OLEMME ASTUNEET RISKIYHTEISKUNTAAN

April 20th, 2008 by admin

Saksalainen sosiologi Ulrich Beck on luonnehtinut modernia yhteiskuntaa sanalla “riskiyhteiskunta” Sana viittaa siihen, että elämä on tullut yhä haavoittuvammaksi. Riskit kasvavat ja toteutuvat kiihtyvällä vauhdilla. Ihmiset matkustavat vuosi vuodelta enemmän. Siksi liikenteeseen kuuluvat onnettomuudet lisääntyvät. Matkustamisen seurauksena myös erilaisten pandemioiden vaara kasvaa. Netti puolestaan välittää eri puolille maailmaa sekä hyviä että vaarallisia impulsseja. Jokelan tapauksessa netti näytti synkät kasvonsa. Ilmastonmuutos puolestaan on modernin yhteiskunnan dramaattisin riski. Sen olemme ihan itse saaneet aikaan.

Onnettomuuksia näyttää tulevan yhä tihenevässä tahdissa. Siksi valtiovalta ja kirkko hiovat kriisiorganisaatiotaan vastatakseen uuden tilanteen haasteisiin. Kirkon osalta näyttää siltä, että kriisinhallinnassa on astuttu isoja askeleita eteenpäin.

Tieto bussiturmasta tuli kirkon johdolle kahden maissa aamuyöllä. Kun tilannekuva alkoi seljetä, seurakuntiin lähetettiin seitsemän-kahdeksan maissa toivomus esirukouksesta aamun jumalanpalveluksen yhteydessä. Viesti kulki hyvin eteenpäin. Arkkipiispa antoi nopeasti surunvalittelun ja Helsingin tuomiokirkossa pidettiin hartaus. Tätä kirjoittaessani Iltasanomat soitti ja kertoi kansalaisilta tuleen runsaasti kyselyjä, missä voisi käydä sytyttämässä kynttilät uhrien muistolle. Nopea soitto Helsingin tuomiokirkkoon pastori Marja Heltelälle ja tuloksena on sopimus, että kirkko on auki tänään puoleen yöhön ja huomenna samoin. Kun huomenna tulevat suruviestit, tarvetta tulee varmasti olemaan. Tilannetta seurataan ja kirkon aukioloa voidaan jatkaa myös pidempään.

 Asennetutkimuksissa on todettu, että huolimatta kirkon alenevasta jäsenyyskehityksestä suomalaisten uskonnollisuus on edelleenkin syvällä mielen sopukoissa. Tämä aktivoituu erityisesti surun ja onnettomuuksien hetkellä ja saa ihmiset liikkeelle. Siksi kirkon on hyvä olla rivakasti liikkeellä tukemassa ihmisiä heidän surussaan ja menetyksissään.

Tänä iltana (sunnuntai) hengissä selviytyneet palaavat Suomeen. Heitä on vastassa kirkon kriisiryhmä. Isoin työ alkaa kuitenkin huomenna, kun suruviestit saapuvat Suomeen. Silloin kirkon työntekijöiden on aika astua menetyksen kokeneiden ihmisten rinnalle.

Riskiyhteiskunta merkitsee sitä, että riski voi toteutua kenelle tahansa. Siksi onnettomuus koskettaa meitä kaikkia syvältä ja saa tuntemaan myötätuntoa heitä kohtaan, jotka istuivat onnettomuusbussissa kohtalokkaana iltana.

Posted in Heikan kirjoituksia | |

20 Responses to ' OLEMME ASTUNEET RISKIYHTEISKUNTAAN '

Subscribe to comments with RSS

  1. Jaakko said,

    on April 20th, 2008 at 10:36 pm

    Mikko hyvä,

    Kuvailemasi kuulostaa omaan korvaani enemmän pelotteluyhteiskunnaksi viritetyltä nettiaikakauden informaatioyhteiskunnalta, missä tieto kulkee kohtuullisen esteettä. Se aiheuttaa ahdistusta ajoin, mutta ei ole sama kuin riskiyhteiskunta.

    Jokseenkin kaikki riskeihin liittyvät indikaattorit - suuri osa ainakin - ovat nimittäin kehittyneet selvästi parempaan suuntaan lähimenneisyydessä: liikenneturvallisuus, kansanterveydelliset tekijät, väkivalta, jne.

    Se ei tarkoita, etteikö yhteiskunnassamme olisi nykyään riskejä, joita ei aiemmin ollut. Mutta kokonaisriskit ovat vähentyneet merkittävästi ja satunnaisriskit myös. Esim. lapsia kuolee kotiympäristössä (kaupungistuneessa Suomessa) tapaturmaisesti merkittävästi vähemmän kuin sinun lapsuudessasi. Ei tiputa kaivoon, ei jäädä traktorin alle, jne.

  2. analyysi said,

    on April 21st, 2008 at 11:17 am

    Heikka tosiaan kirjoitti aika outoja väitteitä. Hän kirjoitti:

    “Riskit kasvavat ja toteutuvat kiihtyvällä vauhdilla. Ihmiset matkustavat vuosi vuodelta enemmän. Siksi liikenteeseen kuuluvat onnettomuudet lisääntyvät.”

    Tuoltahan se voisi vaikuttaa, jos ei ole huomannut tekniikan ja liikennekulttuurin kehitystä ja jos ei lue tilastoja: liikenne lisääntyy, joten varmaan myös liikenneonnettomuudet lisääntyvät. Mutta liikenneonnettomuudet ovat tosiassa vähentyneet selvästi. Teistä on tullut turvallisempia. Autoista on tullut turvallisempia. Niissä on paremmat renkaat, on tullut ABS-jarrut, turvatyynyt jne. Turvavyötkin ovat tulleet henkilöautoihin ja nykyään myös busseihin. Onnettomuuden sattuessa apu on nopeammin paikalla kuin aiemmin, ja lääketiedekin on kehittynyt. Siinä missä aiemmin autolla törmäys kovalla vauhdilla olisi johtanut lähes varmasti kuolemaan, nykyään voi törmäyksestä selvitä niskakivuilla.

    1960- ja 1870- luvuilla liikenneonnettomuuksissa kuoli pahimpina vuosina yli tuhat henkeä. 1980-luvun alussa kuolinluvut saatiin tippumaan jo alle 600 sadan. 2000-luvulla tieliikenneonnettomuuksissa on useana vuonna kuollut enää alle 400 henkeä vuosittain. Vuonna 2006 kuolintapauksia oli enää vain 336. Liikennekuolemien määriä ei kuitenkaan voitane rajattomasti enää alentaa, koska osa liikennekuolemista johtuu siitä, että joku on päättänyt tehdä itsemurhan (ja ajaa päin joko jotain materiaa, tai ihmisiä sisältävää toista kulkuneuvoa).

    Ehkä juuri sen tähden, että onnettomuuksia sattuu nykyään niin vähän, niistä uutisoidaan nykyään niin suuresti. Kuolemasta on tullut uutisarvoisempaa. Toinen ero aiempaan on siinä, että tieto kulkee nopeasti: on mahdollista uutisoida tarkasti jostain kaukanakin tapahtuneesta onnettomuudesta. Onnettomuudet voi myös suhteuttaa johonkin. Esim. 336 liikennekuolemaa voi suhteutta Titanicin, Kuru-laivan (sisävesiturma vuonna 1929, jossa kuoli 128 ihmistä) tai vaikkapa Estonian ja Wasa-laivan uhreihin. Liikenneonnettomuuksia on tapahtunut aina. Liikenteen lisääntymisestä huolimatta liikenteessä kuolee kuitenkin suhteellisesti yhä vähemmän ihmisiä liikenneturvallisuuden ja avunsaannin kehittymisen myötä.

    Omasta mielestäni kirkon eräs ongelma on se, että nyky-yhteiskunta ei enää ole sellainen riskiyhteiskunta, jollainen on ollut aiemmin. Kuolemanpelkoa ei enää samassa määrin ole kuin aiemmin. Kuolema ei ole enää todellisuutta monellekaan: ihmiset viedään jopa kuolemaan pois muiden ihmisten keskuudesta (esim. sairaaloihin). Aiemmin kuolema oli konkreettisempaa. Ihmiset kuolivat enemmän kotonaan ja tavallisten ihmisten keskuudessa kuin jossain erityislaitoksissa, joissa tavallinen kansa ei kuolevia näe. Ihmiselle, jolle kuolema on todellisuutta, on helpompi julistaa evankeliumia kuoleman voittaneesta Kristuksesta sekä puhua kuoleman jälkeisestä elämästä. Ihmiselle, joka ei ole kokenut toisen kuolemaa, ei tämä sanoma tunnu menevän perille ollenkaan niin hyvin. Kuolintapausten jälkeen monet hakevatkin turvaa kirkosta.

  3. juutas said,

    on April 21st, 2008 at 6:21 pm

    Yhdyn täysin edellisiin kommentoijiin.

    Ja kirkko voinee tässäkin tapauksessa todeta, että Herran tahto tapahtui ja pitää kiitosjumalanpalveluksen, eikö?

  4. Antti Maa said,

    on April 21st, 2008 at 9:25 pm

    Jaakko ja analyysi kertoivat oleellisimman. Elämämme täällä hyvinvointiyhteiskunnassa lienee turvallisinta kuin koskaan aikaisemmin historiassamme.

    Jokelan tragedian; Kontinkankaan liikenneonnettomuuden ja nyt Espanjan valitettavan bussiturman “suurissa yhteisissä suruissa” lienee myös suurelta osin kysymys tiedon ja uutisten läpitunkeman informaatioyhteiskunnan aiheuttamasta näkökulma- ja tunnevääristymästä.

    Tuntuu jotenkin,että tätä yhteistä surua tarkoituksella lietsotaan kovasti medioissa ja sillä tehdään myös härskisti rahaa.

    Tärkeä osatekijä lienee myös nykyihmisen vieraantuminen kuolemasta ja siten ollen myös elämästä. Kuolemasta vieraantuneet nykyvaeltajat käsittelevät näiden onnettomuusuutisten kautta omaa suhdetta siihen pelottavaan, mustaan ja vieraaseen. Siihen, jonka tehoyhteiskuntamme on käärinyt piiloon sairaaloiden kroonikko-osastoille ja sitten kylmäkaappeihin.

    Kuoleman kohtaaminen lähipiirissä on kärsimystä ja suurta surua;
    mutta samalla se on myös vapauttavaa. Kun on kantanut 7 sukulaista haudan poveen, alkaa hahmottamaan myös elämän perusprinziipit. Elämä on kuolemista.

    En missään nimessä halua vähätellä yksityisten ihmisten surua ja kärsimystä ja on hienoa, että kirkkommekin osaltaan yrittää lohduttaa onnettomuudessa läheisiään menettäneitä.

    Mutta Iltapäivälehtien tulevat otsikot etovat kylläkin jo näin etukäteen.

  5. Jaakko said,

    on April 24th, 2008 at 4:32 am

    Osuva näkökulma Osmo Soninvaaralta (www.soininvaara.fi).

  6. risto said,

    on April 24th, 2008 at 4:11 pm

    Heikka kirjoitti aikaisemmin otsikolla: “Satatuhatta eroa kirkosta on mahdollisuus”, siis kirkolle.

    Tätä mukaellen tämänkertaisen kirjoituksen otsikko voisi olla: “Onnettomuudet, kriisit, katastrofit, tragediat ovat mahdollisuus kirkolle”

    Myötätunto on asia erikseen, mutta mitä se rukoilu auttaa, kun vahinko on jo tapahtunut. Vaan eipä se rukoilu etukäteenkään näytä auttaneen, vai unohtuiko kokonaan rukoilematta?

    Turha jyrinä sano’ jätkä, ku’ kuolleelle veisattiin.

  7. Markus Partanen said,

    on May 4th, 2008 at 10:52 am

    Olen samaa mieltä Heikan kanssa siitä, että kirkon on pystyttävä toimimaan nopeasti kriisien hetkillä. Kyllähän se on nähty, että juuri silloin ihmiset hakevat turvaa - myös kirkoista tai kirkosta.

    Se, että ihmisten hätään vastataan asianmukaisella tavalla, ei ole kosiskelua, kuten edellinen kirjoittaja antaa ymmärtää, vaan arvokasta ja pyytettöntä työtä. Sitä arvostan. Siinä kirkon on oltava mukana.

    Ja mitä mediaan tulee: Ihmisillä on oikeus saada tietoa. Media vastaa tähän tarpeeseen toimittamalla heille tietoa. Parempi uutisointi kuin ei uutisointia. Iltapäivälehdistöä jne. syytellään yksisilmäisesti rahantekokoneina, mutta auta-armias, jos Suomessa palattaisiin aikaan, jolloin uutiset liikkuisivat suusta suuhun.

  8. risto said,

    on May 6th, 2008 at 6:25 pm

    Saatan olla kyyninen ihminen mitä kirkkoon ja sen toimeliaisuuden vaikuttimiin tulee. En olisi niin varma tuosta mainitsemastasi pyyteettömyydestä, kuin sinä olet.

    Vähintäänkin yhtä kyynisesti kirkosta eroaviin suhtautuu piispa Paarma. Hänen “tuomionsa” mukaan kirkosta eroavat välttelevät taloudellista ja moraalista vastuutaan.

    Tuostahan voisi melkein loukkaantua, ellei olisi niin tottunut siihen, että uskovaiset kuvittelevat, että heillä on yksinoikeus moraaliin, aivan kuin se olisi joku kristillinen keksintö, ja ellei tietäisi itse paremmin.

    Ja onko minulla taloudellista vastuuta Suomen ev. lut. kirkkoa kohtaan. Ei käsittääkseni. Mistä se sellainen vastuu olisi peräisin?

  9. Irmeli Salo said,

    on May 6th, 2008 at 7:13 pm

    Vilpittömästi, kannattaako blogia pitää ja sinne kirjoittaa vain trendikkyyden takia?

    Tuollainen “haaskalinnut saalistaa” - tyyli on omiaan tekemään ns. paarmat, eli karkottamaan loputkin lahkonne jäsenistä.

  10. Antti Maa said,

    on May 6th, 2008 at 9:30 pm

    “Tuostahan voisi melkein loukkaantua, ellei olisi niin tottunut siihen, että uskovaiset kuvittelevat, että heillä on yksinoikeus moraaliin, aivan kuin se olisi joku kristillinen keksintö, ja ellei tietäisi itse paremmin.”

    Risto ja Rimeli. Tekin olette saaneet kasteen puhdistavan sakramentin osaksenne, joten olette uskovaisia siinä kuin piispa Heikka tai Paarma.

    Lahkot ovat sitten asia erikseen. Pahimmat ovat sellaiset lahkot, jotka eivät edes huomaa lahkolaisuuttaan. Mieleen tulee uskossaan kaikki tietävät ja kaiken osaavat ateistit.

  11. risto said,

    on May 13th, 2008 at 6:36 pm

    En toki tiedä, enkä osaa kaikkea, mutta sen tiedän että moraali “keksittiin” paljon ennen kristinuskoa.

    Tiedän senkin miksi erosin ev. lut. kirkosta, ja paljon paremmin kuin piispa Paarma sen tietää.

  12. Riitta said,

    on May 13th, 2008 at 8:18 pm

    Kristinuskossa ei ole kysymys moraalista kuten muissa uskonnoissa on! Onpas ihmeellisiä käsityksiä.
    Kaste ei myöskään puhdista ketään synnistä. Sellainen käsitys on roomalaiskatolinen tms.

  13. risto said,

    on May 14th, 2008 at 6:07 pm

    Vai ei ole kyse moraalista kristinuskossa. Miksi sitten kristityt jatkuvasti julistavat moraalista ylemmyyttään, tai paremminkin ateistien moraalista alemmuutta uskoviin verrattuna?

    Tämä ei ole yleistys, vaan yksittäinen tapaus, mutta missä oli papin moraali, kun hän käytti seksuaalisesti hyväksi sielunhoitoa hakenutta, mieleltään järkkynyttä, ja näin ollen puolustuskyvytöntä, nuorta äitiä. Törkeätä virka-aseman väärinkäyttöä.

    No, kristinuskon mukaan mitä tahansa saa anteeksi, kunhan vain uskoo jumalaan. Papin oikeudet sentään otettiin pois. Hyvä niin.

  14. risto said,

    on May 14th, 2008 at 6:11 pm

    Lisäys edelliseen. Todellinen RISKIYHTEISKUNTA, (Heikan otsikkoon viitaten), kun papilta sielunhoitoa hakeva voi moiseen tilanteeseen joutua.

  15. Antti Maa said,

    on May 14th, 2008 at 7:34 pm

    Riitta:”Kaste ei myöskään puhdista ketään synnistä. Sellainen käsitys on roomalaiskatolinen tms.”

    Olet lukenut Katkismuksen huonosti. Katsopa s. 84.

    “Kastevesi on tavallista, puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaaksi kaikesta synnistä.”

  16. rebunto said,

    on May 16th, 2008 at 12:08 pm

    Risto!

    Kaiken lisäksi nainen sai sukupuolitaudin tältä sielunpaimenelta, joka ainakin ehkäisyn suhteen näyttää oleva paavin linjoilla. Ehkä hän löytää uuden kodin katolisesta kirkosta. Tosin siellähän on erikoistuttu hyväksikäyttämään pikkupoikia. He eivät ainakaan tule raskaaksi.

  17. Esko Heimonen said,

    on May 20th, 2008 at 11:04 am

    Risto,

    Haluatko sinä nyt yleistää vai et? Molempia et voi tehdä. Pelkkien adjektiivien tasolla maailma on riskejä täynnä. Meteorejakin on kopsahtanut ikäviin paikkoihin. Kaivan taas Elvis-liiveistäni sen hienon sanan “kvantifiointi”. Papit kuuluvat niihin virkamiehiin, joilla on mahdollisuus käyttää asiakkaan luottamusta ja haavoittuvaisuutta väärin. Käyttävätkö he sitä väärin poikkeuksellisen usein suhteessa sekulaareihin virkamiehiin? Tai, jos meillä on lupa vaatia papeilta vielä muilta virkomiehiäkin korkeampaa moraalia, kuinka paljon harvemmin pappien pitäisi syyllistyä väärinkäytöksiin? TÄydellistä, poikkeuksetonta rikkeettömyyttä ei kai kukaan reaalimaailmassa elävä odota miltään runsaslukuiselta ammattikunnalta. Motkottaa saa, mutta eikö se pitäisi ensin oikeuttaa? Tietysti yksittäistapaustakin voi viattomasti päivitellä, mutta sinä päädyit taas menemään askeleen pidemmälle.

    Mitä tulee anteeksiantoon, ei kai sekulaarikaan yhteiskunta pidä kyseistä pappia ihmisarvottomana paskana loppuikäänsä. Yleensä kai sanktioiden jälkeen ollaan miten kuten sujut, vaikka maine jää vaivaamaan tämänkin jälkeen. Esimerkkisi papille on ymmärtääkseni jaettu ihan konkreettinen ja kauaskantoinen sanktio peräti hengellisen yhteisön toimesta. Mitä siis vielä olet jäänyt kaipaamaan?

  18. risto said,

    on May 21st, 2008 at 2:49 pm

    Esko!

    En edellytä uskovilta, en edes papeilta, korkeampaa moraalia kuin ateisteilta, kunhan myöntä(isi)vät, että heidän moraalinsa ei ole jumaluskon vuoksi korkeampi kuin muillakaan. Usein saa sellaisen vaikutelman, että he uskovat uskonsa antavan heille muihin verrattuna moraalisen superioriteetin. Ai kuinka ihana sana.

    Sekä uskovat, että ateistit yrittävät parhaansa mukaan tehdä hyvää. Molemmat jäävät pyrkimyksissään kauas täydellisyydestä. Mitä iloa jumaluskosta on, jos, tai pikemminkin kun, uskovat kuitenkin ovat samanlaisia “syntisäkkejä” kuin ateistitkin?

    Ai niin! Se ilo, että uskova saa palkkioksi ikuisen elämän paratiisissa.

    Miksi se jumala muuten pudottelee niitä meteoriitteja ikäviin paikkoihin, tai ylipäänsä minnekään, ja liikuttelee mannerlaattoja tunnetuin seurauksin?

  19. Milian said,

    on May 24th, 2008 at 6:22 pm

    Kaksi asiaa, Mikko Heikka.

    1. “Asennetutkimuksissa on todettu, että huolimatta kirkon alenevasta jäsenyyskehityksestä suomalaisten uskonnollisuus on edelleenkin syvällä mielen sopukoissa.”

    - Tämä johtuu enemmänkin siitä, että tavallinen kansa ei jaksa ajatella itse asiaa (mihin uskoo ja MIKSI), vaan totutusti ja perinnettä noudattaen nielee valmiiksi pureskellut selitykset. Tiedon levitessä ja kirkon pysyessä otsikoissa eronneiden määrillä tulee aina lisää ihmisiä, jotka jäävät pohtimaan uskoaan (tapakristillisyyttään) ja huomaavat tietoa hakiessaan totuuden sekä kristinuskosta, että muistakin uskonnoista. Jumalat ovat ihmisten keksintöjä, ei toisin päin.
    (Huom: missä tällaista mainitsemaasi asennetutkimusta on tehty ja kenen toimesta?)

    2. “Tämä aktivoituu erityisesti surun ja onnettomuuksien hetkellä ja saa ihmiset liikkeelle. Siksi kirkon on hyvä olla rivakasti liikkeellä tukemassa ihmisiä heidän surussaan ja menetyksissään.”

    - Tuo on itseasiassa enää ainoa keino kirkolle puuttua asioiden kulkuun. Haaskalintu-metodi tepsii luonnollisesti surun murtamaan ja henkisesti heikoilla olevaan, niin se on aina tehnyt. Täysissä mielen ja ruumiin voimissa olevaan ei uhkailut ja sadut pure.

    Ihmettelen edelleenkin, miksi kirkko ei itse erota tapakristittyjä joukostaan ja putsaa mainettaan rohkein vedoin. Ottakaa tyyliksi kaikki tai ei mitään. Miksi kiukutella hiljaa ja kitua hitaasti kuivuksiin?

  20. risto said,

    on May 26th, 2008 at 12:28 pm

    Milian,

    Jäsenmaksujen, eli rahan ( ja vallan ) takia.

Leave a reply