä ajatella. Arvostat epäilyä - muttet ihan arvostakaan?
Mitä jatkuvaan kasvuun tulee, niin eihän siinä mitään vikaa itsessään ole, vai onko? Uskomuksemme eivät tässä ehkä kohtaa, mutta minä ainakin koen valtavan hienoksi asiaksi sen, että ihmiskunta on pystynyt uskomaan rajattomiin kykyihinsä: viimeisen sadan vuoden aikana on niitetty paljon viljaa. On toki paljon lieveilmiöitäkin, mutta tieto - sen lisäksi että se lisää tuskaa - on valtavan voimaistava tekijä.
En haluaisi olla amissi, en. Arvostan tavattomasti äärettömään oppimiseen uskovaan Stephen Hawkingiin, joka on elävä esimerkki siitä kuin uskomattoman paljon ihminen voi oppia, kun todella haluaa. Ja uskon vakaasti siihen, että ihmisellä on valtavan hyvät mahdollisuudet ratkoa ne ongelmat, jotka se on aiheuttanut. Vähemmän roinaa - enemmän elämää! Se on hyvä slogani. Mutta se EI tarkoita sitä, ettei voisi uskoa jatkuvaan kasvuun. Ihmisen kasvuun. Ymmärryksen kasvuun.
on January 9th, 2008 at 1:45 pm
“Kohu on mielestäni saanut kohtuuttomat mittasuhteet. Puheessa ei ollut mitään sellaista, joka antaisi aihetta erityiseen mielenmyllerrykseen.”
Kyllähän se aika iso juttu on, kun suomalainen poliitikko tunnustautuu julkisesti ja kiertelemättä ateistiksi. Uskonnon vaikutusvalta on edelleen sen verran iso tässä maassa, että tuollainen ei ole jokapäiväistä.
“Myöskään siinä Tuomiojan puheen kohdassa, jossa hän vaati teologisen tiedekunnan poistamista yliopistosta, ei juuri ollut mitään huomionarvoista. Puhe oli yksinkertaisesti lapsus, joita sattuu joskus myös fiksulle ihmiselle.”
Mistä oikein päättelet, että kyseessä olisi lapsus? Minusta ainakin vaikutti, että kyseessä olisi ihan harkittu sanominen.
“Teologisilla tiedekunnilla ei ole mitään hävettävää, sillä ne käyttävät samoja testattuja tutkimusmenetelmiä kuin muutkin tiedekunnat.”
Väärin. Teologiset tiedekunnat mm. kouluttavat pappeja, jotka ovat varsin selvästi huuhaapropagandisteja. Papit opettavat uskontoa, eivät tiedettä, joten pappien koulutus tulisi siirtää uskonnollisten instituutioiden hoidettavaksi. Uskontojen tutkiminen ja vastaava voidaan siirtää teologisten tiedekuntien lakkauttamisen jälkeen muille tiedekunnille.
“Se suomii oikeuteutusti erilaisia uskomuksenvaraisia ilmiöitä, jotka selvästi eivät kestä tieteellistä testaamista. Valitettavasti Skepsis on ottanut maalitaulukseen myös ihmiskunnan suuret uskonnolliset perinteet, joiden totuusarvon punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin.”
Uskonto on ihan samalla tavalla arvioitavissa tieteellisesti kuin vaikkapa astrologia. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko uskonto “suuri perinne” vai ei. Vanhat, selkeästi väärät uskomukset on voitava tutkia ja kertoa niiden totuusarvo rehellisesti. Niiden poistaminen “tieteen mandaatista” on älyllisesti epärehellistä ja halveksittavaa.
Jussi K. Niemelä kirjoitti blogissaan aiheesta enemmän:
http://jussikniemela.blogspot.com/2008/01/skeptikot-ja-uskonto.html
“Toivoisin, että Skepsis ottaisi jatkossa punnittavakseen ihmiskunnan olemassaolon kannalta todella fataalit uskomukset, jotka uhkaavat elämäämme. Tällainen on muun muassa usko jatkuvaan kasvuun.”
Jaahas, taas tulee hieno esimerkki siitä, kuinka kirkko on siirtynyt punavihreään politikointiin… Aina vaan ihmetyttää enemmän ja enemmän, miten kirkko vielä nykyään voidaan yhdistää porvareihin.
on January 10th, 2008 at 12:55 pm
Piispa Heikka,
jos sanon, että jääkaappini takana asuu näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen, niin tätä väitettä saa ja pitääkin epäillä.
Mutta jos väite kuluukin, että kosminen juutalainen zombie, joka oli oma isänsä ja joka voi antaa iänkaikkisen elämän jos symbolisesti syöt hänen lihaansa ja telepaattisesti kerrot hänelle hyväksyväsi hänet herraksesi, jotta hän voi poistaa pahuuden sielustasi, joka on siellä koska puhuva käärme sai kylkiluu-naisen syömään maagisesta puusta; pitää se jättää epäilyn ulkopuolelle, koska se on osa “ihmiskunnan suuria uskonnollisia perinteitä”?
on January 10th, 2008 at 1:26 pm
Hyvät skeptikot.
Onko Skepsis-yhdistyksellä enää mitään virkaa tässä ajassa ja tässä tiedon täyttämässä maailmassa? Skepsis edustaa ajatusmallia, joka ei kohtaa nykyistä tieteellisen ajattelun tasoa.
Skepsis perustuu tieteellisen positivismin ajatukselle, jonka mukaan kaikki on ihmisen tutkittavissa ja kaikesta voidaan saada tietoa.
Mitä mieltä 2000-luvun filosofia on tästä ajatusmallista? Korjaan: 1900-luvun filosofia? EDIT. EDIT. 1800-luvun filosofia?
Filosofia päätyi jo 1800-luvulla siihen johtopäätökseen, että ihminen ei voi saada kaikesta tietoa. Valitettavasti luonnontieteissä, joita minäkin koulutuksellani edustan, on edelleen vallalla positivistinen maailmankäsitys, joka ei tieteellisenä ajatusmallina edusta tätä päivää.
Jos taas tarkastellaan Skepsiksen jäsenistöä tai vaikka yhdistysaktiiveja, on heistä suuri osa juuri fyysikkoja, matemaatikkoja ja kemistejä. Liekö tämä sattumaa?
on January 10th, 2008 at 1:28 pm
Hyvä piispa Heikka,
Kovin lempeästi ja myötäsukaisesti kohtelette Tuomiojaa. Voisi sen toisinkin ilmaista. Mielestäni Tuomioja hyökkää rajusti teologiaa vastaan kyseenalaistamalla sen tieteellisyyden.
Pidän loukkaavana Tuomiojan retoriikkaa. Pyrkimällä kasvattamaan lapsia kristillisen maailmankatsomuksen mukaisesti olen tuomiojalaisen näkemyksen mukaan myrkytämässä lasteni mieltä. Ei tässä ole kyse lapsuksesta, vaan vihamieleisestä suhatutumisesta uskontoja ja erityisesti kristinuskoa kohtaan. Mutta sitähän ateisimi usein on. Vahvaa uskoa jumalattomuuteen, uskonnottomuuteen ja siksi uskoa itsesssään.
Kyse ei siis voi olla lapsuksesta, ei myöskään kovin fiksun ihmisen puheenvuorosta.
on January 10th, 2008 at 3:13 pm
Nimimerkki “Petu” asetti asenteensa vapaa-ajattelua vastaan. Tuomioja ei selvästikään pyrkinyt loukkaamaan kenenkään henkilökohtaista vakaumusta, vaan otti kantaa yhteiskunnalliseen tilaan ja siihen, miten kristinuskon tietyillä lahkoilla on olemassa merkittävän suuri ja valitettava etuoikeus. Tuomioja puolustaa ennen kaikkea vapautta uskoa tai olla uskomatta.
Mitään sellaista kuin “usko uskonnottomuuten” tai “uskoa jumalattomuuten” ei ole. On vain uskon puutetta. Asioita ei tarvitse kaksoisnegatoida, sillä oletus mielikuvitusolentojen olemassaoloista on vähintään kyseenalainen eikä sen pitäisi olla oletusarvoinen maailmankuvaan liittyvä hypoteesi.
Myös mielestäni kyseessä ei ole mikään lapsus, vaan älyllinen puheenvuoro tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta.
on January 10th, 2008 at 3:33 pm
Arvoisa Piispa,
Kirjoitatte että:
“Teologisilla tiedekunnilla ei ole mitään hävettävää, sillä ne käyttävät samoja testattuja tutkimusmenetelmiä kuin muutkin tiedekunnat.”
…
“Valitettavasti Skepsis on ottanut maalitaulukseen myös ihmiskunnan suuret uskonnolliset perinteet, joiden totuusarvon punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin.”
…
“Toivoisin, että Skepsis ottaisi jatkossa punnittavakseen ihmiskunnan olemassaolon kannalta todella fataalit uskomukset, jotka uhkaavat elämäämme.”
Mielestänne (suurten) uskontojen totuusarvoa ei saa tieteellisesti tutkia. Näkemyksenne on mielenkiintoinen ja paljonpuhuva.
Mikä teitä huolettaa siinä, että uskontojen tosina esittämien asioiden todenperäisyyttä alettaisi tutkia tieteellisesti? Pelkäättekö mm. edustamanne uskontosuuntauksen totuuspohjan osoittautuvan kyseenalaiseksi?
Kuka voi määrittää, minkä uskomuksien todenperäisyyttä voi tutkia ja minkä ei? Onko tuo piispankokouksissa määritettävä asia?
Totuus ei pala tulessakaan, sanotaan. Ovatko uskonnolliset totuudet tulenarkoja? Tarvitsemmeko uskontoja tai uskomuksia, joiden esittämien väitteiden todenperäisyyttä ei sallita epäiltävän tai tutkittavan.
Sanotte teologisten tiedekuntien tekevän samanlaista tieteellistä työtä kuin muutkin tiedekunnat, mutta samaan hengenvetoon toteatte, että uskonnollisten perinteiden totuusarvon
punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin. Mitä näillä ristiriitaisilla väitteillä oikein tarkoitatte? Eikö totuudellisuus kuulu teologian piiriin?
Tunnutte varjelevan uskontoa(nne) ulkopuolisten tutkimuksilta ja kyseenalaistuksilta. Miksi?
on January 10th, 2008 at 3:36 pm
Minusta on ihan hyvä että joku uskaltaa tuoda esille ettei taikauskon paikka ole tiedemaailmassa.
Heikalla ja kirkolla on yksi pieni ongelma, heidän jumalaansa ei ole olemassa muualla kuin pian mytologian kirjoiksi muuttuvissa teoksissa ja uskiksen mielikuvituksessa.
on January 10th, 2008 at 3:48 pm
Minun silmääni pistivät Heikan sanat: “suuret uskonnolliset perinteet, joiden totuusarvon punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin”. Ne herättävät kysymyksen, antaako tieteelle “mandaatin” jokin poliittinen sopimus (joksi jotkut tulkitsevat Stephen J. Goulding käsitettä “non-overlapping magistra”, NOMA)? Vai rajoittaako tieteellisen tutkimuksen skooppia sen sijaan tieteenfilosofia metodologisen naturalismin kautta, siis käytännössä hypoteesien empiirisen testattavuuden vaatimuksen kautta? Jälkimmäisessä tapauksessa filosofien deistinen Jumala varmaankin todella on pitkälti immunisoitu tieteelliseltä kritiikiltä. Mutta nähdäkseni ainoastaan erillinen poliittinen herramiessopimus rajoittaa tieteen ja uskonnon yhteentörmäystä eräillä harmailla alueilla, jotka kai nekin kuuluvat “suuriin uskonnollisiin perinteisiin”.
Esimerkiksi rukousvastauksia koskevia väitteitä, joihin liittyy suoranaisia ihmeitä esimerkiksi kaitselmuksen muodossa, raportoidaan kai varovaisestikin arvioiden miljoonia vuositasolla. Todella hämmästyttäviä väitteitäkin esitettäneen kai satoja. Jos liberaalipapit hakevat ainoastaan psykologisia hyötyjä kehottaessaan ihmisiä rukoilemaan, he jättävät tämän mainitsematta. Rukousvastauksista ei kuitenkaan liene saatu sen parempaa objektiivista näyttöä kuin vaikkapa homeopatiasta. Miksi jälkimmäinen on tieteelliselle kritiikille validia riistaa, mutta rukoukseen tiedeyhteisön ei sovi ottaa mitään laajempaa kantaa? (Yksittäiset tutkimukset toki ovat varmasti ottaneet omassa skoppissaan kantaa siihen, mikäli tuloksissa ei ole kyetty vangitsemaan sellaisia ihmetapauksia, joita subjektiivisiin raportteihin usein liitetään.)
En tällä tarkoita, etteikö NOMA-periaatetta saisi tulkita sillä tavoin jyrkästi, että eräät maailmanuskontojen keskeisistä väitteistä ikäänkuin “kohteliaasti” immunisoidaan kritiikiltä. (Ehkä Gould itse tulkitsi sitä juuri näin.) Kaipa tieteen tekoa ja popularisointia paikoin ohjaa ja tulee ohjata poliittinen korrektius (toisena esimerkkinä tulee mieleen rotuominaisuuksien tutkimus tai ainakin laajempien johtopäätösten esittäminen tieteen nimissä). Silti minua hieman häiritsee se tapa, jolla Heikka ikäänkuin kirjoituksessan tekee tästä kohteliaisuudesta itsestäänselvyyden, ja nimenomaan niinkin laajassa skoopissa kuin “suuret uskonnolliset perinteet”. Tätä skooppausta on jo jokunen muukin kommentoija ihmetellyt.
on January 10th, 2008 at 4:21 pm
Maailman suuret uskonnot, joiden perinteiden totuusarvon punnitseminen ei Heikan mukaan kuulu tieteen mandaattiin, ovat syntyneet aikana, jolloin tiedettä, sellaisena kuin me tieteen käsitämme, ei vielä ollut keksitty. Astrologia ja demonologia olivat silloin yleisesti hyväksyttyjä totuuden tutkimusmenetelmiä. Silloinen “lääketiedekin” perustui homeopatiaan: punaiset kasvit auttoivat sydämen sairauksiin, jne. Nykyaikana, jolloin jokainen peruskoulun käynyt suomalainen tietää maailmasta ja maailmankaikkeudesta paljon enemmän kuin kaikki maailman viisaat yhteensä kristinuskon syntymän aikoihin, kirkon tulisi hyväksyä tosiasiat ja luopua opetamasta niitä asioita totuuksina, jotka tiede on vääriksi todennut.
Kristillisyyden perusta on se opetus, joka meille on eri lähteissä, myös Raamatun ulkopuolisissa, välittynyt, ja joka sisältää paljon sellaista ikuista viisautta, jonka arvo on edelleen kiistaton riippumatta siitä kuka tai mikä Jeesus Kristus oikeasti oli tai oliko häntä koskaan ollutkaan.
Raamatun tekstien mukaan Jeesus K. ilmoitti lähettävänsä maailmaan totuuden hengen. Totuuden hengellä minä ymmärrän juuri tieteellisen tutkimuksen ja tosiasioiden vähittäisen paljastumisen ihmiskunnalle, myös Kristuksesta itsestään. Siksi uskonnollisten perinteiden tieteellinen tutkimus on mielestäni myös uskonnollisesti perusteltua ja tärkeää, ja kirkon pitäisi mielestäni tukea sitä tutkimusta eikä yrittää kaikin tavoin jarruttaa. Ei Kristuksen opetuksen arvo alene siitä, että sitä tarkastellaan kriittisesti ja erotetaan muinaiseen maailmankuvaan liittyvät väärinkäsitykset tieteellisistä tosiasioista.
on January 10th, 2008 at 4:33 pm
Arvoisat lukijat,
on totta ettei tieteellä ole koskaan tietoa kaikesta. Eikä se ehkä voi todistaa että Jumala on tai ei ole olemassa.
Mutta miksi minun pitäisi uskoa että Jumala on olemassa? Miksen minä yhtä hyvin saa uskoa että vaalenanpunainen lentävä norsu on olemassa ja ryhtyä rukoilemaan sitä? Ja pyytää eduskuntaakin rukoilemaan sitä? Miksi Jumala on erikoisasemassa?
Miksi pitää olla olemassa tiedekunta joka tutkii Raamattua ja siihen liittyviä kirjoja. Ei ole tiedekuntaa joka tutkii Kalevalaa. Miksei sama tiedekunta voi tutkia Kalevalaa ja Raamattua?
on January 10th, 2008 at 4:42 pm
Terve, Mikko.
Pari kommenttia sinulle.
“Helsingin yliopistossa tutkitaan Kalevalaa vaikkei kukaan ole tiettävästi nähnyt Väinämöistä. Miksei saisi tutkia Jeesusta, jonka historiallisuus on tiedeyhteisössä arvioitu hyvin todennäköiseksi.”
Vissi ero tässä vertauksessasi on siinä, että siinä missä yliopistoissa tutkitaan Kalevalaa vaikka folkloristiikan laitoksella, niin vastaavasti uskontoja tutkitaan samanlaisella asiallisella tieteellisellä asenteella uskontotutkimuksen laitoksella. Ja hyvä niin.
Ongelma on siinä, että tämän uskontotutkimuksen lisäksi yliopistoissa on teologinen tiedekunta, joka on alunperin syntynyt kristinuskon tunnustuksellia tarpeita varten. Miten paljon nämä alkujaan tunnustukselliset taustat vielä kummittelevat teologisen tiedekunnan toiminnassa, sitä en ole oikea ihminen sanomaan.
Ongelma siis kumpuaa teologisten tiedekuntien historiasta ja tarkoituksesta, jolloin tiedekunnan perustamisen motiivina oli käyttää tieteellisiä menetelmiä kristinuskon hyväksi, eikä nykyaikaisen mahdollisimman arvovapaan tieteellisen tiedon harjoittaminen.
Teologisen tiedekunnan voisi siis hyvin lakkauttaa itsenäisensä yksikkönä ja sen toiminnan siirtää yhteen humanistisen uskontotutkimuksen kanssa.
Käytännön teologian voisivat sitten meikäläiset kirkot opettaa tuleville papeillensa itse.
“On myös hyvä muistaa, että teologinen tiede on arvostettua maailman huippuyliopistoissa Cambridgeä ja Harvardia myöten.”
Varmasti on arvostettua, mutta keiden silmissä?
“Sen sijaan olen huolestunut Skepsis-yhdistyksen toiminnasta. Valitettavasti Skepsis on ottanut maalitaulukseen myös ihmiskunnan suuret uskonnolliset perinteet, joiden totuusarvon punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin.”
En tiennytkään, että tieteellä on olemassa mandaatteja siitä, että mitä se sopii tutkia ja mitä ei. Kertoisitko, Heikka, miten tämä mandaatti on määritetly ja kenen toimesta? Minne tämä mandaatti on yliopistoissa kirjattu?
“Olenkin joutunut viime aikoina miettimään, onko skeptikkojen jalo perinne muuttunut Suomessa hybrikseksi, jossa ei ole sijaa aidon skepsiksen nöyryydelle ja itsetutkistelulle.”
Näin on. Ongelma on tässä se, että kun käy arvostelemaan jotain vahvaa tahoa, joka on itsessään täynnä hybristä, kuten useimmat uskonnot ovat, käy helposti niin, että hybris tarttuu myös arvostelijaan; kuin ryhtyisi ottamaan kiinni riehuvaa mutaista porsasta, niin kyllä sitä siinä hommassa likaantuu. Mutta jos tämä metaforinen riehuva porsas nähdään vaaraksi vaikka lapsillemme, niin jonkun on hyvä kääriä hihat ja saattaa karannut porsas karsinaansa, vaikka hihat siinä vähän hybrikseen tahriintuisivatkin.
“Toivoisin, että Skepsis ottaisi jatkossa punnittavakseen ihmiskunnan olemassaolon kannalta todella fataalit uskomukset, jotka uhkaavat elämäämme.”
Näin toivovat varmasti kaikki. Monen skepsisken jäsenen mielestä uskonnot ovat kuitenkin juuri niitä fataaleimpia uskomuksiamme.
Kristinuskon kannattajat ovat on käyttäytynyt keskimäärin kieltämättä paljon sivistyneemmin kuin Islamin kannattavat lähivuosikymmeninä. Fataalina uskonnoissa nähdään kuitenkin juuri tämä uskontojen kannattajien herkkähipiäisyys heidän uskontojensa kritiikille.
Siinä missä sinä, Heikka, yrität kumota uskontosi kritiikin puhumalla tieteen mandaateista, islaminuskoinen virkaveljesi arabimaassa toimii taas paljon pontevammin. Ongelmaksi näen tässä sen, että teillä on kuitenkin pohjinmiltaan sama oletus siitä, että oma uskontonne ansaitsee suojan tieteelliseltä kritiikiltä.
- Ville
on January 10th, 2008 at 5:38 pm
Hyvä Piispa Heikka,
Kirjoitit blogimerkinnässäsi: “Sen sijaan olen huolestunut Skepsis-yhdistyksen toiminnasta. Se suomii oikeuteutusti erilaisia uskomuksenvaraisia ilmiöitä, jotka selvästi eivät kestä tieteellistä testaamista. Valitettavasti Skepsis on ottanut maalitaulukseen myös ihmiskunnan suuret uskonnolliset perinteet, joiden totuusarvon punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin.”
Ennen uskontoja ihmisillä oli rakkaus tietoon. Syntyi tieteenala, filosofia, jonka tehtävänä on etsiä totuutta. Jos kerran uskonnolisten perinteiden totuusarvon punnitsminen ei kuulu mielestäsi tieteen mandaattiin, miksi ihmeessä teologiaa pitäisi opetaan yliopistossa, jonka tehtävä on nimenomaan sen totuuden etsimisen opettaminen?
on January 10th, 2008 at 7:19 pm
Hyvä piispa Heikka,
Vakaumuksen rintaäänellä toteat:
“Valitettavasti Skepsis on ottanut maalitaulukseen myös ihmiskunnan suuret uskonnolliset perinteet, joiden totuusarvon punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin. ”
Suurten uskontojen totuusarvoako ei saa punnita, eräiden vähäisimpienkö kyllä? Mutta ei esimerkiksi sinun uskontosi? Uskonnot perustuvat uskoon, ei todistettaviin faktoihin. Siksi uskonnot voidaan hyvin rinnastaa uskomushoitoihin. Molemmat tarjoavat elämyksiä ja parempaa oloa. Todistettu vaikutus ja lupausten täyttyminen on vain osoittamatta.
“…totuusarvon punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin”
- Totuuden henki, johda sinä meitä…
on January 10th, 2008 at 7:44 pm
Arvostat epäilyä!Kunhan se ei kohdistu uskonnolliseen vakaumukseesi.
Tiede ei tosiaankaan pysty todistamaan kaikkia uskomuksia ja väitteitä epätosiksi(jos pystyisi,jumaluskoa ei olisi.)Mikään uskomus tai väite ei kuitenkaan tällä perusteella ole tosi.
Tuskinpa Tuomiojan kommentit lapsuksia olivat.Harkitulta puheenvuorolta tuo minusta vaikutti.
Mitä mainitsemasi “kohun” mittasuhteisiin tulee,niin ei se kohtuutonta ole.Vihdoinkin tässä kristinuskon läpitunkemassa yhteiskunnassamme aletaan puhua ko.aiheesta avoimesti julkisuudessa.
Tämän keskustelun pohjalta jokaisen on toivottavasti helpompi jäsennellä omia ajatuksiaan,tehdä johtopäätöksiään,jopa toimenpiteitään.Esimerkiksi erota kirkosta.
on January 10th, 2008 at 8:41 pm
Vai että paljon melua tyhjästä!Päätitte kuitenkin kommentoida Tuomiojan vähäpätöistä puheenvuoroa julkisesti.Taitaa piispalla olla luppoaikaa.
Kiitos nyt kuitenkin,että pidätte omalta osaltanne turhaa kohua yllä.Passaa varsin mainiosti.Ateismi,toisin kuin ev.lut.kirkko,ei saa liikaa tilaa mediassa.
on January 11th, 2008 at 1:14 am
Skepsikseenkin on näköjään pesiytynyt aggressiivista fanaattisuutta kristonuskoa kohtaan. Näkemys, jonka mukaan ateismi on neutraali kannanotto ja ainoa oikea lähtökohta lapsille on itsessään ristiriitainen. Ilmeisesti Tuomioja ja muut “taistelevat ateistit” tietävät mikä on sopivaa muiden ihmisten lapsille. Ilmeisesti pitää lapset ainoan oikean totuuden piirissä, joka heidän mukaansa ateismi. Kuulostaa melkoiselta fundamentalismilta.
on January 11th, 2008 at 7:34 am
Sampo, useinhan esitetään ateismin olevan “uskonto muiden joukossa”, ei siis neutraali kannanotto. Tällaisen ajatuksen esittävät yleensä kai katsovat, että ateismiin sisältyy aktiivinen Jumalan kieltäminen monenlaisine filosofisine argumentteineen. Sikäli kun kukaan ei lasta kasvata aktiiviseen Jumalan kieltämiseen, eikä hänelle mitenkään argumentoi Jumalaa vastaan, saako lapsi varsinaisesti ateistiset lähtökohdat? Minun ymmärtääkseni ei.
Kun puhut aggressiivisesta fanaattisuudesta, sinulta on mielestäni jäänyt ymmärtämättä, että aika monen ihanteena on ihan oikeasti antaa lasten muodostaa metafyysiikkansa itse. Saattaa kylläkin olla totta, että ateistit olettavat uskontojen suosion kaventuvan huomattavasti, mikäli lapsen ideologiseen kehitykseen ei puututta. Ei siis välttämättä siten, että aktiivinen Jumalan kieltäminen sitten vastaavasti kävisi yleisemmäksi, mutta ainakin siten, että agnostisismi tai muu “sekulaarius” yleistyy. Mutta onhan muunlaisiakin arvioita, esimerkiksi että monenlainen new age lisääntyisi.
on January 11th, 2008 at 10:43 am
Esko, asiallinen kommentti ja olen monessa kohtaa samaa mieltä kansassasi. Ehkä keskeisin ero näkemyksissämme on siinä, kun sanoit, että monet näkevät ihanteena lasten muodostaa metafysiikkansa itse. Tämä on minunkin mielestä hieno ja arvokas periaate. Valitettavasti äänekkäin osa ns. taistelevista ateisteista näkee tämän periaatteen ainoana oikeana. Tällöin uskonnollisen vakaumuksen omaavan vakaumus leimataan vääränlaiseksi ideologiaksi. Juuri tätä tarkoitin, kun puhuin aggressiivisesta fanaattisuudesta.
Itse olen vasta vajaa nelikymppinen, joten en ehkä näe asiaa samoin kuin vanhempi polvi. Nimittäin aikaisemmin uskonnonvapaus on ollut rajoitetumpaa ja voimakas retoriikka uskontoja vastaan on varmasti ollut tarpeen. Nykyisin tilanne on mielestäni se, että osa uskonnottomista henkilöistä haluaa ikään kuin kostaa vanhat vääryydet uskonnollisille. Itse uskonnollisena näen tässä eräänlaisen käänteisen ristiretken. Kyse on varmaankin ateistien pienestä, mutta äänekkäästä vähemmistöstä. Tuomiojan puheessa oli esillä juuri näitä teemoja.
on January 11th, 2008 at 10:51 am
Sallittaneen pikku jatko …
Jos valtiouskontomme ei olisi kristinusko, meillä tuskin olisi Helsingin yliopistossa teologista tiedekuntaa. Jos halutaan valtion ja kirkon eroa, on aika luonnollista että halutaan myös teologia pois tiedelaitoksesta.
Jos kohtelisimme tasa-arvoisesti kaikkia uskontoja, teologisen tiedekunnan pitäisi tutkia tasa-arvoisesti kaikkia uskontoja.
on January 11th, 2008 at 1:03 pm
Sampo hyvä,
Ajatellaanpa alkuasetelmaa eli skeptikkojen suhtautumista uskontoihin.
Skeptikko lähtiessään tutkimaan paranormaalia ilmiötä, ihmettä tms. ei voi kulkea raamattu kourassa, vaan enempikin fysiikan kirja tai yleisesti tieteen saavutukset kainalossaan. Hän ei voi tutkia “ihmettä” minkään muun kuin tieteen pohjalta. Tämä koskee myös jumalia.
Kun tiede ei tunne näitä jumalia lainkaan, hänenkin on pakkko sanoa ettei tiede tunne niitä.
Jos skeptikko pohjaa väitteensä, epäilynsä, johonkin muuhun kuin tieteen “sanaan”, häntä ei oteta kovinkaan vakavasti. Hän on silloin uskovainen johonkin suuntaan.
Jos Skepsis jättää jumalat kokonaan huomionsa ulkopuolelle, se hyväksyy niiden olemassaolon, ei tulkitse niitä “paranormaaleiksi ilmiöiksi”.
Skepsiksen “puoluettomuus” uskontoja kohtaan ei ole mikään tekosyy jättää ne huomiotta.
Poliisikin suhtautu puoluetttomasti liikenteeseen, mutta kyllä hänen siltikin täytyy tarkkaila sitä ja tarvittaessa kirjoittaa sakkolappuja. Jumalissa olisi Skepsiksellä sakkolapun paikka.
on January 11th, 2008 at 1:27 pm
Piispa hyvä,
kirjoitat ” … suuret uskonnolliset perinteet, joiden totuusarvon punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin”
Tämä arvio ei sovi nykypäivään. Ihminen etsii totuutta. Totuus ei tule sokeasta uskosta vanhoihin kirjoihin. Se tulee harkinnasta, päättelystä, krittisestä ajattelusta. Kaikki ajattelun perusteet on arvioitava uudelleen ja uudelleen. Perusteiden oikeellisuus on joka hetki kyseenalaistettava.
Uskonnot ovat mahtitekijä maailmassa. On kohtuutonta (enemmänkin!) yrittää estää niiden totuusarvojen kriittinen tarkastelu. Etenkin niiltä jotka työkseen tarkastelevat maailmaa kriittisesti.
Vaikka pidätkin ehkä esim. ateisti Richard Dawkinsin “Jumalharha” -kirjaa paholaisen aikaansaannoksen, suosittelen sitä. Joku sotapäällikkökin on sanonnut että vihollinen on hyvä tuntea.
on January 11th, 2008 at 1:45 pm
Vastaus Jussille. Ymmärsin, että sinun mielestäsi kirkolla ei saa olla yksinoikeutta kristinuskon totuuspohjan arvioinnissa. Tästä olen aivan samaa mieltä.
Se mikä asiassa jäi harmittamaan on, että vaikutusvaltainen poliitikko Tuomioja hyökkää ihmisten uskonnollista vakaumusta vastaan. Leimaamalla lasten uskonnon opetuksen haitalliseksi ja vaatimalla skepsistä ajamaan teologisen tiedekunnan lakkauttamista. Jos uskonnon opetus on todellakin haitallista niin, hänen tulisi esittää asiasta jotain tutkimus tuloksia, eikä vain leimata mutu tuntuman pohjalta. Teologian tieteellisyyttä on puolestaan tutkinut mm. Helsingin Yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto, joka on itsekin ateisti. Hän näkee asian aivan toisella tavoin kuin asiaan perehtymätön Tuomioja.
on January 11th, 2008 at 1:53 pm
Hyvä Rauni,
Piispa kirjoitti: ” … suuret uskonnolliset perinteet, joiden totuusarvon punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin”.
Uskonnon totuusarvoa ei punnita tieteessä, koska se ei ole mahdollista. Tiede ja usko puhuvat tässä asiassa aivan eri kieltä: tieteellinen totuus on testattu fakta, uskonnollinen totuus ei ole testattavissa, sillä se perustuu uskoon. Yliopistoteologia etsii tieteellisiä totuuksia, esimerkiksi tietoa historiallisesta Jeesuksesta. Henkilökohtainen usko taas vastaa aivan toisenlaisiin kysymyksiin, kuten siihen, kuoliko Jeesus minun puolestani.
Kaikkien ihmisten ajattelu perustuu paitsi tietoon, myös uskomuksiin. Niin Sinun, minun, jonkun skeptikon kuin Dawkinsinkin. Jumalharha oli yksi näkökulma keskusteluun. Siinä oli paljon hyviä pointteja, vaikka perusteesistä olenkin eri mieltä.
Vaikka olenkin uskovainen, teos ei mielestäni ole paholaisen aikaansaannos. Sinun, Hyvä Rauni, ei tule olettaa, että me uskovaiset yksilöt olemme kapeakatseisija, jos et tunne meidän ajatteluamme riittävän hyvin esittääksesi moista.
on January 11th, 2008 at 2:48 pm
Tuomioja ei ole esittänyt teologisen tiedekunnan kaiken toiminnan lakkauttamista. Hän on kyseenalaistanut, että tarvitaan erillinen jumaluusopillinen tiedekunta uskontojen tieteelliseen tutkimukseen. Hän on (luullakseni) myös kyseenalaistanut nykykäytännön, jossa luterialinen pappiskoulutus saatetaan loppuun käytännössä julkisissa yliopistoissa.
Uskonnon opetuksesta keskusteltaessa on tärkeää tehdä edellisen kaltainen ero tunnustuksellisen opetuksen ja mm. uskonnonhistorian välillä.
Ken luonnehtii uskonnonopetuksen tunnustuksellisuutta “haitalliseksi” ei välttämättä tarkoita, että se saa lapset vanhempina valmistamaan räjähteitä ja hankkimaan Kalashnikovin, tai edes, että se aiheuttaisi vaikkapa helvetinpelkoa ja sydämentykyksiä. Pikemminkin kai tarkoitetaan, että käytäntö ei (puhujan mielestä) kunnioita uskonnonvapauden henkeä, ja on sitä kautta vahingollinen toisaalta uskonnonvapauden ihanteelle ja toisaalta yksilön edellytyksille muodostaa itsenäisesti uskonnollisen vakaumuksensa (vrt. poliittinen vakaumus).
Uskonnonvapaudesta on minusta kaksi hieman erilaista näkemystä. Negatiivisesta uskonnonvapaudesta ollaan yhtä mieltä: ihmisellä on lupa olla uskomatta. Mutta positiiviseen uskonnonvapauteen, siis vapauteen uskoa haluamallaan tavalla ja harjoittaa uskoaan, tehdään usein aika poleeminen lisätulkinta. Usein esitetään, että positiiviseen uskonnonvapauteen kuuluu myös yksilön osallisuus yhteisönsä uskonnolliseen traditioon. Tämän kaltaisella lisäyksellä ymmärtääkseni perustellaan kansalaisvelvollisuutena annettu tunnustuksellinen opetus. “Oikeus” “oman” uskonnon opetukseen on ensinnäkin paitsi oikeus myös kiinteä osa oppivelvollisuutta, ja lisäksi lapsen vakaumus arvioidaan uskontokuntaan kuulumisen perusteella eikä suinkaan lapsen “oman” vakaumuksen perusteella. Varmaankin alakoululainen on keskimäärin hieman nuori omamaan mitään omaa, kriittistä vakaumusta, mutta oikeuttaako tämä sitten valtiota tulkitsemaan äidin vakaumuksen myös lapsen vakaumukseksi? Perheellä on tietysti valta tulkita tätä kuten monta muutakin asiaa melko vapaasti, koska valtion tulee toisaalta pitäytyä erossa perheyksikön sisäisistä asioista ilman hyvin painavia syitä. Tunnustuksellinen kasvatus on mahdollista toteuttaa uskonnonvapaudesta nauttivassa maassa myös julkisen koululaitoksen ulkopuolella.
Ehkäpä juuri uskonnonvapauden traditio-näkökulman vuoksi “perinteiden” arvostus on korostettuna myös piispa Heikan mielipidekirjoituksessa? Hän on anteliaasti valmis kunnioittamaan “ateismin arvokkaita perinteitä”, mutta askarruttamaan jää, mitä ateistisia traditioita maassamme mahtaa olla piskuisten vapaa-ajattelijoiden lisäksi, ja mitä niistä piispa pitää erityisen arvokkaina? Minusta ateistit itse pikemminkin korostavat, ettei heillä juurikaan ole organisoitumista tai yhteisiä traditioita, eivätkä he toisaalta ole tietääksi pyrkineet moittimaan ateismiin kohdistuvaa kritiikkiä perinteidensä arvokkuuden pohjalta. Saatan olla röyhkeä, mutta minulle tulee vilpittömästi mieleen, että ehkä tämä piispan osoittama arvostus on pikemminkin pelkkä heijastuma jostakin kritiikkiä vaientavasta arvostuksesta, jonka hän soisi kohdistuvan luterilaiseen traditioon.
on January 11th, 2008 at 3:28 pm
Hyvä Sampo,
Huvittavaa kuinka uskovaiset vaativat ateisteja esittämään mielipiteidensä tueksi tieteellisiä tutkimustuloksia.
Jospa Sinä esittäisit tällä foorumilla tieteelliset todisteet jumalan olemassaolosta.
Kristityt edellyttävät,vaikka harvat heistä sitä edes tajuavat,että kristillisen vakaumuksen tulee olla tässä yhteiskunnassa erityisasemassa muihin uskonnollisiin vakaumuksiin,ja varsinkin ateistiseen vakaumukseen nähden.Ja niinhän asianlaita onkin.Kristillinen vakaumus on jopa valtion erityissuojeluksessa,ja YLE:kin tekee tässä suhteessa parhaansa.
Näin piispa Heikkakin varmaankin ajattelee.(Henkilökohtainen tulkintani ja mielipiteeni,jota en voi tieteellisin tutkimustuloksin puolustaa.)
Muuhun johtopäätökseen en voi tulla,kun hänen “purkaustaan” luen.
Jos kristityt edes tajuaisivat ja sen lisäksi vielä myöntäisivät vakaumuksensa erityisaseman maassamme,ja vaikka sanoisivat,että niinhän sen pitää ollakin,niin voisimme päästä keskustelussa eteenpäin.
on January 11th, 2008 at 5:25 pm
Hyvä Risto,
Tiedät varsin hyvin, etten minä voi Jumalan olemassaoloa todistaa. Olen ymmärtänyt, että kirkon mukaankin Jumala on jotain mistä ei ole tietoa, mutta josta uskovaiset voivat vakuuttua uskonsa kautta. Osa kristityistä on hyvinkin vakuuttuneita Jumalan olemassaolosta. Kyse on subjektiivisesta kokemuksesta, jota ei usein kyetä puolustamaan järkiperäisillä argumenteilla. Miksi pitäisikään voida puolustautua jo uskonnon vapauslaki sanoo, ettei kenenkään tarvitse puolustella ja selitellä uskoaan.
Väite uskonnon opetuksen (varsinkin tunnustuksettoman) mahdollisesta haitallisuudesta taas sellainen, jota voidaan tieteellisin mittarein arvioida. Koska se sisältää myös syytöksen, niin olisi reilua, että syytökset perustuisivat faktoihin.
Myönnän, että ev.lut kirkko on erityisasemassa muihin uskomuksiin verrattuna. Tämä on ihan ymmärrettävää, koska enemmistö suomalaisista kuuluu siihen. Itse vertaisin tätä asiaa poliittisiin puolueisiin, nekin ovat kannatus lukujen perusteella eri asemassa toisiinsa nähden.
on January 11th, 2008 at 7:40 pm
Hyvä Sampo ym.
Käsittääkseni lapsia ei liitetä poliittisiin puolueisiin vain muutaman viikon ikäisinä. Ennen kuin sylivauvana ev.lut. seurakuntaan liitetty lapsi rupeaa edes pohtimaan uskonnollisia asioita, hän on jo saanut vuosikausia ev.lut.-syötettä mahdollisesti kotona ja ainakin koulussa. Jos hän ryhtyy epäilemään tätä lapsenuskoaan, menee kuitenkin useita vuosia ennen kuin päätös erota kirkosta kypsyy hänen mielessään ja johtaa itse tekoon, jos johtaa. Tämän vuoksi ev.lut. kirkon kannatusluvut eivät kerro ev.lut.-kirkon todellisesta kannatuksesta.
Itse kuulun ev.lut. kirkkoon, mutta en voisi allekirjoittaa sen uskontunnustusta. Mielestäni ev.lut. kirkon erityisasema johtuu juuri siitä, että sen jäsenenä on muihin uskonnollisiin yhteisöihin verrattuna poikkeuksellisen paljon ihmisiä, jotka eivät tunnusta sen yhteisön virallista uskoa.
on January 11th, 2008 at 11:21 pm
Seppo kirjoitti:
“Jos valtiouskontomme ei olisi kristinusko, meillä tuskin olisi Helsingin yliopistossa teologista tiedekuntaa. Jos halutaan valtion ja kirkon eroa, on aika luonnollista että halutaan myös teologia pois tiedelaitoksesta.”
Maassamme vallitsee periaate, jonka mukaan valtio kouluttaa työntekijät työnantajien tarpeiden perusteella. Liikaa ei väkeä pyritä kouluttamaan, mutta ei liian vähääkään. Koulutusalat määräytyvät työnantajien tarpeiden perusteella (nykyisten ja tulevaisuudessa arvioitujen). Yliopistokoulutustakin suunnataan näiden tarpeiden perusteella. Luterilainen kirkko on suuri työnantaja maassamme, ja sen työntekijöiltä edellytetään erityistietämystä kristinuskoon liittyvistä kysymyksistä, joten on sikäli ymmärrettävää, että yliopistossa koulutetaan eräässä tiedekunnassa nimenomaan kristinuskoon liittyvää tietämystä niille, jotka tähän koulutukseen hakeutuvat. Jos muslimien määrä maassamme jatkossa kasvaa, ja jos muslimit katsovat tarpeelliseksi sen, että yliopistotasoista koulutusta järjestettäisiin islamin historiaan, siihen liittyviin oppeihin jne. liittyen, ja he ovat valmiita työllistämään tällaisen koulutuksen saaneita, tällaista ehkä järjestettäisiin. Koulutusta järjestettäisiin enemmän varmaan myös antiuskonnollisuuden historiaan ja nykypäivään liittyen, mikäli tällaisen koulutuksen saaneita vaikkapa Vapaa-Ajattelijoiden liitto alkaisi palkata suuressa määrin työntekijöikseen…
Yliopistoissa toimii myös muita tiedekuntia, joissa myös opetellaan tutustumaan tietynlaisiin ajattelumalleihin, sopimuksiin jne. Ensimmäisenä tulevat mieleen monet humanistiset tiedekunnat, mutta myös oikeustieteellinen tiedekunta on ehkä jossain määrin teologisen tiedekunnan tyyppinen, tulkittavan tekstin roolissa tosin ovat lakitekstit.
on January 12th, 2008 at 1:56 am
Hyvä ana!
En oikein usko siihen, että islaminuskoisten määrä maassamme kasvaisi niin suureksi, että yliopistoihimme ryhdyttäisiin perustamaan islamilaisia tiedekuntia. Silloin varmaan jo maassamme olisi voimassa sharia-lakikin. Siihen verrattava Mooseksen laki oli maassamme voimassa viimeksi 1600-luvulla.
Vertauksesi oikeustieteellisen ja teologisen tiedekunnan välillä on aika omituinen: Suomen lakia on muutettu moneen kertaan ja muutellaan yhä vastaamaan kulloisenkin ajan oikeuskäsityksiä, toisin kuin Raamattua, joka on ja pysyy samanlaisena riippumatta minkään tieteen tutkimustuloksista.
On totta, että luterilainen kirkko on suuri työnantaja ja vaikuttaja maassamme, ja siksi minunkin mielestäni on hyvä, että sen keskeisiä työntekijöitä, siis pappeja, koulutetaan yliopistoissa. En tosin tiedä, miten tieteellistä tai epätieteellistä teologisten tiedekuntien opetus maassamme on, mutta se, että teologian opetus tapahtuu juuri yliopistoissa, oikeuttaa meitä vaatimaan siltä tieteen periaatteiden noudattamista. Jos teologiaa opetettaisiin jossain muualla, me emme voisi vaatia siltä minkäänlaista tieteellisyyttä. Mielestäni maamme ev.lut papisto on, sikäli vähäli kuin tiedän, kuitenkin aika fiksua porukkaa, ja uskon sen johtuvan siitä, että he ovat saaneet yliopistollisen koulutuksen.
on January 12th, 2008 at 11:27 am
En minäkään usko, että islamilaisia tiedekuntia ollaan perustamassa, mutta puhe on ollut teologisen tiedekunnan sisällöstä. Se kun on tällä hetkellä aika suurelta osin kristinuskoon keskittyvä. Jos islamilaisia akateemisesti koulutettuja teologeja alettaisiin kyselemään työmarkkinoilla, koulutusta varmaan järjestettäisiin suomalaisissa yliopistoissa heillekin. Tätä yritin sanoa.
“Vertauksesi oikeustieteellisen ja teologisen tiedekunnan välillä on aika omituinen: Suomen lakia on muutettu moneen kertaan ja muutellaan yhä vastaamaan kulloisenkin ajan oikeuskäsityksiä, toisin kuin Raamattua, joka on ja pysyy samanlaisena riippumatta minkään tieteen tutkimustuloksista.”
Teologisessa tiedekunnassa ainoa tulkittava teksti ei todellakaan ole Raamattu. Itse asiassa se on harmillisen pienessä roolissa siellä. Teologisessa tiedekunnassa tutkitaan mm. kristinuskon historiaan liittyviä aikalaistekstejä (mm. Qumranista löytyneet lukuisat tekstit ovat olleet suomalaisten työsarkaa jo pitkään), ja etenkin sitä, miten kristinuskoa on ymmärretty eri aikakausina, ja mikä on milloinkin nähty sen keskeiseksi sisällöksi. Osa tutkimuksesta keskittyy myös nykyaikaan: miten ihmiset kokevat kristinuskon nykyään, millaisia uusia julistuksia on tehty (esim. vanhurskauttamisjulistus), millaista teologista tulkintaa missäkin esiintyy, jne.
Teologiset tieteenteon metodit ovat aika lailla samat, kuin muissakin tieteissä - johtuen jo sen historiastakin. Monet esim. luonnontieteissä käytettävät metodit ovat olleet käytössä teologian tekemisessä jo kauan ennen modernin luonnontieteen syntyä, mistä ne on myöhemmin otettu myös luonnontieteiden käyttöön. Siitä ei ole vielä kovin montaa vuosisataa, kun Euroopassakin luonnontieteet ja niiden tekeminen olivat vielä osa teologiaa. Teologian tekeminen on tosin vuosisatojen varrella osin muuttunut: nykyisin teologiassa ei edes virallisesti nähdä tutkimuskohteena olevan Jumalan, tai hänen tuntemaan oppimisensa, vaan sen, mitä ihmiset ajattelevat Jumalasta.
on January 12th, 2008 at 1:32 pm
Hyvä Sampo,
Väitätkö tosiaan kategorisesti,että uskonnon opetuksella ei voi olla haitallisia vaikutuksia.Tiedät itsekin,että löytyy paljon ihmisiä,jotka kertovat toista omiin kokemuksiinsa perustuen.Heitä varten on perustettu esim “uskontojen uhrit”-järjestö.Ei tämän toteamiseksi tieteellisiä tutkimuksia tarvita.
Siitä huolimatta toivon,että asiasta tehtäisiin tutkimus,niin saisimme tarkempaa tietoa.Pidän todennäköisenä,että tämän tapaisia tutkimuksia on tehty,vaikka minä,etkä siis ilmeisesti sinäkään ole tällaisesta tutkimuksesta tietoinen.
Ehkäpä kirkko on pystynyt pimittämään ne.(Huomaatko kuinka epäluuloinen olen kirkon suhteen.)
“Uskonnonvapauslaki sanoo,ettei kenenkään tarvitse puolustella ja selitellä uskoaan”,sanot.
Kyllä täytyy,jos vaatii uskolleen erityiskohtelua ja -asemaa yhteiskunnassa.Itsekin myönsit,kiitos siitä,että kristillinen vakaumus on Suomessa erityisasamassa.
Mitä järjettömämmän ja mielikuvituksellisemman väitteen esittää,esim.jumalan olemassa olo,sitä paremmin on suojassa kritiikiltä ja sitä todempi väite on,koska väite on niin seinästä revitty,ettei sitä voi edes tieteellisesti tutkia.
Näinkö ajattelet?
Minä uskon öntelökäkkään!
on January 12th, 2008 at 4:36 pm
Minusta mielipiteet uskonnonopetuksesta puuroutuvat, jos eri käsitteitä yhdistetään samaan nimittäjään. Peruskoulun uskonnonopetus on eri asia kuin vanhempien aidolla aktiivisuudella annettu uskonnollinen kotikasvatus tai herätysliikkeissä ja vapaissa suunnissa saadut vaikutteet (hyvät tai huonot). Ero näkyy selvimmin mm. siten, että Suomen laki huomioi näistä ainoastaan ensimmäisen. Perusopetuslaissa taataan oppilaan “oikeus” “oman” uskonnon opetukseen, mutta uskonnollisesta kotikasvatuksesta tai herätyskokouksista ei taideta puhua koko lakikokoelmassa halaistua sanaa. Minusta vanhempien antaman kotikasvatuksen tai herätysliikkeiden arvostelu ei ole tässä yhteydessä kauhean hedelmällistä, koska se ei liity politiikaan tekoon eikä lainsäädäntöön oikein mitenkään. Perusopetuslaissa mainittua oppilaan oikeutta minä itse kylläkin olen kyseenalaistamassa. Minusta oikeudesta on tehty myös oppilaan velvollisuus, ja samalla on evätty oppilaan oikeus saada tunnustukseton koulukasvatus (ET:kään ei taida rajoittua pelkästään etiikkaan ja uskonnon sekä filosofian historiaan — eiköhän opetus ole varsin uskontokriittistä?). Minusta ei ole perusteltua päätellä oppilaan “omaa” maailmankatsomusta äidin maailmankatsomuksesta. Sitä paitsi äidin maailmankatsomusta ei todellisuudessa voida päätellä tämän uskontokuntaan kuulumisen tai kuulumattomuuden perusteella. Kirkon omien tutkimusten mukaan kirkkoon kuuluu suurempi prosentti ihmisiä kuin maassa on Jumalaan uskovia, eikä Jumalaan uskovistakaan suuri osa usko tuonpuoleiseen, eli ei aivan ilmeisesti usko luterilaiseen evankeliumiin. Luterilaisen kirkon uskoon yhtyy suomalaisista määrä, joka vastaa noin puolta kirkon jäsenmäärästä. Vastaavasti kaikki uskontokuntiin kuulumattomat eivät ole ateisteja tai agnostikkoja tai edes uskonnottomia.
Suuri kysymys tietenkin on, miksi kirkkoon kuuluu niin paljon ihmisiä, jotka eivät usko kirkon oppeihin. Kirkon omien tutkimusten mukaan pääasialliset syyt ovat melko sekulaareja ja perustuvat kirkon instituutioasemaan suhteessa mm. elinkaarijuhliin. Kirkon tutkimuskeskus näyttää aika avoimesti tunnustavan, että melko toissijaisilta tuntuvat tekijät, kuten eroamiseen liittyvän byrokratian määrä ja jäsenmaksun perimistapa, vaikuttavat keskeisesti jäsenmäärän kehitykseen. Eroamisen helpottuminen on historiassa pääsääntöisesti kiihdyttänyt eroamista pysyvästi. Jäsenmaksu peritään jokavuotisen pankkisiirtolomakkeen sijasta suoraan palkasta, eikä perittyä kirkollisveroa kerrota tilinauhoissa tai palkkalaskelmissa. Sodanjälkeisten vuosikymmenien kokemuksen perusteella tällä saattaa olla hyvin suuri psykologinen vaikutus; postiluukusta pudotettu lasku aiheutti aikanaan jäsenkadon.
Minun mielestäni ei ole oikein perustella erityisasemaa historiallisilla syillä, traditioiden kunnioittamisella ja kirkon suurella jäsenmäärällä. Tämä ei yksinkertaisesti ole sopusoinnussa sen uskonnonvapauden periaatteen kanssa, että kaikkia katsomuksia tulee kohdella tasavertaisesti. Erityisen vakavaksi ristiriidan tekee se, jos nautittu erityisasema keskeisesti ylläpitää suurta jäsenmäärää (siis hidastaa kirkosta eroamista niiden kohdalla, jotka eivät yhdy kirkon oppeihin).
Minusta se, kantaako seuraavakin sukupolvi “luterilaista soihtua”, tulee perustua uskontokunnan pyhien kirjoitusten, sen opetutusten ja sen toiminnan omaan substanssiin — siis seurakuntien kykyyn saavuttaa vapaaehtoinen ja toimiva dialogi jäsenkuntansa kanssa ruohonjuuritasolla. Sen sijaan vastustan ajattelutapaa, jonka mukaan valtiolla ja kansakunnalla on jonkinlainen perinteeseen perustuva velvollisuus tätä soihtua kantaa. En myöskään henkilökohtaisesti usko, että aito moniarvoisuus aiheuttaisi mitään niin vakavia lieveilmiöitä Suomessa, että tämän vuoksi uskonnonvapauden ihannetta tulisi miltään osin “kiertää”.
On myös toinen tärkeä distinktio, johon haluaisin kiinnittää huomiota. Minusta olisi mautonta, vaikka ei luultavasti vielä uskonnonvapauslain vastaista, ahdistella yksittäisiä ihmisiä vakaumuksensa vuoksi ja vaatia heitä puolustautumaan kritiikkiä vastaan. Tämähän ei kuitenkaan ole sama asia kuin julkinen keskustelu, jossa minusta ilman muuta tulee sallia maailmankatsomusten kritiikki — ihan siinä missä poliittinen kritiikkikin. Median tehtävä toisaalta on minusta pyrkiä takaamaan, että kritiikkiin päästään haluttaessa myös vastaamaan.
on January 12th, 2008 at 9:06 pm
Tuomioja on täsmentänyt kantaansa. Tässä pätkä hänen 10.1.2008 kotisivulleen http://www.tuomioja.org/ laittamasta täsmennyskirjoituksesta:
“Teologisilla tiedekunnilla on kannettavanaan enemmän tieteenvastaisia historiallisia rasitteita kuin muilla tiedekunnilla. Ontuvaa analogiaa käyttäen kukaan ei enää samankaltaisista syistä kannata marxismi-leninismin nimeä kantavaa oppituolia saatikka tiedekuntaa yliopistoon, vaikka marxismi-leninismi sinänsä onkin legitiimi tutkimuskohde (erotuksena tutkimusmetodista, joka ei koskaan tieteellisyyden kriteeriä täyttänyt).
Oma kysymyksensä on tiedeyliopiston suhde kirkon pappiskoulutukseen. Tästä voi todeta, että kun kerran elinkeinoelämäkin haluaa vaikuttaa siihen, millaisen koulutuksen saanutta (ja joskus myös millaisin taloustieteellisin uskomuksin varustettua) väkeä se korkeakouluista palvelukseensa saa, niin miksi ei kirkkokin.
Yksi vahva perustelu sille, että kirkon toimihenkilöiden koulutus on sidottu teologiseen tiedekuntaan on, että näin on tehokkaasti torjuttu sellaista uskonnollista fundamentalismia, joka kukoistaa helpommin olosuhteissa, joissa uskonnollinen yhteisö itse vastaa heidän kouluttamisestaan. Tämä on varmaan totta, mutta synnyttää kysymyksen siitä, onko kuitenkaan julkisen yliopistolaitoksen ja valtiovallan asiana toimia minkään uskonnollisen opin oikeaoppisuuden vaalijana, vaikka se kohdistuisikin sellaisen “vääräoppisuuden” torjumiseen josta olisi laajempaa yhteiskunnallista vahinkoa?”
on January 14th, 2008 at 4:11 pm
Hyvä ‘totuuden etsijä’!
“Uskonnon totuusarvoa ei punnita tieteessä, koska se ei ole mahdollista.”
Ole eri mieltä. Totuus ei voi perustua sokeaan uskoon. Totuus ei ole ‘kuu on juustoa’ vaikka sinä ja minä kuinka rehellisesti uskoisimme siihen. Tosuus ei ole sokean uskon asia.
“Tiede ja usko puhuvat tässä asiassa aivan eri kieltä: tieteellinen totuus on testattu fakta, uskonnollinen totuus ei ole testattavissa, sillä se perustuu uskoon.”
Tässä olemme osin samaa mieltä. Juuri siksi en usko jumalia olevan olemassa. Minulla ei ole tätä sinulla olevaa sokeaa uskoa siihen.
Uskon niihin asioihin, jotka voidaan havaita.
Ei ole edes mitään tarvetta uskoa asioihin, joita kukaan ei voi havaita. Ne eivät voi mitenkään vaikuttaa meihin, emmekä me voi vaikuttaa niihin.
on January 14th, 2008 at 4:28 pm
Sampo hyvä,
“Väite uskonnon opetuksen (varsinkin tunnustuksettoman) mahdollisesta haitallisuudesta taas sellainen, jota voidaan tieteellisin mittarein arvioida. Koska se sisältää myös syytöksen, niin olisi reilua, että syytökset perustuisivat faktoihin.”
Yksi fakta on tämä: Uskonnon opetus on ristiriidassa kouluopetuksen kriittisen ajattelun kanssa. Uskonnossa opetetaan sokeaa uskoa asioihin, joita ei kyetä perustelemaan. Opettaja ikäänkuin sanoo: “Usko se mitä minä sanon, usko minun Jumalani olemassaoloon tai joudut kadotukseen. Älä usko tuon toisen jumalan olemassaoloon. Usko, älä epäile.”
Koulu pyrkii kaikilla muilla alueilla ohjaamaan oppilaat kriittiseen ajatteluun. Toinen opettaja ikäänkuin sanoo: “Kysy perustelut väitteille, etsi faktat, älä usko mitään mille ei ole perustetta. Älä usko sokeasti ketään eikä mitään.”
on January 14th, 2008 at 6:44 pm
Jussi,
Kirjoituksestasi tuli mieleen toinen instituutio,joka pohjaa toimintansa sokeaan tottelemiseen,armeija.Sielläkin ihmiset opetetaan toimintatapoihin,jotka ovat pahasti ristiriidassa siviiliyhteiskunnan toimintatapojen kanssa.
Ihmekös tuo,että kirkko ja armeija ovat niin hyvää pataa keskenään.
Suurin paradoksi minkä tiedän on ammattinimike SOTILASPASTORI.Tuskinpa hänen roolinsa sodan aikana oli/on sanoa sotilaille:ÄLÄ TAPA!Pikemminkin lievittää sotilaiden tunnontuskia sanomalla,että jumala on meidän puolellamme.
on January 14th, 2008 at 6:48 pm
Esko,
Kiitos kommentistasi.
Melkein kuin olisin itse kirjoittanut.Niin hyvin ajatuksemme osuvat yhteen.
on January 14th, 2008 at 9:46 pm
“Yksi fakta on tämä: Uskonnon opetus on ristiriidassa kouluopetuksen kriittisen ajattelun kanssa. Uskonnossa opetetaan sokeaa uskoa asioihin, joita ei kyetä perustelemaan. Opettaja ikäänkuin sanoo: “Usko se mitä minä sanon, usko minun Jumalani olemassaoloon tai joudut kadotukseen. Älä usko tuon toisen jumalan olemassaoloon. Usko, älä epäile.””
Uskonnonopetus on monen kohdalla ollut äidinkielen ohella ainoita kouluaineita, joissa on opetettu kriittistä ajattelua asioihin. Luontoa käsittelevissä aineissa, samoin kuin historiassakin opetellaan toistamaan asioita ulkoa. Matematiikassa opetellaan ulkoa, miten kaavat toimivat. Uskonto ja äidinkieli oppiaineina opettavat kyseenalaistamaan vallitsevia käsityksiä, ja kysymään sen perään, miksi ihmiset ajattelevat niin kuin ajattelevat. Tosin ala-asteella tilanne on vielä jossain määrin toinen, sillä ala-asteella opetellaan vielä ymmärtämään luettua siinä määrin. Mutta yläasteella ja etenkin lukiossa tilanne on usein tämä.
on January 16th, 2008 at 7:53 am
Mielenkiintoinen keskustelu. Mitä mahtaa kaikesta tästä tuumata Mikko itse?
Ilmainen vinkki piispalle: online-keskusteluissa toisen posken kääntäminen jättää erikoisen sävyn. Kristillistä ehkä, mutta ei kovin valaisevaa. Inttämiseen ei kannata lähetä, mutta esitettyjä kommentteja on hyvä edes jossain määrin jatkokommentoida. Siitä tunnistaa parhaat blogistit: erinomaisia esimerkkejä tässä mielessä ovat vaikkapa Alex Stubb, Osmo Soininvaara ja Jukka Kemppinen.
Jos ei koskaan mietenkään vastaa kommentteihin jää lukijalle vähän sellainen kuva, ettei kirjoittajaa kiinnosta. Lukeekohan se edes kommentteja?
Edellisestä kritiikista huolimatta toivon Sinun ottavan tämän kommentin positiivisesti: online-maailmassa palaute on monesti suoraa ja hienostelematonta - kun ei tarvitse kasvotusten sanoa eikä omaa nimeä laittaa likoon. Näin voi kuitenkin parhaimmillaan saada rehellisempää, jopa rakentavampaakin palautetta. Mihin jatkaakseni: kiitokset Sinulle tämän blogin kirjoittamisesta. Nyt enää aktivoitumista itse keskusteluun osallistumiseenkin, niin epäilevä Tuomaskin saattaa uskoa ev.lut. kirkon kykyyn muuttua
Siunattua vuotta 2008!
Ps. Sivukommenttina viskattakoon, että jos ei julkaise sähköpostiosoitetta, johon blogi-liitännäisiä kommentteja voi lähettää, niin lukijalle ainoa vaihtoehto on kirjata ajatuksensa kommentteihin. Jos tämä tarkoitus, niin hyvä niin: mutta se johtaa siihen, että lukijat eivät voi lähettää henkilökohtaisia kommenttejakaan kuin julkisten kommenttien kautta…
on January 16th, 2008 at 8:38 pm
Mikko on huomannut virheensä ja todennut, tai saanut ammatti-ihmiseltä neuvon, vaikenemisen olevan paras keino vaimentaa keskustelu.
Kirkon ongelmia on kaksi, joista toinen on eroamisen jatkuva kasvu aina kun ko. taikauskosta keskustellaan, olipa sitten kyseessä lahkon oma kampanja tai tällaiset nettiväännöt.
Toinen ongelma on se että kyseinen jumala on vain ihmisten mielikuvituksessa, tosin todellinen jumala olisi arvattavasti vielä tuhoisampaa kyseisen lahkon kannalta.
on January 17th, 2008 at 11:08 am
Ihan samalla tavalla kuin EU kielsi älykkään suunnittelun opettamisen EU-maissa, tulisi EU:n myös kieltää teologiset tiedekunnat jo pelkästään uskontojen tasavertaisuus -pykälän perusteella - epätieteellisyydestä puhumattakaan.
on January 17th, 2008 at 2:48 pm
Hei, keskustelijat
onpa ollut vilskettä tällä palstalla!
Kiitos kaikille osallistujille. Näiden kommenttien lisäksi teema on elänyt myös usean muun henkilön blogissa sekä lehtiartikkeleissa ja yleisönosastokirjoituksissa.
Suurin osa jatkokäsittelystä on liittynyt teologisen tiedekunnan asemaan.
Pidän tärkeänä sekä kirkolle että yhteiskunnalle akateemisesti korkeatasoisen teologian opettamista ja tutkimusta sekä vuorovaikutusta muiden tieteenalojen kanssa. Pappi tarvitsee teologian tiedot, kyvyn analysoida, testata hypoteeseja, hahmottaa kokonaisuuksia ja kestää kriittistä tarkastelua. Tähän tähtää yliopistokoulutus, jo Agricolan eurooppalaisista yliopistovuosista alkaen. Pappiskoulutuksesta - siis orientaatiosta kirkon virkaan ja papin kirkollisesta täydennyskoulutuksesta vastaavat tälläkin hetkellä kirkon omat instituutot ( vaikkei sielläkään akateemisuutta ja yliopistotietoja karsasteta!).
Terveisin,
Mikko Heikka
Ps. Teologia on kiehtova aihe, muillekin kuin papeille - sen huomaa vaikkapa menemällä sivulle http://www.teologia.fi
on January 17th, 2008 at 4:16 pm
http://www.teologia.fi kulkee kovin uskovaisten omalla alueella. Alueella joka edellyttää uskoa jumaliin.
Siksi se ei kiehdo meitä kaikkia. Lähtökohta on vieras.
on January 17th, 2008 at 9:35 pm
Aika väsynyt oli Mikon heitto.
Mielikuvituskaverit eivät tieteessä pitkälle pötki, joten pelkkää retoriikkaa, jeesustelua kuten maallikko sanoo, on tuo avautuminen.
Eikä edes tunne myötähäpeää.
on January 18th, 2008 at 7:32 am
Tiesitkö Rakas Heikka ?? Että Jeesus rakastaa sua ja uskomalla ja ottamalla Hänet vastaan voit pelastua?
Ps. 7:11
(7:12) Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä.
on January 18th, 2008 at 10:12 am
savonarola hyvä,
millainen maailma olisi sinun mielestäsi jos Jumalaa ei olisi olemassa? Kuolisiko ihmisiä vielä enemmän nälkään, tsunameihin, sotiin jne.?
Entä jos Juamalaa ei olisi olemassa, mutta hindujen kaikki jumalat olisivat olemassa?
on January 18th, 2008 at 10:36 am
Irmeli Salo,
vähän samanlainen kuva tuli minullekin.
Piispan maailma on huolia täynnä. Hän huokailee sitä, miten paljon on meitä syntisiä, jotka emme usko. Hän on jo luovuttanut meidän kohdallamme ja menee omiensa pariin http://www.teologia.fi sivulle.
Hänelle maailma on jakaantunut kahtia: on ne asiat joita voi ajatella järjellä ja ne uskon asiat joita ei voi.
Huvittavaa on se, että hänen mielestään hän voi kritisoida meidän käsityksiämme maailmasta vetoamalla järkeen ja tieteeseen. Mutta me emme voi kritisoida samalla tavalla hänen käsityksiään. Hän väittää ettei meille ole annettu “mandaattia”.
on January 18th, 2008 at 11:42 am
Kiitän piispa Heikkaa kommentista. Ainakin minun on selvästi syytä perehtyä paremmin siihen, minkä osan luterilaisesta pappiskoulutuksesta tarjoaa julkinen yliopisto, ja millaisen “orientaation” kirkon täydennyskoulutus tarjoaa. Tuo on tosiaan eräs keskeisimmistä kysymyksistä Ilta-Sanomien artikkelin herättämässä keskustelussa.
Henkilökohtaisesti en kauheasti ihmettele piispan haluttomuutta lähteä vastailemaan kritiikkiin täällä kovin kattavasti. Kommenteissa on ollut aika paljon julistavia, pejoratiivisia sanamuotoja, jotka aidon debattihengen sijasta tuntuvat lähinnä vaativan piispalta julkista tunnustusta, ettei hän ole vieläkään lakannut hakkaamasta vaimoaan. Harmi sinänsä, koska aihe olisi minusta ollut kiinnostava, nimenomaan Heikan alkuperäisessä artikkelissa alleviivatun perinne-näkökulman vuoksi — sitä olisin toivonut perusteltavan huomattavasti syvemmin.
on January 18th, 2008 at 12:58 pm
“Henkilökohtaisesti en kauheasti ihmettele piispan haluttomuutta lähteä vastailemaan kritiikkiin täällä kovin kattavasti. Kommenteissa on ollut aika paljon julistavia, pejoratiivisia sanamuotoja, jotka aidon debattihengen sijasta tuntuvat lähinnä vaativan piispalta julkista tunnustusta, ettei hän ole vieläkään lakannut hakkaamasta vaimoaan.”
Ketkä täällä ovat väittäneet Heikan vielä hakkaavan vaimoaan?
Mielestäni suurin osa vastuaksia on ollut asiallisia huomautuksia siitä, että Heikalta pääsi se lapsus, että hänen mielestään tieteen mandaattiin ei kuulu tutkia suurten uskontojemme perinteitä.
Juuri tätä hänen lausahdustaan suurin osa tänne kirjoittaneista ovat vaihtelevin sanakääntein kritisoineet. Kyllä tähän sietäisi Heikan vastatakin.
- Ville
on January 18th, 2008 at 1:40 pm
Ville: Kyllähän täältäkin on toisaalta luettavissa ne perinteiset rinnastukset, joissa klristinuskolla (tau edes deistisellä jumaluskolla) ja uskolla vaaleanpunaiseen elefanttiin ei nähdä mitään tietoteoriallista eroa, ja joissa luterilaisuudesta puhutaan taikauskoisena lahkona. Filosofit eivät ole ensimmäisestä käsityksestä erityisen yksimielisiä, eikä uskonnonvapauden ideaa sovellettaessa, tai siihen liittyvää lainsäädäntöä pohdittaessa, varmastikaan ole rakentavaa tai edes mielekästä nimittää uskontokuntia taikauskoisiksi lahkoiksi. Minusta tällainen subjektiivisten näkemysten hyökkäävä julistaminen ikäänkuin yleisesti tunnettuina tosiasioina vie pohjan järkevältä debatilta ja puree siten itseään nilkkaan. Ja samalla ne purevat nilkkaan sitä asiallisempaa sävyä tavoitellutta kritiikkiä.
on January 18th, 2008 at 2:57 pm
Hyvä Esko,
Kehuin aiempaa kommenttiasi,mutta viimeisimmät kommenttisi eivät vakuuta.
Perinteeseen vetoaminen jonkin asian puolustamisessa on melkein sama,kuin nostaisi kädet pystyyn.Se kertoo siitä,että kunnon perusteluja ei ole,ja turvaudutaan viimeiseen oljenkorteen - traditioon.
Maailma on kuitenkin täynnä huonosti perusteltuja,haitallisia perinteitä - monet niistä jumaluskoon pohjautuvia.
Samanlainen oljenkorsi on se,kun kritiikin kohteeksi joutunut henkilö puolustautuu sanomalla,että arvostelun perimmäinen syy on kriitikkojen kateus.Se on varmin “todiste” siitä,että kritiikki on ollut perusteltua!(Irrallinen huomio,ei kohdistu Sinuun!)
Luulen kyllä,että uskontokriittisetkin ihmiset ymmärtävät,että se,uskooko joku esim. kristinuskon jumalaan vai pinkkiin elefanttiin vai öntelökäkkään voi johtaa hyvinkin erilaisiin “lopputuloksiin”.Mutta perusteiltaan jumalusko on aivan yhtä huteralla pohjalla,kuin kaksi muuta esimerkkiäni.
En näe kovinkaan perusteettomaksi kutsua luterilaisuutta taikauskoiseksi(tämän ainakin allekirjoitan)lahkoksi.Minusta vaikuttaa,että Sinäkin olet nostamassa kristinuskoa jalustalle,kuin se olisi lähtökohtaisesti omaa luokkaansa muihin näkemyksiin verrattuna.
on January 18th, 2008 at 3:26 pm
jatkoa edelliseen viestiini
En minäkään ihmettele piispan haluttomuutta lähteä vastaamaan kritiikkiin.Eihän se herkkua ole, kun huomaa puhuneensa höpöjä.Tämän kritiikki on mielestäni hyvin osoittanut.Vaikeaa se on piispankin nöyrtyä ja myöntää virheensä,vaikka se onkin kristillinen hyve,vai onko?,en ole varma.
Mitä piispan puheenvuoroon kohdistuneen kritiikin laatuun tulee,niin mielestäni se on kaikenkaikkiaan melko korkeatasoista.Jos siihen on sisältynyt jonkin verran “piikittelyä”,niin tulee huomata,että puheenvuoron laatu vaikuttaa kritiikin laatuun.Tällä perusteella sanoisin,että pieni piikittely on ollut aiheellista.
Loppuun vielä yksi esimerkki huonosta (uskonnollisesta)perinteestä pahimmasta päästä,kun se edellisestä viestistäni jäi uupumaan:YMPÄRILEIKKAUS
on January 19th, 2008 at 1:45 pm
Esko viittasi “vaimon hakkaus”-ilmauksellaan tunnettuun johdattelevaan kysymyksenasetteluesimerkkiin, johon sekä vastatessaan myöntävästi että kieltävästi “tunnustaa” toimineensa väärin. Jos kysymykseen “oletko jo lopettanut vaimosi hakkaamisen?” vastaa kyllä, “kertoo” samalla hakanneensa vaimoaan (aikaisemmin), ja jos vastaa ei, voi kysyjä halutessaan tulkita henkilön vastanneen yhä jatkavansa vaimonsa hakkaamista. Tällaisen tyyppisiin kysymyksiin joutuu vastaamaan aika pitkästi, sillä muutaman sanan vastaus tulkittaisiin mahdollisesti jonkun toimesta aina väärin.
Koska itse kai aloitin piispan tekstin väärintulkinnan, minun tehtäväni lienee myös korjata asiantilaa. Kyselin sen perään, miksi se huolestuttaa piispa Heikkaa, jos joku ottaa kritiikinsä kohteeksi “uskonnolliset perinteet”.
Ilmauksen “uskonnolliset perinteet” olin lainannut Heikalta, mutta heitin kommenttini osin pilke silmäkulmassa, olettaen että alkuperäisen blogauksen lukeneet ymmärtäisivät, että Heikka ei tarkoittanut “uskonnollisilla perinteillä” sitä, mihin itse ilmauksella viittasin. Heikka viittasi ilmauksella “suuret uskonnolliset perinteet” ilmeisesti suuriin maailmanuskontoihin, ja niiden totuusarvoon.
Hän EI sanonut, ettei niitä saisi kritisoida, eikä hän sanonut myöskään, että niitä ei saisi kritisoida niiden perinteisyyden johdosta. Sen sijaan hän ilmaisi ihmetyksensä siitä, että eräs tieteellisen ajattelun puolestapuhuvaksi itseään väittävä järjestö hyökkää uskontojen totuusarvoja vastaan, väittäen kritiikkinsä olevan TIETEELLISTÄ. Hän totesi, ettei uskontojen totuusarvon määrittäminen ole tieteen mandaattiin kuuluva asia. Perusteluja Heikka ei tällä kertaa esittänyt sille, miksi uskontojen totuusarvon määrittäminen ei kuulu tieteelle - mutta niitä on aika helppo keksiä muutenkin. Edellytys sille, että tiede voisi arvioida jonkin uskonnon totuutta, on nimittäin kai se, että ensin on selvillä, miten uskontojen totuusarvoa objektiivisesti arvioidaan.
Kristinuskon keskeinen väite on, että Jumalan poika Jeesus on kuollut ihmisten syntien edestä, noussut kuolleista, ja noussut taivaaseen - ja että ihminen, ja että Jeesukseen uskomalla pääsee taivaaseen. Väitteen totuusarvon selvittäminen on Heikan näkemyksen mukaan tieteen mandaatin ulkopuolella. Jos joku tietää keinon, miten sen totuusarvo saadaan objektiivisesti tieteellisesti selville, saa luvan kertoa.
on January 19th, 2008 at 1:59 pm
Ville sanoi:
“Mielestäni suurin osa vastuaksia on ollut asiallisia huomautuksia siitä, että Heikalta pääsi se lapsus, että hänen mielestään tieteen mandaattiin ei kuulu tutkia suurten uskontojemme perinteitä.”
Huomautusten “asiallisuuden” tekee omitukseksi se, että nimenomaan tätä piispa Heikka ei itse ole edes väittänyt. Hänen mielestään tiede voi ja sen tulee tutkia uskonnollisia perinteitä. Mutta tiede ei hänen mukaansa voi kuitenkaan määrittää perinteiden totuusarvoa: se voi kuvailla ilmiöitä, sekä hakea ja löytääkin vaikkapa erilaisia korrelaatioita, mutta ei määrittää, ovatko keskeiset uskon kohteet totta. Eli esimerkiksi sen totuusarvoa, onko Kristus oikeasti läsnä ehtoollisessa, tai sen, mitä Jumala tekee tai on tekemättä kasteessa. Tai sen, onko Jeesus oikeasti Jumala. Tai sen, pääseekö ihminen Jeesukseen turvaamalla taivaaseen. Nämä ovat kristinuskon totuuden kannalta keskeisiä asioita.
on January 19th, 2008 at 2:27 pm
on January 19th, 2008 at 1:45 pm
analyysi sanoi:
“Kristinuskon keskeinen väite on, että Jumalan poika Jeesus on kuollut ihmisten syntien edestä, noussut kuolleista, ja noussut taivaaseen - ja että ihminen, ja että Jeesukseen uskomalla pääsee taivaaseen.”
Eipä taida olla kristinuskon jumalasta (pätee myös kaikkiin muihinkin jumaliin), kuolleista nousemisesta tai taivaastakaan yhtään havaintoa, joka ei perustuisi henk.koht. tuntemuksiin tai Raamattuun. Erikoislaatuiset väitteet vaativat tuekseen erikoislaatuista todistusaineistoa ja tämän puuttuessa on luonnollista olettaa, ettei näitä em. kristinuskon kannalta keskeisiä asioita ole olemassa.
on January 19th, 2008 at 2:33 pm
Esko Heimonen said,
on January 18th, 2008 at 1:40 pm
“Kyllähän täältäkin on toisaalta luettavissa ne perinteiset rinnastukset, joissa klristinuskolla (tau edes deistisellä jumaluskolla) ja uskolla vaaleanpunaiseen elefanttiin ei nähdä mitään tietoteoriallista eroa [...]”
Ihan vaan yleisestä mielenkiinnosta: mitä tietoteoriallista eroa niillä on?
on January 19th, 2008 at 3:19 pm
“Esko viittasi “vaimon hakkaus”-ilmauksellaan tunnettuun johdattelevaan kysymyksenasetteluesimerkkiin, johon sekä vastatessaan myöntävästi että kieltävästi “tunnustaa” toimineensa väärin. Jos kysymykseen “oletko jo lopettanut vaimosi hakkaamisen?” vastaa kyllä, “kertoo” samalla hakanneensa vaimoaan (aikaisemmin), ja jos vastaa ei, voi kysyjä halutessaan tulkita henkilön vastanneen yhä jatkavansa vaimonsa hakkaamista. Tällaisen tyyppisiin kysymyksiin joutuu vastaamaan aika pitkästi, sillä muutaman sanan vastaus tulkittaisiin mahdollisesti jonkun toimesta aina väärin.”
Ei tähän mitään pitkiä vastauksia välttämättä tarvita. Tähän voi yksinkertaisesti todeta, että kysymys on aiheeton, koska en ole koskaan hakannut vaimoani.
Toisaalta, jos menee joku menee väittämään, että sitä ei saa edes kysyä tai selvittää, että hakkaako mies vaimoansa, niin tietysti herää epäilys, että mitä tässä nyt peitellään.
“Mutta tiede ei hänen mukaansa voi kuitenkaan määrittää perinteiden totuusarvoa: se voi kuvailla ilmiöitä, sekä hakea ja löytääkin vaikkapa erilaisia korrelaatioita, mutta ei määrittää, ovatko keskeiset uskon kohteet totta.”
Mielestäni tämä ei pidä paikkansa. Otetaan esimerkiksi täällä Riston esilletuoma suurten uskontojen perinteistä poikien ympärileikkaus.
Uskonnollinen perinne opettaa, että pojat pitää ympärileikata tradition vuoksi.
Tiede voi vallan hyvin tutkia, että onko näillä uskonnollisten perinteiden vaatimuksilla totuuspohjaa, tutkimalla taustoja miksi ko. uskonnollinen traditio on ensinkään syntynyt, ja toisekseen onko tradiotion noudattamisesta terveydelle jotain konkreettisia hyötyä tai haittaa.
Suuret uskonnolliset perinteet kun eivät ole pelkkää metafysiikkaa, vaan ottavat yhteiskunnassa vieläkin lakien muodon, jotka vaikuttavat päivittäiseen elämäämme. Esimerkiksi jumalanpilkkalaki, ehkäisyn käyttö, sapattien ja sunnuntaiden vaikutus olkoon näistä ilmeisimpiä, joillla suuret uskonnolliset perinteet koittavat määrätä ihmisten arkea. Näitä suurten uskontojen perinteiden totuusarvoja pitää kyllä voida kyseenalaistaa tieteellisesti.
Toisaalta on selvää, että sellaiset kysymykset kuin, että pääseekö Jeesukseen turvaamalla taivaasaan”, ovat asioita joihin tiede ei suoraan
voi vastata sen enempää kuin vaikka kysymykseen, että miten Sampo valmistettiin tai miten Sampo toimii.
Kysykseen, onko Sampo todellinen esine, voidaan tieteen piirissä vastata, että erittäin suurella todennäköisyydellä Sampo ei ollut todellinen, vaan siitä kertovat perinteet ovat vain vanhan kansan opettavaisia ja viihdyttäviä tarinoita. Eikä kenenkään tarvitse tästä hermostua tai loukkaantua.
Vastaavasti voimme tutkia kristinuskon ja juutalaisuuden perinteitä ja heidän perinteidensä taustoja vasten ja muodostaa niiden perusteella kuvan siitä, mitkä osat heidän perinteidensä väitteistä ovat totuudellisilla pohjalla ja mitkä taas ovat todennäköisesti satua.
- Ville
on January 19th, 2008 at 5:22 pm
Wesa sanoi:
“Eipä taida olla kristinuskon jumalasta (pätee myös kaikkiin muihinkin jumaliin), kuolleista nousemisesta tai taivaastakaan yhtään havaintoa, joka ei perustuisi henk.koht. tuntemuksiin tai Raamattuun.”
“Ihan vaan yleisestä mielenkiinnosta: mitä tietoteoriallista eroa niillä on?”
Kristinuskon Jumalan olemassaolon todellisuuden tai välttämättömyyden ovat havainneet ilmeisesti sadat miljoonat ihmiset. Näiden ihmisten joukossa on kaikenlaisia ihmisiä: huipputiedemiehistä lukutaidottomiin; vanhuksia, työikäisiä, lapsia, jne. Kyse ei siis ole vain jonkun yksilön henkilökohtaisesta kokemuksesta, vaan asiantilasta, jonka ovat hyväksyneet kaikenlaiset ihmiset. Myös miljoonat sellaiset, jotka ovat alunperin olleet ajatusta vastaan, ovat myöhemmin asiaa käsiteltyään tulleet siihen tulokseen, että Jumala oikeasti on. Monelle näistä usko Jumalan todellisuuteen on tullut kokemusten jälkeen niin tärkeäksi ja merkitykselliseksi asiaksi, että he ovat omistaneet elämänsä tämän sanoman eteenpäinviemiseen, ja laittaneet koko elämänsä tämän uskon varaan. Kristinuskon alkuvuosisatoina, samoin kuin kai vieläkin, osa kristityistä on ollut valmiita jopa menettämään henkensä tämän uskon tähden.
Kyse on siksi tietoteoreettisesti aika erilaisesta uskosta, kuin esim. usko joulupukkiin on (joulupukkiin uskovat käytännössä vain lapset, ja jota juuri kukaan aikuinen ei kai ota niin vakavasti, että olisi oikeasti valmis ennemmin kuolemaan, kuin kieltämään joulupukin jakavan kaikki maailman joululahjat), ja myös hyvin erilainen usko, kuin esim. usko lentävään vaaleanpunaiseen elefanttiin (johon ei usko kai juuri kukaan, ja jonka olemassaoloon myöskään juuri kukaan ei kai luota niin paljoa, että uhraisi elämäänsä ja resurssejaan, jotta sanoma vaaleanpunaisesta elefantista leviäisi).
on January 19th, 2008 at 8:46 pm
Yritän mahd. lyhyesti selventää kirjoituksiani.
Ensin perinteet. Joku tulkitsi minun jossain vaiheessa ryhtyneen puolustelemaan luterilaisia perinteitä. Päinvastoin, olen juurikin takertunut Heikan blogimerkinnässä toistuvaan viittaukseen “perinteisiin”, ja kritisoin termin käyttöä monestakin eri näkökulmasta. Lisäksi tulkitsin Heikan käyttävän tätä termiä siten, että se ikäänkuin immunisoisi aika laajastikin luterilaiset opit ja uskonnon harjoittamisen toisaalta tieteelliseltä ja toisaalta yhteiskunnalliselta kritiikiltä. Tulkinta voi olla vahvanpuoleinen.
Sitten tietoteoria. Filosofiassa ei minusta ole minkäänlaista konsensusta siitä, että deistinen ns. “aukkojen” Jumala olisi samaan kategoriaan kuuluva olemassaoloväite kuin vaaleanpunainen elefantti. Kyse ei minusta ole niinkään siitä, millaisia inhimillisiä vaikutuksia tai millainen historia jumaluskolla on. Pikemminkin kyse on siitä, että monet filosofit näkevät Jumalan sillä tavoin poikkeuksellisena olemassaoloväitteenä, että siihen ei liity samaa todistustaakkaa kuin useimpiin muihin olemassaoloväitteisiin. Perusteluna on ymmärtääkseni mm. se, että postuloimalla mystinen ns. “aukkojen Jumala” voidaan periaatteessa selittää pois muita mysteerejä. Tällaista lähestymistapaa voidaan ilman muuta filosofisesti kritisoida, ja on paljon kritisoitukin. Silti minusta on todettava, etteivät filosofit ole päässeet asiasta satojen tai peräti tuhansien vuosien aikana sellaiseen yksimielisyyteen, että olisi perusteltua täällä julistaa uskoa Jumalaan pelkäksi taikauskoksi tai rinnasteiseksi vaaleanpunaisen elefantin/yksisarvisen kanssa. Ainakaan ikäänkuin yleisesti tunnettuna tosiasiana.
Toisaalta minusta filosofien deistinen Jumala on maailman yliarvostetuimpia olentoja, ottaen huomioon ettei siihen usko juuri kukaan. Useimmat jotka Jumalaan uskovat, uskovat olentoon, jolla on koko joukko ominaisuuksia ohi deistisen Jumalan. Onko esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemus enää sellainen todellisuutta koskeva väite, jossa todistustaakka voidaan samassa merkityksessä välttää kuin se vältetään, tai ainakin yritetään välttää, deistisen Jumalan kohdalla? Entä ajatus, että puolet Jeesuksen DNA:sta on ollut jumalallista alkuperää? Vaikkei ideaa voidakaan falsifioida, millä todistustaakka vältetään? Maailmankaikkeutemme voi olla Jumalan hienosäätämä, vaikkei Jeesus olisikaan Jumalan poika. Entä ovatko väitteet ihmismielen kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa olevasta persoonallisesta Jumalasta jotenkin itsestäänselvästi tieteellisen kritiikin mandaatin ulkopuolella?
Analyysi selvensi aika hyvin viittaukseni vaimon hakkaamiseen. Minusta on hurskastelua huhuilla piispalta vastauksia, kun on ensin yksipuolisesti rajannut, että piispan on luettava itsensä taikauskoisen lahkon nokkamiehiin. Lähinnä puuttuisi, että joku olisi vielä muodikkaasti siteerannut sitä rimpsua juutalaisesta zombista joka on oma isänsä. Tämän blogimerkinnän konteksti on ymmärtääkseni luterilaisuuden yhteiskunnallinen asema Suomessa, eikä retorinen räksytys tuota minusta mitään järjellistä lisäarvoa.
on January 19th, 2008 at 8:57 pm
Niin, ja ennekuin joku tulkitsee minun edellisessä kirjoituksessani sympatiseeranneen ns. älykkään suunnittelun ideaa (”aukkojen Jumalaa”), selvennän vielä hieman. ÄSI filosofisena ideana ja tieteellisenä väitteenä ovat kaksi eri asiaa. Minusta ÄSI ei ole testattava tieteellinenn teoria. Silti se on vuosituhansia ollut siinä mielessä validi filosofinen argumentti, ettei sitä ole kyetty filosofisesti poissulkemaan. Ainakaan mitään konsensuksen tapaistakaan ei ole saavutettu.
on January 19th, 2008 at 9:38 pm
“Analyysi selvensi aika hyvin viittaukseni vaimon hakkaamiseen. Minusta on hurskastelua huhuilla piispalta vastauksia, kun on ensin yksipuolisesti rajannut, että piispan on luettava itsensä taikauskoisen lahkon nokkamiehiin.”
Jos Heikka tulee mielestään järjestelmällisesti väärin kategorisoiduksi taikauskoisen lahkon nokkamieheksi, niin sitten voi varmastikin epätoden katogorisoinnin osoittaa vaivatta aiheettomaksi.
“Tämän blogimerkinnän konteksti on ymmärtääkseni luterilaisuuden yhteiskunnallinen asema Suomessa, eikä retorinen räksytys tuota minusta mitään järjellistä lisäarvoa.”
Käsittääkesni Heikka itse avasi keskustelun kirjoituksella, jossa hän halusi kritisoida Tuomiojan ja Skepsiksen näkemyksiä - tosin aika heppoisin perustein. Juuri näitä hänen hepposia perusteita täällä hämmästellään.
Toki osa hänen kohdalleen täällä osuneesta kritiikistä on ollut mainitsemaasi retorista räksytystä, mutta selvä enemmistö kritisoijista perää mielestäni aiheellisesti perusteluja hänen näkemyksilleen tieteen mandaatista.
- Ville
on January 20th, 2008 at 12:19 pm
analyysi said,
“Kristinuskon Jumalan olemassaolon todellisuuden tai välttämättömyyden ovat havainneet ilmeisesti sadat miljoonat ihmiset.”
Vastaavia jumalkokemuksia on liki kaikissa maailmanuskonnoissa, onko niidenkin jumalien olemassa-olo totta ja välttämätöntä?
“Myös miljoonat sellaiset, jotka ovat alunperin olleet ajatusta vastaan, ovat myöhemmin asiaa käsiteltyään tulleet siihen tulokseen, että Jumala oikeasti on.”
Sama pätee myös toiseen suuntaan ja toisten uskontojen jumaliin.
“Kristinuskon alkuvuosisatoina, samoin kuin kai vieläkin, osa kristityistä on ollut valmiita jopa menettämään henkensä tämän uskon tähden.”
Uskonsa puolesta kuoleminen tai valmius siihen ei tee uskonnosta yhtään enempää totta.
“Kyse on siksi tietoteoreettisesti aika erilaisesta uskosta, kuin esim. usko joulupukkiin on (joulupukkiin uskovat käytännössä vain lapset, ja jota juuri kukaan aikuinen ei kai ota niin vakavasti, että olisi oikeasti valmis ennemmin kuolemaan, kuin kieltämään joulupukin jakavan kaikki maailman joululahjat), ja myös hyvin erilainen usko, kuin esim. usko lentävään vaaleanpunaiseen elefanttiin (johon ei usko kai juuri kukaan, ja jonka olemassaoloon myöskään juuri kukaan ei kai luota niin paljoa, että uhraisi elämäänsä ja resurssejaan, jotta sanoma vaaleanpunaisesta elefantista leviäisi).”
Kuinka monta uskojaa tarvitaan, ennen kuin uskonnosta tulee uskottava? Esim. Lentävällä Spagettihirviöllä alkaa olemaan melko paljon kannattajia, sillä on oma pyhä kirjansa ja onpa se innoittanut taidettakin (http://www.venganza.org/).
on January 20th, 2008 at 12:45 pm
Esko Heimonen said,
“Filosofiassa ei minusta ole minkäänlaista konsensusta siitä, että deistinen ns. “aukkojen” Jumala olisi samaan kategoriaan kuuluva olemassaoloväite kuin vaaleanpunainen elefantti.”
Ymmärsin koko kommentistasi, että mielestäsi yhtäläisyysmerkin vetäminen tämän (universumiin vaikuttamattoman?) “aukkojen jumalan” ja kristinuskon jumalan välille on vähintäänkin vaikeaa. Miksi siis vertaat vaaleanpunaista näkymätöntä yksisarvista “aukkojen jumalaan” etkä kristinuskon jumalaan?
“Lähinnä puuttuisi, että joku olisi vielä muodikkaasti siteerannut sitä rimpsua juutalaisesta zombista joka on oma isänsä.”
Kyseinen rimpsu on kieltämättä karikatyyri, mutta kaikki sen väitteet on periaatteessa löydettävissä Raamatusta. Jos väittäisin jotain vastaavaa toisessa yhteydessä, niin varmasti suhtautuisit siihen skeptisesti.
on January 20th, 2008 at 12:45 pm
“Kristinuskon Jumalan olemassaolon todellisuuden tai välttämättömyyden ovat havainneet ilmeisesti sadat miljoonat ihmiset.”
Vastaavia jumalkokemuksia on liki kaikissa maailmanuskonnoissa, onko niidenkin jumalien olemassa-olo totta ja välttämätöntä?
“Myös miljoonat sellaiset, jotka ovat alunperin olleet ajatusta vastaan, ovat myöhemmin asiaa käsiteltyään tulleet siihen tulokseen, että Jumala oikeasti on.”
Sama pätee myös toiseen suuntaan ja toisten uskontojen jumaliin.
“Kristinuskon alkuvuosisatoina, samoin kuin kai vieläkin, osa kristityistä on ollut valmiita jopa menettämään henkensä tämän uskon tähden.”
Uskonsa puolesta kuoleminen tai valmius siihen ei tee uskonnosta yhtään enempää totta.
“Kyse on siksi tietoteoreettisesti aika erilaisesta uskosta, kuin esim. usko joulupukkiin on (joulupukkiin uskovat käytännössä vain lapset, ja jota juuri kukaan aikuinen ei kai ota niin vakavasti, että olisi oikeasti valmis ennemmin kuolemaan, kuin kieltämään joulupukin jakavan kaikki maailman joululahjat), ja myös hyvin erilainen usko, kuin esim. usko lentävään vaaleanpunaiseen elefanttiin (johon ei usko kai juuri kukaan, ja jonka olemassaoloon myöskään juuri kukaan ei kai luota niin paljoa, että uhraisi elämäänsä ja resurssejaan, jotta sanoma vaaleanpunaisesta elefantista leviäisi).”
Kuinka monta uskojaa tarvitaan, ennen kuin uskonnosta tulee uskottava? Esim. Lentävällä Spagettihirviöllä alkaa olemaan melko paljon kannattajia, sillä on oma pyhä kirjansa ja onpa se innoittanut taidettakin (http://www.venganza.org/).
on January 21st, 2008 at 10:38 am
[analyysi] varmasti ymmärtää hyvin, mikä vaikutus kasvatuksella on ihmisen maailmankuvaan. Joten myös hän varmasti pystyy vetämään viivan kristinuskon laajuuden ja jo lapsuudesta alkavan kristillisen aivopesun välille. Usko jumaluuteen hyödyntää meidän jokaisen aivoissa löytyviä uskonnollisuusalueita, toisin sanoen hardware on kaikilla suurin piirtein sama, mutta niihin ohjelmoidaan vaan kristillinen, buddhalainen tms. softa valtaa pitävän uskonnon taholta. Kyse on tietoteoreettisesti samasta asiasta kuin uskosta demokratiaan tai kommunismiin, joiden yleisyys maailmassa johtuu näiden ideologioiden levittämisvimmasta maailmassa + ihmisten sisäsyntyisestä taipumuksesta heimokäyttäytymiseen. Vai väittääkö [analyysi] etteivät poliittiset liikkeet ole yhtä laajalle levinneitä kuin uskonnot?
on January 28th, 2008 at 9:11 pm
Piispojen koura alaikäisen …
Eli minua vilpittömästi v*t**aa ettei maassamme kunnioiteta ihmisoikeuksia. Vähät YK:n julistuksista, vähät Lapsen oikeuksista (jonka Suomikin ratifioi viimein 1991)
Lapsen saa täällä pakkoliittää vasten omaa tahtoaan lahkon jäseneksi, josta hän ei pääse eroon kuin pahimmillaan 18-vuotiaana. Tilastojen mukaan erittäin moni pakkoliitetty ensimmäisenä toimenpiteenä saavutettuaan tuon maagisen ikärajan, eroaa.
Piispojen uskismoraalista ja h**raamisesta kertoo se seikka että reppanat huomattuaan taikauskonsa olevan kuolevassa kierteessä, halusivat kaunistella tuota faktaa.
Skäfät kirkolliskokouksessa ajoivat läpi idean että 16v saa äänestää, muttei edellenkään erota.
Reilun pelin nimissä poppamiehet olisivat ehdottaneet että 16v saa erota. Eivät ehdottaneet, koska lahkolaisten määrä olisi pudonnut kymmenillä tuhansilla, taikauskosta vapaiden erotessa heti kun se on mahdollista.
Huo**amisen huippu on että ko. lahkon vaaleihin ei annettu mahdollisuutta ehdokkuuteen ihmisille jotka ovat ateisteja tai vaikkapa muslimeja.
on January 29th, 2008 at 9:33 am
On helppo ymmärtää kastekäytännön monissa (erit. uskonnottomissa) herättämä närkästys. Olisiko maassa kenenkään mielestä ajattelunvapaus, jos lapsi meillä liitettäisiin syntyessään äidin puolueeseen, josta saa erota vasta täysi-ikäisenä? Analogia ei ole mielestäni huono. Mutta osalle vanhemmista saattaa olla “pyhä” asia, että he saavat liittää lapsen omaan seurakuntaansa; he saattavat vaikkapa uskoa lapsensa joutuvan lähemmäs kadotusta, jos häntä ei liitetä kirkkoon. Pyhyyteen vetoaminen, vilpittömästi tai taktikoiden, nauttii ihmisten silmissä erityisasemaa.
Mutta oleellisempaa kai on pohtia, mitä seurakunnan jäsenyydestä tässä yhteiskunnassa seuraa. Jos jäsenyydellä ei olisi mitään kummempia yhteiskunnallisia seuraamuksia, mahtaisiko lasten liittäminen uskontokuntaan niin paljon kenenkään oikeustajua häiritä. Voivathan vanhemmat joka tapauksessa itse indoktrinoida lapsensa aivan siitä riippumatta, ovatko hänet liittäneet johonkin organisaatioon.
Minusta avainkysymys on edelleen, kuuluuko lapsen “oikeuksiin” saada yhteiskunnalta “oman” uskontonsa mukainen kasvatus. (Ja miksei lapsen oikeuksiin kuulu ideologisesti neutraali koulukasvatus.) Tämä periaate, kytkettynä tapaan jolla lapsen “oma” uskonto aika liukuhihnamaisesti käytännössä määräytyy, on minusta ongelmallinen.
Irmelille toivotan jatkossakin kiukkuisia päiviä ja paljon v*t*tusta. Selvästikin antavat virtaa.
on January 29th, 2008 at 8:10 pm
Perimmäinen ihmisoikeus kai on ajattelun vapaus. Lapsesta tulee uhri mikäli tuo ihmisen ehkä tärkein vapaus pyritään riistämään.
Terve ihminen kunnioittaa toista riittävästi antaakseen hänen tehdä omat valintansa, esimerkiksi taikauskojen suhteen.
Näistä piispoista kertoo hyvin paljon millaisen jumalan he ovat mielikuvitukseensa luoneet. Jumala tottelee luojaansa, uhreja ovat viattomat lapset.
on February 17th, 2008 at 10:38 pm
tarmo
Luin läpi kaikki kommentit, jotka piispa Heikan kirjoitus kirvoitti. Ihmettelen ateistien mielipiteiden paatosta. Näyttää siltä, että ateistit eivät ymmärrä tai tahdo ymmärtää uskontoa ilmiönä. Jo se, että he lapsellisesti vaativat todisteita Jumalan olemassaolon puolesta, osoittaa, miten ymmärtämättömiä he ovat uskonnon suhteen. Millaisia todisteita he vaativat? Laboratorio-olosuhteissa tehtyjä havaintoja? Todistajalausuntoja? Silminnäkijäkertomuksia?
Totuus on, että jos ihminen päättää olla uskomatta Jumalaan, mitkään todistukset eivät ole kyllin vahvoja horjuttaakseen hänen vakaumustaan.
Jumalan tunteminen on hyvin kiehtova matka,jolle kuka tahansa voi lähteä. Sillä matkalla saa ja joutuu käyttämään aivojaan, mutta ennen kaikkea sydäntään. Se on matka rakkauden huikeaan seikkailuun. Saa aavistuksia elämän tarkoituksesta ja olemassaolon mielekkyydestä. Jos ateistit eivät pysty tai halua lähteä tällaiseen seikkailuun, se on heidän asiansa. Paatoksellaan ja näennäisellä ja vanhaksi käyneellä “tieteellisellä asenteellaan” he eivät kuitenkaan voi estää satoja miljoonia totuuden etsijöitä etsimästä ja löytämästä Jumalaa. Ihmettelen tosissaan, että puuttuuko ateisteilta jokin geeni, joka estää heitä aistimasta ja tuntemasta Jumalaa. Vai onko kysymys useimpien kohdalla auktoriteettivammasta?
on February 18th, 2008 at 3:02 pm
Tarmo,
Ihmettelen sinun omaa paatostasi. Postuloit selvästi Jumalan, joka on jotakin paljon konkreettisempaa kuin deistien abstrakti Jumala; siis Jumalan, joka on aktiivisessa vuorovaikutuksessa nykyisen fysikaalisen maailmamme ja sen ihmisten kanssa. Pyrkimys havaita tällainen väitetty vuorovaikutus objektiivisin keinoin on sinusta lapsellista, mutta perustelut jäävät uupumaan. Sen sijaan spekuloit monenlaisilla asennevioilla, jotka estävät joitakin ihmisiä lähtemään uskonnolliseen “totuuden etsintään”.
Poissuljet kategorisesti sen vaihtoehdon, että ihmisellä olisi oikeus vaatia objektiivisia todisteita esimerkiksi esirukouksen voimasta uskoakseen tuohon voimaan. Rukous tietysti voidaan sijoittaa “harmaalle alueelle”: Jumala ei alistu koeputkeen, joten tietenkään esirukous ei toimi kontrolloiduissa kaksoissokkotesteissä — ei edes silloin, kun tämä rukous voisi samalla parantaa sairaita tai pelastaa ihmishenkiä. Epäonnistunut testaus siis voidaan aina tarvittaessa selittää pois. Mutta jos tällainen selittely “suvaitsevasti” sallitaan — lähtemättä syyttämään uskovaa siitä, ettei mikään falsifioiva aineisto kykene hänen uskoaan (esim. rukoukseen) horjuttamaan — pitäisi uskovan minusta puolestaan sallia epäilijälle hänen skeptisyytensä. Siis myöntää, että on periaatteessa hyvin ymmärrettävää odottaa esirukouksen toimivan myös kontrolloiduissa olosuhteissa ennenkuin on valmis näkemään rukouksella olevan muita kuin mahdollisia psyykkisiä vaikutuksia.
Sitä paitsi ihmiset eivät jakaudu dikotomiaan “änkyrä-ateistit” ja “muut”. Jos ajatellaan esimerkiksi protestanttisia vapaita suuntia tai suurinta kristittyä ryhmää, katolisia, kristinusko on *tulvillaan* “todisteiden” etsintää. Mitä erilaisimmilta pyhimyksiltä rukoillaan suojelusta, parannusta ja armolahjoja, ja näitä “koetaan todeksi” mitä erilaisimmissa pyhiinvaelluskohteissa ja kokouksissa. Se, etteivät ev.lut. kirkon piispat juurikaan julkisesti tunnusta uskoaan monenlaisiin armolahjoihin ja muihin “karismaattisiin” ilmiöihin, ei merkitse sitä, ettei globaali uskonnonharjoittaminen olisi aika voimakkaastikin näiden ilmiöiden varassa. Epäilijät puolestaan lienevät enimmäkseen ainakin deistisen Jumalan suhteen agnostisia. Se “lapsellisempi” epäily, ateismi, kohdistunee yleensä Jumala-väitteisiin, joiden pitäisi kaiken järjen mukaan todella olla testattavissa, mutta joiden kontrolloitu vahvistaminen ei silti onnistu.
on February 19th, 2008 at 2:56 pm
Hei, Tarmo Ahonen.
Vastaan tässä sinulle jotain ihmettelyistäsi.
“Jo se, että he lapsellisesti vaativat todisteita Jumalan olemassaolon puolesta, osoittaa, miten ymmärtämättömiä he ovat uskonnon suhteen.”
Ateistit voivat mielestäni aivan oikeutetusti vaatia todisteita jumalan tai jumalien olemassaolosta silloin, kun uskovaiset pyrkivät heidän oman uskontonsa traditiosta lähtöisin olevia moraaleja tai elämäntapaa pakottaa heidän uskoa tunnustamattomien ihmisten noudatettavaksi.
“Totuus on, että jos ihminen päättää olla uskomatta Jumalaan, mitkään todistukset eivät ole kyllin vahvoja horjuttaakseen hänen vakaumustaan.”
Ateistit eivät noin vain päätä olla uskomatta jumaliin. Lapsenuskosta luopuminen tapahtuu tyypillesti hiljalleen. Karikatyyrisesti vähän samaan tapaan kuin lapset vähitellen alkavat epäillä joulupukin olemassaoloa. Emme minään määrättynä hetkellä sano itsellemme, että päätänpäs nyt vastedes olla uskomatta joulupukkiin. Eletty elämä vain hiljalleen opettaa näkemään sen uskonnollisen tradition läpi jonka piirissä on kasvanut.
“Paatoksellaan ja näennäisellä ja vanhaksi käyneellä tieteellisellä asenteellaan he eivät kuitenkaan voi estää satoja miljoonia totuuden etsijöitä etsimästä ja löytämästä Jumalaa.”
Ei voi estää, eikä tarvikaan. Yhtään sen enempää kuin voi estää jotakuta rakastumasta toiseen henkilöön tai rakastamaan isänmaataan.
Tahtoisin myös tietää, milloin tieteellinen asenne on käynyt vanhanaikaiseksi? Miksi ihmeessä valtiot oikein rahoittavat enää näitä vanhanaikaisia tieteitä, kun meillä on sinun mielestä käytettävissä paljon parempi keino saada tietoa maailmastamme.
Mutta mikä sen sijaan on tarpeen estää, on se, miten uskovaiset löytämänsä totuuden ja rakkauden varjolla yrittävät muuttaa myös niiden elämää,joille tämä samainen totuus ja rakkaus näyttäytyy kehnoilta ja ristiriitaisilta elämänohjeilta..
“Ihmettelen tosissaan, että puuttuuko ateisteilta jokin geeni, joka estää heitä aistimasta ja tuntemasta Jumalaa. Vai onko kysymys useimpien kohdalla auktoriteettivammasta?”
Näin saattaa olla. Voi myös hyvinkin olla, että tämä geeni tai peritty ominaisuus on ollut ihmisryhmien historian saatossa toisiaan vastaan sotiessa elintärkeä ominaisuus ryhmän koheesion takaajana. Voi olla, että ihmiskunnasta on vuosituhansien varrella jalostunut varsin uskonnollinen rotu - homo religious.
Mutta näinä aikoina kun maailmamme pienenee ja kulttuurit törmäävät toisiinsa yhä useammin, tämä ominaisuus joka saa ihmiset horjumatta uskomaan ja puolustamaan oman uskontonsa tradiotion oikeellisuutta, on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan maailmassa niin paljon turhanpäiväistä eripuraa ja verenvuodatusta, että todella toivoisi uskonnollisten ihmisten hiljalleen oppivan pitämään uskoansa vain henkilökohtaisena asianansa.
- Ville
on February 19th, 2008 at 7:23 pm
Hei, Ville
Tieteellisestä asenteesta.
Kommentissani tieteellinen asenne oli lainausmerkeissä, koska ateistit usein koettavat kyseenalaistaa Jumalan ja uskonnon oikeutuksen tieteellisyyden nimissä. Tyhmempikin ihminen tietää, että jos käytämme naturalistisen tieteen ennakkoehtoja ja menetelmiä emme saa Jumalasta “tieteellistä tietoa”. Tämä ei kuitenkaan todista, että Jumalaa ei ole olemassa, koska Jumalan olemassaolon tutkimiseen eivät empiirisen tieteen menetelmät yksinkertaisesti sovi. Tämän tosiasian ovat tiedemiehet ymmärtäneet aina. On todella lapsellista ja vanhanaikaista käydä keskustelua Jumalan olemassaolosta naturalistisen tieteen pohjalta.
Mikään tiede ei myöskään ole arvovapaata ja ennakkoehdoista vapaata. Ja nämä ennakkoehdot ovat loppujen lopuksi todistamattomia ja uskonvaraisia. Vaikka tiede voisi joskus ratkaista kaikki materiaaliseen maailmaamme liittyvät ongelmat ja kummallisuudet, se ei kykenisi silloinkaan sanomaan mitään objektiivisen totuudellista elämämme perimmäisistä kysymyksistä kuten elämän tarkoituksesta, olemassaolon mielekkyydestä tai Jumalan olemassaolosta.
Usko Jumalaan, samoin kuin ateismikin on vakaumuksen asia. Tähän on tyydyttävä. Kumpikaan osapuoli ei tässä asiassa voi elämöidä tieteellisyydellä. Vakaumus tarvitsee perusteluita, ainakin useimpien mielestä. Teistinen vakaumus on hyvin johdonmukainen, koherentti ja uskottava. Se hyväksyy tieteen ja arvostaa sitä, mutta ymmärtää myös sen rajat.
Muuten, Jumalan olemassaolosta on historialliset ja hyvin luotettavat todisteet. Ei tarvitse kuin lukea Uusi testamentti. Nyt kuulen monen skeptikon ja ateistin nauravan ja pitävän väitettäni typeränä. Uutta testamenttia on tutkittu yliopistoissa pari vuosisataa hyvin kriittisesti. Tähän päivään mennessä kukaan vakavasti otettava tutkija ei ole asettanut Jeesuksen historiallisuutta ja hänen pääopetuksiaan kyseenalaisiksi. Kristitty on ihminen, joka ottaa todesta silminnäkijöiden voimakkaan todistuksen siitä, että Jeesuksessa Jumala vieraili maan päällä ja osoitti sanoillaan ja teoillaan olevansa uskomisen ja palvonnan arvoinen. On naurettavaa väittää, että Uusi testamennti on satukirja. Se on vakavasti otettava dokumentti historiallisista tapahtumista Palestiinassa pari vuosituhatta sitten. Uuden testamentin arvo luotettavana historillisena dokumenntina on koko ajan vahvistunut tieteen kentässä.
on February 19th, 2008 at 11:19 pm
“On todella lapsellista ja vanhanaikaista käydä keskustelua Jumalan olemassaolosta naturalistisen tieteen pohjalta.”
Ehkä, ehkä ei. Vaan eipä täällä kukaan ole väittänytkään, että tieteen avulla voi minkään jumalien olemassaoloa todistaa tai kumota. Tästähän olemme kaikki täällä olleet herttaisen yhtä mieltä. Mutta sen sijaan tiedettä ja ihan arkijärkeä käyttäen saa ja pitääkin kyseenalaistaa suurten uskontojen traditioita.
“Mikään tiede ei myöskään ole arvovapaata ja ennakkoehdoista vapaata.”
Ei olekaan. Mutta hyvä tiede kuitenkin pyrkii olemaan sitä parhaansa mukaan. Se, että parhaat yrityksemmekään eivät kuitenkaan aina onnistu olemaan absoluuttisesti objektiisiviä, ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi pitää turhana luopua pyrkimysestö objektiiviiseen tietoon.
Vähän sama kuin menisi väittämään, että koska kukaan meistä ei pysty kohtelemaan kaikkia ympärillään olevia ihmisiä absoluuttisen reilusti ja tasa-arvoisesti, niin eipä sitten kannata kenenkään sitä edes yrittää.
“Usko Jumalaan, samoin kuin ateismikin on vakaumuksen asia.Tähän on tyydyttävä. ”
Ei välttämättä. Ongelma tässä on, että uskovaiset haluavat nähdä ateistitkin jonkinlaisina uskovaisina. Mutta jos kerran määrittelet uskon puutteenkin uskoksi johonkin, niin silloinhan määrittet aidon uskon puutteen mahdottamaksi! Uskovaisen mielen on ehkä vain vaikea hyväksyä sitä, että jotkut eivät yksinkertaisesti vain usko, tekemättä kuitenkaan uskon puuttestaan sen suurempaa numeroa.
“Muuten, Jumalan olemassaolosta on historialliset ja hyvin luotettavat todisteet…Tähän päivään mennessä kukaan vakavasti otettava tutkija ei ole asettanut Jeesuksen historiallisuutta ja hänen pääopetuksiaan kyseenalaisiksi.”
Todennäköisesti Jeesus Nasaretilainen oli historiallinen henkilö. Ei kai tästäkään aivan varmoja voida olla. Mutta vaikka kuinka aukottomasti todistettaisiin, että Jeesus oli historiallinen henkilö, ei se todista mitään jumalien olemassaolosta kuten annat ymmärtää. Se vain todistaa sen, että Jeesus Nasaretilaiseksi kutsuttu mies eleli noilla seuduilla ajanlaskumme alun kieppeillä.
“On naurettavaa väittää, että Uusi testamennti on satukirja. Se on vakavasti otettava dokumentti historiallisista tapahtumista Palestiinassa pari vuosituhatta sitten.”
Mielestäni taas ei ole lainkaan naurettavaa väittää, että Raamattussa on paljon virheitä ja ristiriitaisuuksia sekä sadunomaista liioittelua erään paimontolaiskansan koettelemusten kerronnassa. Mutta mikä pahinta, runsain määrin hyvin epäeettisen ja julmaan toimintaan kehoittamista ja tämän suoranaista ihannointia.
Ja mitä tulee nimenomaan Uuteen Testamenttiin, niin Jeesushan ei itse kirjoittanut mitään. Hänen opetuslapset tai opetuslasten seuraajat ovat siihen kirjanneet monta vuosikymmentä Jeesuksen kuoleman jälkeen näkemyksensä tapahtuneesta. Näistä kirjoituksista sitten parisataa vuotta myöhemmin kirkkoisät valitsivat kaanoniin heidän riitaisten kuppikuntiensa aseman pönkittämiseksi parhaiten soveltuvat.
- Ville
on February 20th, 2008 at 12:27 am
Tarmo,
Kun kerran olet lukenut tämän viestiketjun, sinun pitäisi mielestäni olla melko hyvin perillä siitä erosta, joka on tehty ns. deistisen Jumalan ja niiden konkreettisempien jumalien välillä, joihin “ihmiskunnan suuret uskonnolliset perinteet” nojaavat. Filosofien deistinen Jumala todella on kaikenlaisen tieteellisen testaamisen ulottumattomissa, mutta tämä johtuu siitä, että tämä Jumala on filosofien pyörityksessä hioutunut falsifioitumattomaksi. Siis, kyseinen Jumala on varta vasten *määritelty* siten, ettei empiria ulottuisi häneen. Ei esimerkiksi väitetä Jumalan olevan ihmisten kanssa vilkkaaseen vuorovaikutukseen pyrkivä persoonallinen olento. Maailmanuskonnot ilman muuta väittävät enemmän kuin deismin. Tällöin jää jokseenkin harmaaksi alueeksi, miksi olisi jotenkin itsestään selvästi “tieteen mandaatin” ulkopuolella pyrkiä kontrolloidusti vahvistamaan tämä väitetty vuorovaikutus. Siitä toki on jonkinlainen yhteiskuntasopimus, että tavoitteessa epäonnistuminen ei tässä spesifisessä tapauksessa vastaakaan väitteen falsifiointia. Sama ei nähdäkseni päde homeopatiaan. Olisiko niin, että jos homeopatian väitettäisiin perustuvan Jumalan ihmetekoihin, joka Jumala ei puolestaan “alistu koeputkeen”, olisi tämän jälkeen lapsellista väittää homeopatian olevan tieteellisen testaamisen piirissä?
Eräs tapa reagoida testaamishaluun olisi avuliaisuus: toden totta - jos kerran Jumala kommunikoi päivittäin vähintään miljoonien ihmisten kanssa ja puuttuu vuosittain miljoonia kertoja fysikaalisen maailman tapahtumiin, lukemattomien väitteiden mukaan aika kiistattomien ihmetekojenkin avulla, tottahan meidän on porukalla pyrittävä ja kyettävä tämä objektiivisesti todentamaan. Toinen tapa on avuttomuus: jostain syystä eräs Jumalan määräävä ominaisuus on, ettei hän kerta kaikkiaan “alistu koeputkeen”.
Kaikkein omituisinta minusta on, että kiellettyäsi tieteeltä mandaatin kyseenalaistaa kristittyjen Jumalan olemassaoloa, lopuksi yrität silti väittää tieteen *tukevan* kristityn Jumalan olemassaoloa. Tiede vahvistaa väitteitä nimenomaan kyseenalaistamalla niitä - tästähän ennusteiden testaamisessa on juuri kyse. Jos tieteellä siis on mandaatti puhua jonkin puolesta, on sillä jo metodologiansa vuoksi oltava mandaatti myös kyseenalaistaa. Omituisena pidän tapaa, jolla aloitat kappaleesi puhumalla “Jumalan olemassaolon hyvin luotettavista todisteista” ja muunnat tämän väitteen vähän myöhemmin muotoon “Jeesuksen historiallisuus”. Tuosta käytetään suuressa maailmassa nimitystä “bait-and-switch” eli “anna-täky-ja-vaihda-saalista”. Tiede ei ole löytänyt, eikä ole löytämässä, rahtuakaan todisteita vaikkapa Jeesuksen ihmeteoista tai ylösnousemuksesta (jos nämä luetaan aihetodisteiksi Jumalan olemassaolon puolesta). Enpä tiedä evankeliumien ulkopuolisten Kristus-viittaustenkaan määrän kasvaneen aivan äskettäin.
on February 20th, 2008 at 11:35 am
Ville ja Esko
Jumala on ollut hyvin avulias ilmoittaessaan itsensä ihmiskunnalle Jeesuksen persoonassa.
Olen usein kuullut sanottavan, että jos kerran Jumala on olemassa, miksi hän piiloutuu, miksi hän ei osoita selvästi ja kiistattomasti olevansa olemassa? Arvon ateistit ja agnostikot, näin Jumala on juuri tehnyt. Eräänä historian hetkenä hän ilmestyi maailmaamme. Hän eli vaatimattomasti pienessä palestiinalaisessa kaupungissa noin kolmikymmenvuotiaaksi asti. Sen jälkeen hän noin kolmen vuoden ajan julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti ihmiskunnalle sen, millainen Jumala on. Jumala on rakkaus, joka haluaa solmia jokaisen ihmisen kanssa henkilökohtaisen iankaikkisen suhteen. Tästä Uusi testamentti kertoo. On luonnollista, että kirjoittajat käyttävät oman aikansa kieltä ja uskomuksia selittäessään tapahtumia.Monet näistä selityksistä tuntuvat meistä epäuskottavilta ja kummallisilta, koska elämme aivan toisenlaisessa kulttuurisessa kontekstissa. Tehdäänpä ajatusleikki. Jos Jumala olisi ilmestynyt maailmaamme meidän aikanamme, elänyt täällä, tehnyt ihmeitään ja lopuksi hänet olisi teloitettu sähkötuolissa Jumalan pilkan ja kansankiihotuksen johdosta, miten kahden vuosituhannen päästä jälkeemme tulevat ihmiset suhtautuisivat häneen. Monet tutustuisivat kirjallisiin lähteisiin huolellisesti, katsoisivat ympärilleen ja huomaisivat, että tästä tapahtumasta on kehittynyt maailman suurin uskonto. Kyllä he varmaan ihmettelisivät monia epätieteellisiä uskomuksia, joita lähteet sisältäisivät, koska nykyinen maailmankuvamme ja tieteelliset teoriamme näyttäisivät monessa kohden typeriltä ja epäuskottavilta. Mutta he tajuaisivat, että tämä kuuluu asian luonteeseen historiallisena dokumenttina. Kuitenkin heillä olisi hyvät perusteet uskoa aikalaistemme kokemukset Jumalan ihmeellistä ilmestymisestä maailmaamme. Silloinkin olisi joukko ihmisiä, jotka takertuisivat lillukanvarsiin ja olisivat oikeutettuja jäämään epäuskoonsa.
Jumala on Jumala, ja hän ei suostu jokaiselle sukupolvelle ilmestymään samalla tavalla. Hän valitsi kerran historiallisen hetken, jolloin hän ilmestyi maailmaamme. Hän käski opetuslapsiaan viemään tämän ilosanoman kaikkeen maailmaan. Tätä on tapahtunutkin. On valitettavaa, että kirkko ja yksityiset kristityt ovat usein surkeasti epäonnistuneet tehtävässään. He eivät ole eläneet opetuksensa mukaisesti, vaan tehneet hirveitä vääryyksiä, ahdistelleet sieluparkoja ja pelotelleet heitä helvetillä. Häpeän tätä syvästi. Kaikesta huolimatta itse alkusanoma Jumalan rakkaudesta ja iankaikkisesta elämästä Jeesuksen Kristuksen yhteydessä pysyy.
Jumala ei tule antamaan muuta erityistä ilmoitusta itsestään.
Tein kerran vuosikymmeniä sitten kokeen. Ajattelin paljon elämän tarkoitusta, jumalan mahdollista olemassaoloa tai olemattomuutta. Koin välillä kauhun tunteita ajatellessani olemassaoloa. Mitä olemassaolo on? Mitä on tietoisuuteni? Olenko sattuman tuotetta? Onko syvin todellisuus täysin mykkä ihmisen syvien eksistentiaalisten kysymysten edessä. Pelkäsin ajautuvani itsemurhaan tämän mielettömyyden edessä. Eikö olemattomuus ole paljon siedettävämpää kuin olemassaolo kosmisessa, kylmässä, selittämättömässä maailmankaikkeudessa?=
Päätin kokeilla rukousta. Sanoin: En tiedä oletko olemassa, mutta jos Jumala olet todellinen, niin anna minun löytää sinut. Olin kuullut Jeesuksesta rippikoulussa. Lisäsin: Jeesus Kristus pelasta minut, jos olet todellinen. Valtava ilo alkoi täyttää sisimpääni. Sitten laskeutui rauha. Maailmankaikkeus alkoi näyttää persoonalliselta ja kauniilta. Sisimpäni hirvittävät tuskatilat laantuivat. Vakuutuin joka solullani Jumalan todellisuudesta.
En väitä, että elämäni olisi ollut yhtä autuasta juhlaa tuon tapahtuman jälkeen. Olen käynyt läpi uupumusta, masennusta, selittämättömiä ahdistuksia, välillä olen toivonut kuolemaa. Yksi asia on kuitenkin säilynyt: usko tarkoitukseen Jumalan yhteydessä. Pikkuhiljaa olen yhä syvemmin alkanut ymmärtää ja elää todeksi Jumalan rakkautta. Tätä on uskonto. Se ei aukene spekulanteille, näsäviisaille ja oman järkensä palvojille, vaan oman raadollisuutensa, kauhujensa ja demoniensa kanssa kamppaileville, jotka kuoleman hädässä huutavat pelastusta. Näin olen kokenut ja näin ovat miljoonat kokeneet. Tässä valossa skeptikkojen ja ateistien uskonnon pintapuolinen arviointi on yhtä tyhjän kanssa. Tiedän, että moni ateisti on jättänyt ateisminsa elämän raadollisessa koulussa. He ovat luopuneet kouristuksenomaisesta vastarinnastaan, kyllästyneet perin pohjin omiin verukkeisiinsa ja selittelyihinsä ja saaneet armon jäädä Jumalan armahtavaan syliin.
on February 20th, 2008 at 1:15 pm
Tarmo,
Tietoteoriallisesti liikut minusta kovin heppoisin eväin. Ajatusleikissäsi et löydä mitään todellisia perusteita sille, että “heillä olisi hyvät perusteet uskoa aikalaistemme kokemukset Jumalan ihmeellistä ilmestymisestä maailmaamme”. Heillä olisi toki *lupa* uskoa jos niin haluavat, mutta rationaaliseksi tätä uskoa olisi varsin turha perustella. Ajatusleikissäsi on sitä paitsi lukuisia muita ungelmia. Et mm. lainkaan pohdi nykyisen tiedonvälityksen kykyä jakaa kuulopuhetta laadukkaampaa tietoa ja tieteellisten tutkimusresurssien mahdollisuuksia testata erilaisten profeettojen kykyjä.
Tehdään hieman toisenlainen ajatusleikki. Oletetaan, ettei Konstantinus koskaan kääntynyt, tai että hän valitsi Rooman hajaannuksen taltuttajaksi mitraismin kristinuskon sijaan. Uskallatko väittää, että tästä “pikku” muutoksesta huolimatta kristinusko olisi edelleen valtauskonto? Minusta annat Jeesukselle aika paljon ansiotontakin arvonnousua ajatusleikissäsi, siirtäessäsi mm. Paavalin ja Konstantinuksen ansiot Jeesukselle. Jeesuksen verran on saanut aikaan mm. Adam Smith. Vaikka mormonien pyhissä kirjoissa lienee paljon luonnontieteellisesti arveluttavaa, kuten mitä eksoottisimpien eläinlajien postuloimista historiallisen ajan Amerikkaan, toki siellä on paljon myös vaikkapa paikkansa pitäviä maantieteellisiä viittauksia. Onko sinulla siis nyt omien kriteeriesi mukaan “hyvät perusteet” uskoa Smithin ja hänen aikalaistensa “kokemukset Jumalan ihmeellistä ilmestymisestä maailmaamme” mm. enkeli Moronin välityksellä?
Tietoteoria on toki vain kolikon toinen puoli, vaikka se ainakin minulle on tärkein puoli. Tietoteoria antaa *luvan* uskoa ilman todisteita, ja tämän päälle ihminen voi hakea jonkin normatiivisen *syyn* uskoa ilman todisteita. Sinun kuvauksesi mukaan voisi arvella, että koit elämän ilman uskoa kestämättömäksi. Silloin sinun kannattaa mielestäni kaiketi vaalia uskoasi ja pitää siitä kaksin käsin kiinni (vaikka se välillä sinua vähän kolhisikin). Kuitenkin sopii kysyä, millä perusteilla asetut muiden yläpuolelle ja katsot olevasi oikeutettu tyrkyttämään haavoittuvaisia elämänarvojasi kaikille muille ihmisille? Kaikki eivät päädy itsemurhan partaalle, vaikka pitävätkin nykyistä elämäänsä hyvin todennäköisesti ainutkertaisena ja ainoana.
En yhtään yritä vähätellä sitä, että aikaihminen joutuu sietämään voimakasta stressiä ja kantamaan raskasta tietoa. Tietoa esimerkiksi siitä, että luultavasti oma lajimme ja työmme tulokset katoavat geologisessa aikaskaalassa joskus olemattomiin. Tietoa siitäkin, että me itse olemme jo puoli vuosisataa omanneet kyvyn tehdä tismalleen saman, jos kontrolli sattuu pettämään. Tai jos kontrollia ei alunperinkään löydy, viitaten vaikkapa siihen, kyetäänkö talouden “realiteetit” ja ilmastonmuutoksen hillintä sovittamaan yhteen itsekkäiden toimijoiden, valtioiden, melko eripuraisessa yhteisössä. Mutta kaikki eivät silti joudu käsittelemään tällaisia taakkoja uskonnollisen “filtterin” läpi. Voidaan tietysti spekuloida monenlaisilla syillä, mikä näissä ihmisissä on vikana, mutta minä en oikeastaan näe heissä olevan mitään sellaista vikaa, jota muiden pitäisi olla innokkaasti korjaamista. Lisäksi kansallisten tai globaalien ongelmien hillitsemisessä ei nähdäkseni uskonnosta (sen paremmin kuin ateismista) ole ollut eikä ole mitään kovin ratkaisevaa apua, joten tätäkään taustaa vasten en näe mitään erityistä syytä korostaa omaa maailmankatsomusta yli muiden.
on February 20th, 2008 at 5:10 pm
Korjaan kiusallisen freudilaisen lipsahduksen. Elämme toki globaalisti nyt talousprofeetta Adam Smithin luvattua aikaa, mutta Joseph Smith oli tietenkin mormonikirkon perustaja.
on February 21st, 2008 at 10:24 am
Esko
Et kyllä ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää Tarmon kommentista oleellista. Ateisti vaatii Jumalasta todisteita, mutta mitkään todisteet eivät kelpaa. Sääli. Tähänkin luultavasti kommentoit spekulaatioillasi. Mikset kokeile rohkeasti vilpitöntä rukousta? Mikset lue huolellisesti Uutta testamenttia ja anna sen puhutella omalla voimallaan sinua? Olet tainnut valita puolesi, etkä anna minkään horjuttaa “uskonvaraisia totuuksiasi”.
on February 21st, 2008 at 6:51 pm
Jake,
Minä koen olevani agnostinen suhteessa deistiseen Jumalaan, enkä vaadi tästä Jumalasta todisteita. Olettaen, että Suunnittelija voi suunnitella maailmankaikkeuden aivan tasan sillä tavoin kuin haluaa, ymmärtääkseni Suunnittelijasta ei voida periaatteessakaan saavuttaa mitään tutkimustietoa.
Koen olevani “ateisti” suhteessa ihmisten kanssa aktiivisesti vuorovaikuttaviin persoonallisiin Jumalan versioihin. (Ja kaiken kaikkiaan vierastan agnostikko-käsitettä, jota pidän jokseenkin pelkkänä “kohteliaana” ateistina. Teknisesti en kai kuitenkaan ihan sataprosenttisesti ateismin erästä määritelmää täytä.)
Esimerkiksi katolisten Jumalan eräs ominaisuus ymmärtääkseni on, että hän korottaa valittuja ihmisiä pyhimyksiksi, jotka kuoltuaan toimivat pyhätöissä ihmisten “kanavina” Jumalan suosioon ja esimerkiksi pelastavat paaveja salamurhaajien luodeilta. Pyhimyksen asemasta tunnusmerkkinä Jumala antaa jo pyhimyksen eläessä armolahjana kyvyn suorittaa ihmetekoja. Näitä ihmeitä Vatikaanin omat tutkijat sitten todentavat, yleensä jälkikäteen. Mitä mieltä itse olet, kelpaavatko heidän todisteensa, vai pitäisikö sinusta katolisten pyhimysten ihmetekoja selvittää vertaisarvioidun tutkimustyön avulla? Jos suosit minun tapaani jälkimmäistä vaihtoehtoa, eikö meille mitkään todisteet kelpaa? Minun käsittääkseni meille kyllä kelpaisivat *mitkään* todisteet, mutta todistevaatimuksemme vain on pyritty suhteuttamaan esitetyn väitteen radikaaliuteen. . Tällainen melko vaativa asennoituminen todisteisiin toki on eräänlaista “puolen valintaa”. Olen ateisti edelläkuvattuun Jumalaan nähden, koska koen todistustaakan olevan pyhimysten määrän huomioiden sekä kohtuullinen että tyystinperin katolisten puolella.
Luterilaisten Jumala ymmärtääkseni muun muassa kertoo rukoileville piispoille, mitä mieltä näiden tulee olla naispappeudesta ja millaisia paimenia heidän tulee olla naispappeuden vastustajille. Minä olen edelleen aika vaativalla kannalla. Niin paljon kuin tämä jota kuta närkästyttäisikin, minusta olisi erittäin hyödyllistä selvittää, millaisin keinoin Jumala viestinsä piispoille välittää. Metodeissa varmaan olisi jonkun mielestä piruilun makua. Tutkijat esimerkiksi selvittäisivät, kuulevatko piispat varsinaisia ääniä, tai saavatko he viestejä kynää puristavan kätensä ohjauksella. Koska väitetty viesti on ilmeisesti antanut vastauksen koko luterilaista kirkkokuntaa syvästi kiinnostaneeseen kysymykseen, voisi tulla kyseeseen testata, saavatko piispat Jumalalta muutakin sellaista informaatiota, jota he eivät ilman rukousvastausta olisi mitenkään voineet tietää. On toki mahdollista, että piispat saavat viestinsä tavalla, jota he joutuvat luonnehtimaan kuta kuinkin: “minä vain heräsin aamulla ja tunsin syvästi saaneeni vastauksen”. Ja voi olla, että rukouksiin saadaan vain sellaisia ei-triviaaleja vastauksia, joiden oikeellisuutta ei voida testata. Tällöin tietysti jää kuulijan ratkaistavaksi, onko kokonaisuus hänestä uskottava. Voiko Jumala kommunikoida peräti aktiivisesti, mutta valitettavasti aina joko vastaanottajan kannalta triviaaleja rukousvastauksia antaen tai sitten sellaisia vastauksia, joita ei voida objektiivisesti tarkistaa? Entä, jos minä en vakuutu tästä kokonaisuudesta? Onko minulla todistustaakka sen suhteen, että piispat eivät saa viestejä Jumalalta? Ja onko minun puoleltani uskonloikka, jos en jää asian suhteen aidalle istumaan, vaan katson väitteen olevan hyvin todennäköisesti perätön?
on February 21st, 2008 at 7:00 pm
Ja vielä tietysti rukousvastauksista yleisesti: En ymmärrä, miksei samaan kysymykseen saatuja rukousvastauksia voitaisi vertailla keskenään, sellaisen kysymyksen kohdalla joka käsittelee yleistä asiaa eikä esimerkiksi rukoilijan elämäntilannetta koskevaa asiaa. Ymmärtääkseni esimerkiksi piispojen naispappeutta koskevat vastaukset ovat juuri tällaisia, joskin toivottavaa olisi, että rukoilijat olisivat toisilleen vieraita ja yhteisestä rukousprosessista tietämättömiä. Jos vastaukset olisivat tilastollisesti merkittäviä detaljeja myöten identtisiä, minusta kyseessä olisi painava todiste rukouksen toimivuuden puolesta. Olisiko tällaisessa metodologiassa sinun mielestäsi jotakin älyllisesti epärehellistä, Jake? Ainakaan minä en tiedä, mikä testin lopputulos olisi, sillä en tiedä onko tällaista vertaisarvioitua tutkimusta koskaan tehty.
on February 21st, 2008 at 9:16 pm
Esko
Se, että Jumala kristinuskon mukaan asuu uskovassa Pyhän Hengen välityksellä ei tarkoita sitä, että Jumala kertoisi uskovalle joka asiasta totuuden ja oikean kannan. Ongelma on siinä, että ihminen pysyy syntisenä, vajavaisena ja erehtyväisenä senkin jälkeen kun Jumalan Henki tulee ihmiseen.Tästä johtuvat syvät erimielisyydet ja näkemyserot uskovien välillä. Pyhä Henki tahtoo kyllä opettaa kristitylle totuuden, mutta totuuden ennenkaikkea Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Usein loukkaannumme uskoviin kun he ovat niin perin surkeita ja vajavaisia. Meidän tulisi olla Jumalan edustajia, mutta edustamme usein enemmän paholaista kuin Jumalaa. Mikään ei kuitenkaan tee Jumalan aikomuksia tyhjiksi.
Kristinusko on täynnä paradokseja. Kaksi täysin vastakkaista näkökulmaa on totta samanaikaisesti. Vain ja ainoastaan paradoksien kautta inhimillinen kieli kykenee jollakin tavalla ilmaisemaan sanomatonta.
Paavali kirjoittaa, että “kun ihminen ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat.” Tämä loukkaa ihmisen ylpeyttä ja järkeä. IHMINEN EI KOSKAAN PÄÄSE TUNTEMAAN JUMALAA RATIONAALISEN PÄÄTTELYN JA ÄLYNSÄ AVULLA. Tarkemmin ajateltuna tämä on hyväkin asia. Jos vain älykkäät, loogiseen päättelyyn erikoistuneet yksilöt oppisivat tuntemaan Jumalan, se olisi hyvin epäoikeudenmukaista. Nyt Jumala lahjoittaa pelastuksen jokaiselle. joka uskoo Jeesukseen ja Hänen ristinkuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Tämä ei ole perusteetonta uskoa, koska Jeeuksen ylösnousemuksella oli useita satoja silminnäkijöitä. Naturalistisen tieteen mukaan Jeesuksen ylösnousemusta ei ole voinut tapahtua, koska naturalistinen tiede jo lähtökohdissaan ja ennakkoehdoissaan sulkee pois tämän mahdollisuuden. Tiede ei voi pitää totena sitä, että Jumala rikkoi luonnonlakeja ja herätti Jeesuksen kuolleista. Siksi usko Kristukseen on niin vaikeaa älyn varaan rakentavalle ihmiselle.
Usko on lahja, jonka voi ottaa vastaan jokainen, joka tahtoo. Usko ja tieto eivät ole toistensa vastakohtia, Uskova saa käyttää aivojaan ja järkeään, se on jopa Jumalan tahto. Jumala on viisaudessaan kuitenkin suunnitellut pelastuksen siten, että siinä on järjen vaiettava hetkeksi ja uskon astuttava näyttämölle. Usko on luottamusta siihen, mitä Jumala on sanonut ja tehnyt hyväksemme Jeesuksen elämän ja kuoleman välityksellä. Tämä ei ole niinkään järjenvastaista vaan ylijärjellistä ihmisen luonnolliselle käsityskyvylle.
on February 22nd, 2008 at 11:29 am
Jake,
En minä vaadi, että mielivaltaiseen kysymykseen pitää saada aina tarkka rukousvastaus. Silti minusta tulisi kartoittaa, onko rukousvastauksissa mitään objektiivisesti todennettavaa perää. Onnistuesaan tämä olisi peräänkuuluttamasi todiste Jumalan olemassaolon puolesta (joskin ihmeiden tulkinta juuri Jumalan työksi on tietenkin tehtävä tieteellisen diskurssin ulkopuolella).
Tällainen testaaminen on minusta tärkeää myös rukouksen luotettavuuden arvioimisessa, ja aivan erityisen tärkeää sen kuvittelisin olevan uskoville itselleen. Jos kysymyksiin saadaan pääsääntöisesti, tai peräti aina, valtava kirjo vastauksia, rukoilijasta riippuen, eikö silloin olisi tarpeellista tehdä valistustyötä rukouksen epäluotettavuudesta? Muutenhan on vaarana, että omia vastauksia lähdetään soveltamaan yli-innokkaasti, huomioimatta että muut ovat saaneet aivan toisenlaisia vastauksia. (Tämän näkökulman kannalta ei kai ole edes oleellista, onko viesti vääristynyt vastaanottajasta vai viestijästä johtuen.) Esimerkiksi piispat tuntuisivat argumentoivan naispappi-kantojensa puolesta osin ruokousvastausten pohjalta. TÄllöin kai olisi hyvin tärkeää selvittää, ovatko muut kirkkokunnan jäsenet saaneet piispoista merkittävästi poikkeavaa tietoa rukoilemalla. Miten mahdollinen, tai jopa luultava, divergenssi saaduissa vastauksissa käsitellään? Voidaanko tilastollisen analyysin avulla päätyä enemmmistön saamia vastauksia myötäilevään kompromissikantaan tms.? Mikåli mitään tällaista metodologiaa ei sovelleta, ymmärääkseni on silkkaa retoriikkaa vedota omiin rukouksiinsa argumentoitaessa jonkin näkökannan puolesta. Relativistinen moraali tai tietoteoria on relativistista aivan siitä riippumatta, katsotaanko sen “taustalla” olevan absoluuttinen mutta ihmiselle parhaimmillaankin hämäräksi jäävä moraali.
Paradoksit eivät sinänsä ole raskauttavia, sillä niihin varmasti törmätään kaikessa inhimillisessä toiminnassa, ml. teologiassa ja filosofiassa, eivätkä ne luonnontieteessäkään ole vieraita. Outoa silti on, jos paradokseihin suhtaudutaan teologiassa ikään kuin “asiaan kuuluvina”. Näin ei ymmärtääkseni filosofiassa ja tieteessä ole, vaan paradoksit ovat mitä kiusallisin harmin aihe ja punainen vaate. Paradokseihin ei tyydytä, vaan niitä pyritään aktiivisesti ratkaisemaan. Eräs tunnetuimpia esimerkkejä on fysiikan hiukkas-aalto -dualismi, joka kvanttimekaniikan myötä saatiin “ratkaistua” sisäisesti ristiriidattomaksi esitykseksi.
Asennekin siis merkitsee paljon. Tieteelliset tiedon aukot tai paradoksit eivät aiheuta älyllistä epäilyä ollenkaan niin paljon, kun tutkijoiden stanssi on: “Yes, it IS a problem. We’re working on it.” Tiede olisi melkoisessa kriisissä, jos asenne sen sijaan olisi: “Ei hämminkiä, koska tämä kuuluu asiaan. Ehdotamme nimittäin, että ongelma on ylijärjellinen eikä varsinaisesti ristiriita.” Esimerkiksi teodikeat osoittavat, että myös uskonnossa paradokseihin tosiasiassa usein ollaan tyytymättömiä, vaikkei niitä aina nostettaisikaan fasadiin.
on July 20th, 2008 at 7:23 pm
Nice blog, i have added it to my favourites, greetings